Kotimaa Maahanmuutto

Luona edelleen Maahanmuuttoviraston suurin yksittäinen toimittaja

Luona Oy:n Nihtisillan vastaanottokeskus. Kuva Wikimedia Commons.

Vastaanottokeskuspalveluja tuottava Luona on edelleen Maahanmuuttoviraston suurin yksittäinen toimittaja.

Vastaanottokeskustoiminnan ensimmäisten yksityisyritysten joukossa 2015 aloittanut ja vuonna 2016 huipputuloksen tehnyt Luona OY on myös tänä vuonna tähän mennessä Maahanmuuttoviraston suurin yksittäinen toimittaja.

Maahanmuuttoviraston suurimmat toimittajat 1.1. – 26.9.2017. Kuvakaappaus tutkihankintoja.fi

Tutkihankintoja.fi -sivuston mukaan Maahanmuuttovirasto on tilittänyt Luona OY:lle vuoden alusta tähän päivään mennessä 22,8 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavana aikana summa oli 46,7 miljoonaa euroa.

Maahanmuuttoviraston hankinnat Luonalta 1.1. – 26.9.2017. Kuvakaappaus tutkihankintoja.fi

Luona tarjoaa verkkosivujensa mukaan ”maahanmuuttajille eli oleskeluluvan saaneille sekä turvapaikkapäätöstä odottaville tarkoitettua majoitusta”. Tällöin henkilö tai perhe asuu Luonan järjestämässä solu- tai vuokra-asunnossa tai vastaanottokeskuksessa.

Yhtiö kertoo verkkosivuillaan ”suunnittelevansa valtion tai kunnan kanssa tarvittavan majoituksen tai asumisen tuen, sisältäen sekä sosiaali- ja terveyspalveluita että kotouttamista tukevia palveluita, joita ovat neuvonta ja ohjaus, sosiaali- ja terveyspalvelut, yhteiskuntaan sopeuttavat palvelut, opinto- ja työtoiminta, sekä vapaa-ajan toiminta”.

Luona tarjoaa myös ruokahuollon palvelut vastaanottokeskuksissa.

Vastaanottokeskusliiketoimintaa tekevä Luona tilitti emoyhtiölleen Barona Groupille 3,2 miljoonaa euroa liikevoittoa vuodelta 2016. Luonan hallituksessa istuu muun muassa Pasi Natri, joka on europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd) puoliso.

Otsikkoa korjattu 26.9.2017 klo 14:08

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa