Kotimaa Politiikka

Liittovaltiointoilijat viittaavat kintaalla demokratialle ja näyttävät EU:n todelliset kasvot

Kuva Shutterstock.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan liittovaltiointoilijat viittaavat kintaalla demokratialle.

Sen sijaan, että valiokuntien puheenjohtajapaikat Brysselissä jaettaisiin normaaliin tapaan parlamenttiryhmien voimasuhteiden mukaisesti, IS:n haastattelema kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok.) mukaan EPP, sosiaalidemokraatit, liberaalit ja vihreät aikovat jakaa paikat keskenään.

Sanna Antikainen. Kuva Eduskunta.

– Tämä toimintatapa halveksuu demokratiaa, mikä sinänsä ei ole yllätys tai mitenkään uutta. EU ei ole ennenkään välittänyt jäsenvaltioiden kansalaisten demokraattisissa vaaleissa ilmaisemastaan mielipiteestä, vaan on pyrkinyt painostamaan erilaisin tavoin jäsenvaltioita, joiden kansalaiset ovat äänestäneet vallanpitäjien mielestä väärin. Tällä kertaa touhun härskiys on kuitenkin noussut aivan uudelle tasolle, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.

– Kokoomuksen Pietikäinen perustelee demokratian ohittamista sillä, että puheenjohtajapaikkaa pitäviltä ryhmiltä täytyy voida odottaa yhteistyökykyä ja -tahtoa. Näkemys on varsin erikoinen, koska keskeinen osa politiikkaa on se, että eri puolueet ovat asioista keskenään eri linjoilla. Kaikki puolueet eivät näe liittovaltiota kotimaidensa kansallisen edun mukaisena, eikä EU:n viime vuosien kehityssuunta olekaan ollut useimpien jäsenvaltioiden edun mukainen. Mikäli jäsenvaltioita olisi aidosti kuunneltu ja eri mieltä olevien mielipiteet huomioitu, brexitiä ei välttämättä olisi tullut, Antikainen pohtii.

– Entistä Itä-Saksaa hallitsi näennäinen monipuoluedemokratia, jossa valtaa piti Kansallinen rintama, johon kuului viisi eri puoluetta ja muutama järjestö. Todellinen valinnanvara äänestäjiltä kuitenkin puuttui, sillä puolueet olivat olemassa vain näön vuoksi. Nyt näyttää siltä, että EPP, sosiaalidemokraatit, liberaalit ja vihreät ovat muodostamassa EU-tason kansallisen rintaman, joka tekee haluamansa päätökset liittovaltion edistämiseksi äänestäjien tahdosta välittämättä. On vain ajan kysymys, milloin EU kokee näillä toimintatavoilla saman kohtalon kuin DDR, kun kansalaiset kyllästyvät siihen, että heidän tahtonsa yli kävellään kerta toisensa jälkeen, Antikainen arvioi.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset