Eurooppa Maahanmuutto

Lauren Southernin vasta julkaistu Borderless-dokumentti kertoo Euroopan siirtolaiskriisistä ja sen heijastumista

Kuvakaappaus Bitchute.

Kansalaisaktivisti Lauren Southern on julkaissut pitkään työstämänsä Euroopan siirtolaiskriisistä kertovan Borderless-dokumentin.

Kansalaisaktivisti Lauren Southernin Borderless-dokumentti on julkaistu. Southern kuvailee teosta laajimmaksi ja täydellisimmäksi Euroopan rajakriisistä tehdyksi dokumentiksi.

– Haluan, että mahdollisimman moni näkee tämän, joten Borderless on täysin ilmainen. Jaa tämä tärkeä dokumentti kavereillesi, perheellesi, työtovereillesi – voit yllättyä, Southern kirjoittaa.

Viime syksynä Southern julkaisi dokumentista katkelman, missä pakolaisjärjestö Advocats Abroad jäi kiinni pakolaisten opettamisesta huijaamaan EU:n rajavalvontaviranomaisia. Järjestö väitti Internet-sivullaan auttaneensa 15 000 pakolaista.

– Kyllä. Näen tämän niin, että kerron heille, että tämä on näyttelemistä. Kaikki on näyttelemistä, kuin teatterissa. Jotta he pääsisivät läpi, heidän täytyy näytellä osuutensa teatterissa, eli traumatisoitunutta pakolaista, järjestön johtaja Ariel Ricker kertoi.

Kaikki on näyttelemistä, kuin teatterissa. Jotta he pääsisivät läpi, heidän täytyy näytellä osuutensa teatterissa, eli traumatisoitunutta pakolaista.

– … itse asiassa meillä on roolipelejä. Ensin me olemme pakolaisen roolissa ja he puhuttelijan. Sitten toisinpäin. Näytämme kuinka kävellä toimistoon, kuinka esitellä itsensä, miten antaa kansio, kuinka istuutua, milloin nousta, milloin näyttää rukoilutavat [rukoilu on hyvä tapa osoittaa hakijan rehellisyys].

Lauren Southernin puolitoistatuntinen dokumentti Borderless on katsottavissa alla.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa