Kotimaa

Laamat lampaiden vartijoina – laumanvartijaeläimistä apua lammastilojen suurpetotorjuntaan

Laamat lammaspaimenina Mikkolan tilalla Salossa. Kuvassa Jingo. Kuva Arttu Timonen / WWF.

WWF Suomi selvittää uudessa hankkeessaan, miten laumanvartijaeläimet voisivat torjua susivahinkoja lammastiloilla. Yhtenä esimerkkieläimenä on laama, jonka käytöstä laumanvartijana on positiivisia kokemuksia Suomen ulkopuolella.

Ympäristöministeriön rahoittaman Laumanvartijaeläinten käytön lisääminen Suomessa -hankkeen tavoitteena on pohtia, voitaisiinko laiduntavien lampaiden suojelussa käyttää laumanvartijaeläimiä. Hankkeessa selvitetään ensimmäistä kertaa systemaattisesti ja isolla otannalla laumanvartijakoirien käyttökokemuksia Suomessa, sekä tutkitaan, pystyttäisiinkö esimerkiksi laamoja käyttää laumanvartijoina lammastiloilla.

Tilastojen mukaan susi on aiheuttanut vuosittain keskimäärin yli sata petovahinkona korvattua lammasvahinkoa. Suurpetovahinkojen estämiseksi käytetään muun muassa sähköisiä suurpetoaitoja ja laumanvartijakoiria, mutta investoinnit ovat kalliita ja koirien pito suuri kustannuserä.

– Muissa maissa on saatu hyviä tuloksia laumaa vartioivista aaseista ja laamoista. Ne eivät luontaisesti siedä koiraeläimiä, niillä on voimakas puolustuskäyttäytyminen ja kyky laumautua erilajistenkin eläinten kanssa. Laamojen käytön etuna on myös niiden samankaltainen ravitsemus ja hoito kuin lampailla, eikä niitä tarvitse laitumella erikseen ruokkia, WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki taustoittaa.

Laama Jingo paimentaa lampaita Mikkolan tilalla Salossa. Kuva Arttu Timonen / WWF.
Tutkittua tehokkuutta

Laamojen tehokkuudesta suurpetovahinkojen torjunnassa löytyy tutkimustuloksia ulkomailta ja esimerkiksi yhdysvaltalaistutkimuksessa todettiin, että petovahingot loppuivat joko kokonaan tai vähenivät murto-osaan entisestä. Suomessa laamojen käytöstä laumanvartijaeläiminä ei ole vielä aiempaa kokemusta. Ensimmäiset laamat siirtyivät lammastiloille kesäkuun lopussa ja pilotoinnin alkuvaihe on salolaisella Mikkolan lammastilalla sujunut mallikkaasti.

– Susihavainnot Salon seudulla ovat koko ajan lisääntyneet, voidaan sanoa jopa räjähdysmäisesti. Viime vuonna menetimme susille kaksi karitsaa. Olemme valmiita kokeilemaan uusia tapoja estää susivahinkoja ja lähdimme mielenkiinnosta mukaan hankkeeseen. Laamat ovat olleet varsin asiallisesti ja ainakin silmämääräisesti laumaantuneet lampaidemme kanssa. Kaikki on sujunut oikein hyvin, kertoo lammastilalleen kaksi laamaa ottanut Peppi Laine.

Kaksi muuta laamaa menivät lammastilalle Punkalaitumelle. Laamoja siirrettäessä toinen niistä karkasi, mutta löytyi myöhemmin hyväkuntoisena. Nyt kyseisellä tilalla työskentelee kaksi jäljitinpannalla varustettua laamaa.

– On jo ennalta selvää, etteivät laamat yksinään tule ratkaisemaan lammastilojen suurpeto-ongelmaa, mutta niistä voidaan saada käyttökelpoinen täydentävä menetelmä suurpetovahinkojen vähentämiseksi. Myös laamojen käyttö voi edesauttaa lampaiden turvallista laidunnusta luonnonlaitumilla. Luonnonlaidunnuksen lisääntyminen puolestaan vaikuttaa positiivisesti uhanalaisten luontotyyppien tilaan, hankkeen ideoinut Petri Leinonen Suomen lammasyhdistyksestä selvittää.

WWF koordinoi hankkeen toimenpiteiden toteutusta ja vastaa hankehallinnosta. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Suomen lammasyhdistys, Suomen Maremmano-Abruzzese seura ry ja Suomen alpakka- ja laamayhdistys ry. Hanke on käynnissä vuoden 2022 loppuun asti.

Tilaa
Ilmoita
guest
35 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Anonyymi

Jos susista on tullut iso ongelma, eikö järkevämpää olisi antaa kaatolupia? Jo se, että ajatus laamojen käyttämiseen tulee WWF:ltä, herättää epäilyksiä. Ja muutama laamako sitten tulee pärjäämään sudelle, joka metsästää laumoissa? Onko sillä myöskään karjakoiran tapaan vaistomainen kyky ajaa lammaslauma yhteen?

John Quiman

Jos se kerran on toiminut muualla, kannattaa kokeilla.

juha II

Ameriikoissa ovat tilalliset keksineet, että aasit (oikeat) ovat erittäin hyviä ja tarpeeksi raakoja ”vartioimaan” lammaslaiumoja ”luonnonmukaise4sti”. Jopa sudet ja kojootit saavat kunnolla pataansa purevilta potkivilta ja tarvittaessa tappiin asti pahansisuisilta aaseilta, jotka luonnostaan vihaavat petoeläimiä. Eivätkä omaa ihmisille hyvin lajiominaista tyhmyyttä tulenpalavana rakkautena omaa tuhoaan kohtaan. Ja koska aasi on eläin. Sitä eivät ihmis-aasit syyttää vihasta, joka kohdistuu torahammas-eläimiä kohtaan, sillä nykynäkemykswen mukaan ne ovat vauveleitakin lutuusempia lellikkejä!

Ilkka Mänttäri

Voisikohan noita aaseja (oikeita) kokeilla suomen eduskunnassa. Tuskin ne siellä heikommin pärjäisivät kuin nykyiset aasit. Yksi IHAA on kyllä ja kaksi Ihaata on ei.

Puolueeton

Omituista toimintaa. Sudet on helppo ampua häiritsemästä ja uhkaamasta sisäistä turvallisuutta. Niiden paikka Etelä-Suomessa on eläintarha. Erämaissa kulkekoot vapaasti.
Tässäkin jälleen näkyy vihreän liikkeen omituisuus. Suomen luonnollisuudesta ja luontoystävällisyydestä ei välitetä olleenkaan. Päinvastoin suomalaisten luonnottomuus on tärkeää vihreälle joukolle.
Suomen vesistöjen pilaaminen viimeisten 70 vuoden aikana ja nykyinen metsien raiskaus (avohakkuut) eivät vihreitä kiinnosta. Suuret luontoa koskevat pahoinpitelyt eivät kiinnosta, koska kävisi kuin perussuomalisille, joita kiinnostaa sisäinen turvallisuus. Olisihan Suomen luonnon suojelu nationalistista toimintaa. (Nationalistien keskeinen vaatimus oli jokaisen kansakunnan oikeus omaan valtioon ja sen hyvinvointiin.) Vihreitä voi pitää äärimmäisen antinationalistisina.

Uskollinen ystävä

No joo… En oikein tiedä. Jos ottaa muutaman Maremmaanon niin ne suureksi osaksi metsästää ruokansakkin itse, oletusarvolla että tarjolla on jäniksiä ja lintuja. Siinä menee muutama joutsen ja valkoposkihanki siinä missä rusakko tai supi.
Mutta jos laumassa on neljäkin Maremmaanoa niin koko tontille ei tule sen enempää susia kuin ulkopuolisia WWF:n tai ”oikeutta eläimille” tahoja. Ne pitää tontin puhtaana kaikesta ylimääräisestä. Ja on sitten niin jääräpäisiä että saattaa repiä postiljooninkin autosta puskurin. Ei tarvi pitää ovia lukossa, ei.
Sellainen on todella hyvä kaveri, mutta ”piipahtelijoille” pitää vaan muistuttaa että pirauttavat ensin ennenkuin tulevat pihaan. Muutoin Maremmaano perii. Ja se kun ahdistaa nurkkaan niin se tuijottaa tulijaa vaikka kahdeksan päivää ja pitää sen paikoillaan. Se ei juo tai syö sinä aikana.

Ilkka Mänttäri

Kun aina sanotaan että ei saa olla ihmisvihamielinen. Onko kukaan kysynyt ihan yksinkertaista kysymystä. Miten ihminen sitten käyttäytyy. Olen pitkän harkinnan tuloksena tulut siihen tulokseen että ihmiset eivät ole samanarvoisia. Mitä on ihmisten samanarvoisuus. Se että raiskata saa jos siltä tuntuu ja siitä täytyy saada helpotusta vankilatuomioon jos se on lähtömaan tapa. Vihervasemmisto saa valehdella lähes kaikista tosiasioista joista tiede todistaa toisin ja kaikki menee läpi.Meillä on nyt vallasa kykenemättömin sukupolvi koskaan. Muistuttakaa nyt lapsianne mitä isovanhempanne antoivat heille ja mihin te olette sortuneet. Laamoja suojellaan miten sitten suomalaisia.
Ihan pikku asia. kun on tuota ikää niin olen tottunut siihen että myös kappalejako ja myös tekstin sisältö julkaistaan siten kuin olen sen tarkoittanut. Se ei ainakaan Somessa tapahdu. No ehkä joskus. Olen tottunut siihen että pilkuilla ja pisteillä on tietty tarkoitus tekstissä. Enää näin ei ole.

Ilkka Forsten

Piste.

Puolueeton

Ei vielä pistettä. Nykyajan tiede todistaa ilmastonmuutosta. Mutta ei nykyajan tiede olekaan suurelta osin tiedettä vaan eliitin ja poliitikkojen rahoittamaa propagandaa näiden olettaman hyödyllisen asian puolesta.

Ilmastonmuutos on aiheuttanut ongelman myös kovaan tieteeseen fysiikkaan, joka aikaisemmin perustui tutkijan ajatukseen ja useiden tutkijoiden kokeelliseen varmistukseen, joiden avulla saatiin toimiva luonnon laki.

Nyt fysiikkaa väärin soveltaen oletetaan hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisen ilmakehässä aiheuttavan ilmakehän lämpenemistä ja johtavan katastrofiin. Perusteena ovat ilmastomallit, joita pitää kaiken aikaa korjata esiin tulevien virheitten johdosta. Ja tätä sanotaan tieteeksi. Ei ole edes mitään sitovia todisteita heinäkuun helteistä huolimatta, että ilmasto olisi pysyvästi lämmennyt ihmisen tekojen seurauksena.

Ilkka Mänttäri

Olen tämän joskus sanonut aikaisemminkin. Hiilidioksidilla ja ilmaston lämpimisellä on kyllä yhteys, mutta se on väärän suuntainen. Ensin lämpenee ilmasto ja sitten nousee hiilidioksi, koska lämpimässä meret luovuttavat hiilidioksidia. Sitten ilmasto jossakin vaiheessa jäähtyy ja hiilidioksiditaso laskee, koska meret alkavat sitoa hiilidioksidia. Viive johtuu merien suuresta vesimassasta.Tämä on sitovasti todistettu jäätikkökairauksilla.Huomatkaa tapahtumajärjestys. Nyt vaan politiikka ajaa tieteen yli, taas. Jos et ole samaa mieltä turha hakea apurahoja.

John Quiman

Noinhan se homma kulkee. Ihmetellyt sitä, että kuinka tuosta hiilidioksidi-vaarasta on edes voinut tulla uskottava.

Kautta historian, aina sitten maapallon synnyn, on ensin tullut lämmin ja sen jälkeen hiilidioksidipitoisuus on noussut ja kun on viilentynyt, on sen jälkeen hiilidioksidipitoisuus tippunut.

Nyt olisi ensimmäinen kerta vuosimiljoonien aikana niin, että hiilidioksidin määrän kasvu olisi lämpenemisen syy, vaikka se on aina ollut lämpenemisen seuraus.

Ei vaan mene minulla jakeluun.

Ilkka Mänttäri

Kyllä minulle kai jää ikuiseksi arvoitukseksi miten näin epätieteellinen hömppä on saanut jopa maailman hallitukset toimimaan noin epärationaalisesti. Ei se paljoa helpota että historia tämän todistaa. Siihen mennessä olen jo maksanut veroja ja kaikkia muitakin maksuja sellaisen määrän että jos ne olisi käytetty järkevään toimintaan voisimme kaikki hengittää ja elää paljon helpommin.

John Quiman

IPCC on täysin poliittinen hömppä.

50 to 1 Project – Donna Laframboise Interview
https://www.youtube.com/watch?v=U5weFQYBL5w&t=456s

Ilkka Mänttäri

IPCC on vitsi. On vaikeaa läytää muuta yhteisöä joka täyttäisi vitsin määritelmän, no tulee tietenkin mieleen EU.

John Quiman

Myös YK on vitsi kaikkine erilaisine järjestöineen, jotka ovat kaikki poliittisen vallantavoittelun välineitä. Ehkä joskus alkuaikoina YK oli jotenkin vastuullisempi ajamaan asiaansa, mutta nykyisin se vaikuttaa globalismin juoksupojalta.

John Quiman

Kappalejaon saa painamalla rivinvaihtoa kahdesti. Jos painaa vain yhdesti, tulee tyhjää väliin, mutta todellisuudessa syntyy vain rivinvaihto.

Nyt tuohon jäi tilaa väliin.

Kyllä on tuo kirjoittamisen taito nykyään hukassa. Huolella kirjoitettua on helpompi lukea, mutta ehkä jengi ei nykyisin jaksa ajatella muuta kuin oman laiskuutensa maksimointia, eikä niin välitetä siitä, millaista teksti on luettavaksi. Huonosti kirjoitetusta voi olla jopa raskasta saada selvää.

Pisteet ja pilkut oikeissa paikoissa helpottavat lukemista. Porukka ei oikein hallitse sitä, mutta yksinkertainen ajatus pilkuista on, että se kohta missä vedetään henkeä kesken lauseen, on se pilkun kohta. Piste puolestaan erottaa kokonaiset ajatuksen osat tosistaan olemalla pidempi pysähdys. Hyvin pitkät lauseet ovat kuin puhuisi henkeä vetämättä kamalalla vauhdilla, eikä porukka oikein enää jaksa keskittyä, kun käy raskaaksi.

Tämän kirjoittaminen oli luultavasti aika turhaa, koska tämän tajuavat vain ne, jotka jo kirjoittavat kohtuullisen hyvin. Tuskin yksikään huolimattomasti huiskiva muuttaa mitään kirjoittelussaan. Vastuu kirjoituksen selvittelystä jää edelleen lukijalle. Tällaisesta tekstistä saa hätäisiltä kirjoittajilta korkeintaan kommentin, että mitä sä oikein pingotat ja kuksit pilkkuja.

Viimeksi muokattu 4 kuukautta sitten by John Quiman
Ilkka Mänttäri

Oikeassa olet mutta ei se poista sitä tosiasiaa että nämä ohjelmat eivät vielä ole kunnossa. Mielestäni ohjelmien pitää tehdä siten kun kirjoitan, ei siten miten sattuu. No olen näiden asioiden kanssa tapellut jo 70-luvun lopusta. Kai nämä vielä kehittyvät.

