Kotimaa

Lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus nostettava 10 vuoteen

Vuosaari. Kuva muokattu lähteestä Eduard47 / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadittavan asumisajan nostosta kymmeneen vuoteen kaikille maahanmuuttajille.

Nykyisen lain mukainen yleinen asumisaikavaatimus on viisi vuotta ja turvapaikan saaneille neljä vuotta. Tämä on vähemmän kuin useissa muissa EU-maissa.

Perussuomalaiset ovat huolissaan siitä, miten avokätisesti kansalaisuuksia on viime vuosina myönnetty. Vuosi 2017 oli ennätysvuosi, jolloin Suomen kansalaisuuden sai 12 600 henkilöä. Vuonna 2018 kansalaisuus myönnettiin yli 9 600 ulkomaalaiselle. Vuonna 2019 vastaava luku oli 10 400. Suurimmat Suomen kansalaisuuden saajien ryhmät olivat Venäjän, Irakin ja Somalian kansalaiset. Suurin osa Suomen passin saaneista säilyttää myös aiemman kansalaisuutensa.

Perussuomalaiset painottavat, että kansalaisuus tulee myöntää vain henkilöille, joiden sopeutumisesta ja nuhteettomuudesta voidaan olla varmoja. Nykyisin vaadittavien neljän tai viiden vuoden kuluessa ei voida täysin vakuuttua henkilön lainkuuliaisuudesta.

– Nopeasti saatava kansalaisuus ja sen myötä helpottuvat perheenyhdistämiset ovat vetovoimatekijä ei-työperäiselle maahanmuutolle. Kansalaisuuden saanutta rikoksentekijää ei voida myöskään enää karkottaa, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo.

  • 960
    Shares

Liity kannattajajäseneksi