Eurooppa Maahanmuutto

Lesbokselle nousee uusi siirtolaiskeskus – paikalliset vastustavat, siirtolaiset mellakoivat

Kuva Wikimedia Commons / public domain.

Morian siirtolaiskeskus Lesbos-saarella tuhoutui palossa keskiviikon vastaisena yönä. Mellakan aikana syttynyt palo jätti noin 12 000 siirtolaista ilman majapaikkaa.

Kreikan armeija ja Morian tuhoutuneen siirtolaiskeskuksen työntekijät työskentelevät taukoamatta uuden tilapäisen siirtolaiskeskuksen pystyttämiseksi.

Siirtolaiskeskus tulee majoittamaan 3000 siirtolaista ja sen pystyttämistä edesauttavat Kreikan maahanmuutto- ja turvapaikkaviranomaiset sekä YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM.

Siirtolaisten aiheuttamiin ongelmiin kyllästyneet Lesboksen asukkaat ovat pystyttäneet tiesulkuja Moriaan johtavalle tielle.

Mytilenen pormestari reagoi

Läheisen kaupungin, Mytilenen pormestari Efstratios Kytelis kertoi avoimessa kirjeessä paikallisten asukkaiden vastustavan uutta siirtolaiskeskusta.

– Kunnan ehdotuksia pakolaisten ja siirtolaisten poistamisesta alueelta ja saarelta … ei ole kuultu.

Pormestari Kytelisin mukaan uuden siirtolaiskeskuksen rakentaminen loukkaa maan kansallista turvallisuutta mutta myös asettaa saaren asukkaiden terveyden uhan alaiseksi.

Siirtolaiset reagoivat

Siirtolaiset vastasivat mellakalla. Yli 2000 siirtolaista marssi Kara Tepessä, missä he ovat marssineet lähes jatkuvasti Morian tuhonneen palon jälkeen.

– Azadi! (Vapaus!), siirtolaiset huusivat.

– Haluamme lähteä, päästäkää meidät vapaaksi, siirtolaiset karjuivat poliiseille, jotka olivat muodostaneet sulun.

Kreikan hallitus on siirtänyt massoittain poliisijoukkoja saarelle. Samaan aikaan rasismia vastustelevat järjestöt ovat marssineet Ateenassa osoittaen solidaarisuutta Morian siirtolaisille.

Yksintulleet afgaanit epäiltyinä

Epäilykset Morian tuhonneen palon syttymisestä kohdistuvat 30:een nuoreen afgaanimieheen, jotka ovat saapuneet Eurooppaan ilman perheitä. Miehiä epäillään myös huumekaupasta.

Lähteet Tovima, Kansalainen (1, 2, 3).

  • 251
    Shares