Ilkka Forsten

Enymmärrämihinmahdatviitatasillätekstinionainahyvinjaoteltuajapisteetkohdallaan.

Rullattu

20 laamaa vastaan vaikkapa 15 suden lauma, juu.. siitä ei jää jälkeen kuin laamojen ruhot samoin lampaiden.

Ilkka Forsten

Tuli vaan mieleeni että niitä laamoja ei riitä yksi olemaan vartijana vaikka sillä olisi minkälainen kyky ja luontainen vaisto koiraeläimiä kohtaan, sillä sudet ei liiku yksin. Ne osaa kyllä jallittaa laaman mennen tullen, ja jos laamoja on oltava enemmän, eikö niistäkin synny kuluja viimeistään talvella ? Sitä paitsi, laama on VIERASLAJI.. Eikös meille ole valistettu että vieraslajit tulee karkottaa tai muuten hävittää. Ainakin supikoiran kohdalla tätä suositellaan.

John Quiman

Tarkoittanevat vieraslajeilla vapaaksi laskettuja eläimiä, jotka särkevät luonnon tasapainoa.

Suomessa on viimevuosina harrastettu vieraskulttuurien laskemista luontoon suomalaisen kulttuurin joukkoon ja huomaa, että vieraskulttuurikin särkee kulttuuriluonnon tasapainoa.

Anonyymi

Tästä kun huomautettiin eduskunnassa, tuloksena oli hirveä joukkorääkyminen ja muistaakseni ajatusrikollisen erottaminen ryhmästä.

Kaino-Vieno Huttunen

Mistä tarpeeksi laamoja 5 milj lampaan suojelemiseksi kaksijalkaisilta susilta? Bäää….

John Quiman

Jospa joku terhakka perustaisi laamaliikkeen.

Kata

😀 laamapaitaliike….silakat vois pelätä…. 😀

John Quiman

Silakkaliikkeen nujertamiseksi voisi kehitellä myös matojen ja koukujen viritelmää. Aina houkutella ne tarttumaan syöttiin ja munaamaan itsensä.

Ilkka Forsten

Alpakka ajaa saman asian varsapuistoon hinattuna..Heh.

murre iisakki riepunen

Välimeren yli valuu katkeamaton jono ammattilaisia, juuri lampaiden paimentamiseen. Työpulaa vaikertava hallitus saa uuden työkalun oppositon nujertamiseen.

Sampo Maa

No kyllähän sieltä väkeä valuu, mutta ei niitä voisi jättää lampaita vahtimaan. Siinähän tapahtuisi kamalia.

John Quiman

Laama on ammattitaitoinen ja työperäinen maahanmuuttaja, sekä elättää itsensä, eikä tule tukien suurkuluttajaksi.

Ilkka Forsten

Ehkä se yhden kesän jälkeen oivaltaa kuinka suuret mahdollisuudet on saada lapsilisiä ja muita etuuksia kun vaan määkii ja valittaa rakenteellisesta rasismista.

Kata

😀

John Quiman

Vorsteenista on tullut epäluuloinen 🙂

Viimeksi muokattu 4 kuukautta sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

Minäkö epäluuloinen,mitä sinä oikein minusta ajatelet ? Varmaan jotain pahaa. Luulen että teet juuri niin, ja epäluuloni ei anna periksi myöntää että olisin jollakin tavalla epäluuloinen.

John Quiman

Niin, toisaalta, saatat ehkä olla oikeilla jäljilläkin. Entäs jos lammastilallinen alkaakin jossain vaiheessa anoa laamatukia? Siitä ei laamaa sovi syyllistää, vaan taas kerran syyllisiä ovat poliitikot.

Sopiva epäluulo saattaa nostaa pintaan sellaista, mikä ei muutoin tule heti mieleen 🙂

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa