Eurooppa Maahanmuutto

Liettualainen kylä nousi vastustamaan siirtolaisleiriä – asukkaat eivät ymmärrä, miksi Liettuan tulisi hyväksyä laittomat siirtolaiset

Kuva Shutterstock.

Liettuassa Vilnan lähellä sijaitsevan Rudninkain kylän asukkaat vastustivat maanantaina 26. heinäkuuta hallituksen suunnitelmia perustaa uusi leiri, jonka pitäisi majoittaa jopa 1500 laitonta siirtolaista.

Useat kymmenet ihmiset Rudninkain kylässä yrittivät tukkia tien estääkseen kuorma-autoja viemästä telttaleirille tarkoitettuja tarvikkeita.

Mellakkapoliisi hajotti mielenosoituksen. Tiettävästi kukaan ei loukkaantunut yhteenotossa.

Liettuaa on viime kuukausina kurittanut ennennäkemätön laiton maahantulo Valko-Venäjän rajan kautta, ja hallitus etsii paikkoja maahanmuuttajien majoittamiseksi.

Noin 500 asukkaan kylässä ollaan huolissaan yhteisön turvallisuudesta eivätkä asukkaat ymmärrä, miksi Liettuan tulisi hyväksyä laittomat siirtolaiset.

– Jostain syystä valtiomme haluaa antaa heille turvapaikan, vaikka he rikkovatkin perustuslakiamme, kun tulevat Liettuaan laittomasti, Darius, 28-vuotias mielenosoittaja kertoi.

Tänä vuonna tähän mennessä Liettuassa on pidätetty yli 2700 Valko-Venäjän kautta saapunutta laitonta siirtolaista, jotka ovat lähtöisin pääasiassa Lähi-idästä ja Afrikasta.

Lähde Delfi.

Tilaa
Ilmoita
guest
22 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
eetee

On se kumma että ahdasmieliset kyläläiset eivät jostain syystä ymmärrä etä rosvoilu ja raiskailu on rikkaus ja unelma. Puuttuukohan heiltä Yle ja Hesari?

Vitsit vähissä

Odottakaapa vain. Sisäministerin sijaiseksi tuleva titityy laittaa ensimmäiseksi operaation, jossa nämä kaikessa hiljaisuudessa on tuotu rikkautta jakamaan. Haavisto ulkoministerinä ja sisäministerinä vaikkapa darra. Miltä kuulostaa?

John Quiman

Ne voisi palauttaa Valko-Venäjälle, jos vaan tahtoa olisi. Rajalla pysäyttää ja takaisin.

Anonyymi

Suomikin on lähettänyt muutaman rajavartijan ja ajoneuvon Liettuaan. Minkähän takia? Onko menty opettamaan kuinka tulijoita kohdellaan malliin Tornio 2015?

Operaatio Piccolo

Suomen uusi vientituote 🤣🎉👜😂

Ilkka Forsten

Jostain syystä myöskin Suomen valtio haluaa rikkoa perustuslakiamme kun tarjotaan ” turvapaikka ” laittomasti maahan tunkeutuville. Kuka onkaan se joka palauttaa perustuslain taas oikeille raiteille ?

Kaino-Vieno Huttunen

Suomi vuonna 2015 sai loppumaan Venäjän kautta tulon. Onko niin, että tässä tapauksessa EU:n pitäisi neuvotella Lukashenkan kanssa ja tämä olisi sille liian suuri myönnytys. Mieluummin uhrataan 500 liettualaista landepaukkua.

Gulermo

minkä helvetin venäjän kautta tulon? eiköhän kaikki elintasoläpsyttelijät kuljetettu tänne ihan hurrinmaalta

Kaino-Vieno Huttunen

Oletko missannut tämän? Eihän niitä paljon ollut, mutta niille saatiin stoppi:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/17c85d7d-496b-4cd8-9bd6-4bb5e19d5590

Kata

Juu ladoja oli sitten pilvin pimein Suomessa ja myytiin kai eteenpäin.Ei saanut kävellä rajan yli mutta ladalla Suomeen voi akbaari.Miten tämä kaikki sekoilu on ollut ja on mahdollista?
Koska meillä on taliaivot johdossa…olleet jo pitkään.Ja mutti huutaa megafooniin Saksasta että ihmisoikeudet!!!Ja täällä polvistutaan….koska voi olla että hillotolppa odottaa…ja komissaarin jatsarit ja koppalakki…ah sitä onnea!

”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” terveisin tuttijokeri

Miettikää jos veteraanimme olisivat sanoneet noin 81 vuotta sitten?

Tuumailija

Oletteko huomannut, että ministerit ja kansanedustajat tietyistä puolueista mainitsevat että silloin itärajan yli tuli läpsyköitä. Kuitenkin asiasta uutisoitiin että venäjän raja on suljettu elintasoturisteilta ja tulijat tulevat lännestä pohjoisen kautta suomeen (Tornio,Oulu).
Ei ole pitkä aika kun jossain haistattelussa taas mainittiin että 2015 kujn venäjän raja vuosi…??? Koska venäjä ja sen kyberhyökkäykset ovat se suurin uhka kuten suuri tietäjä ja ”tutkija” Jessica Aro rummuttaa fiktiivisissä ulostuloissaan.

Ilkka Forsten

Miksi kokkelinokka tuli pois sillan alta, siksi että kaikki huumeet on sillanpäällä.

Kata

😀 just!

Ilkka Mänttäri

Kannattaisiko muistaa tuo Venäjän kautta pohjoiseen tullut turvapaikkavyöry. Ehkä siinä Venäjän reaalipoliitikot vähän näyttivät mihin tuollainen politiikka johtaa. No otettiinko opiksi. Ei.

John Quiman

Ihmetellyt sitä, että miksi niitä Venäjältä saapuneita ei yksinkertaisesti käännytetty takaisin? Päätöstä maahan laskemisesta ei tehdä Venäjän puolella. Siellä päätetään vain, että saa mennä, ei, että pitää laskea.

Jos rajanylityspaikoilla käännytetään heti takaisin, on Venäjän tai Ruotsinkin pakko ottaa ne vastaan.

juha II

Aivan oikein nousta vastaan puolustamaan omaa elämänlaatua ja turvallisuutta! Ottakoot Ylva Johansson elitistiseen elämäänsä väkivaltaiset rikolliset ja raiskaajat!

Eka Kettunen

Liettualaisessa kylässä on lainkuuliaista porukkaa, toisin kuin Suomen hallituksessa.

Mirkku

Tämä menee kaiken järjen ulottumattomiin. Pieni 500 asukkaan kylä, ja ukkoa tuppaa väkisin 1500 kappaletta.
Muistan vuodelta 2015, kun asiantuntijat varoittivat mitä tulee tapahtumaan, kun maahan päästetään kymmeniä tuhansia nuoria sällejä, kuten Suomessa tehtiin. Ja kuinka niille Tornion mielenosoittajille naureskeltiin ja heitä pilkattiin, kun yrittivät vastustaa invaasiota.
Noh. Ne asiantuntijat olivat oikeassa. Sääliksi käy liettualaiset. Tulotaso siellä on matala, ja pitäisi pystyä ruokkimaan ja pitämään ruodussa tuhatmäärin tulijoita. Toisaalta, eiköhän Merkel kohta aktivoidu ja ala hoitaa niitä eteenpäin – esimerkiksi pohjoisemmaksi.

Kata

Jostain syystä ne valtiot haluaa noita laittomia siirtolaisia!!Sitä ihmettelee aika moni!😬

Dystopia 2044

YK:n Agenda 2030:n rivien välistä voi lukea että kehittyneet maat ovat lupautuneet kehitysmaalaisten massamigraatioon..
Liekö syynä pyrkimys väistämättömän ilmastopakolaisuuden aiheuttaman kurjuuden tasajakoon…
Parempaa vaihtoehtoa eli syntyvyyden säännöstelyä ei mainita siinä lainkaan !

John Quiman

Houkutellaan kehitysmaista niiden heikointa materiaalia. Ne, jotka omissa maissaan pärjäävät, eivät tuolla tavalla pyri ilman itsensä elättämisen edellytyksiä Eurooppaan.

Horace Smith

Kyseessä on varmaan se kuuluisa työvoimapula. Moniosaamattomia elätettäviä tarvitaan, jotta vokkibisnekset eivät mene kiville. Maikkarin uutisissa oli juuri koominen hetki, kun ensin valitetaan työvoimapulaa, ja seuraavassa uutisessa valitetaan Suomen 316000 työtöntä.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa