Eurooppa Maahanmuutto

Kyllästyneet paikalliset asukkaat estävät tiesuluilla Morian siirtolaisleirin jälleenrakentamisen

Kuva Pxhere.

Loppumattoman siirtolaisvyöryn ja sen aikaansaamien ongelmien piinaamat Lesbos-saaren asukkaat rakensivat tiesulkuja tulipalossa tuhoutuneeseen Morian siirtolaisleiriin johtavalla tiellä.

Asukkaat uskovat, että Morian leirille menossa olleet autot olivat liikkeellä leirin jälleenrakentamisen vuoksi. Paikalla oli myös Mytilenen kaupungin pormestari Efstratios Kytelis.

Poliisi puolestaan rakensi tiesulkuja Mytileneen johtavalle tielle estääkseen siirtolaisvyöryn kaupunkiin.

Liikkeellä on ollut myös huhu, jonka mukaan Klits Larsosin ja Lemonoran suljetut leirit avattaisiin uudelleen siirtolaisten majoittamiseksi.

Morian siirtolaisleiri paloi maan tasalle koronakaranteenia vastustaneen mellakan aikana syttyneessä tulipalossa. Kreikan hallituksen tiedottaja Stelios Petsas sanoi, että leirin tuho ei ollut vahinko.

Lesboksella on julistettu hätätila vähintään seuraavien neljän kuukauden ajaksi.

Aiemin niin rauhallinen Lesboksen saari on siirtolaisvyöryn myötä muuttunut rikollisuuden tyyssijaksi, mikä on aiheuttanut voimakasta turvattomuuden tunnetta saaren asukkaiden keskuudessa.

Lähde Greek City Times.

  • 355
    Shares