Kotimaa Rikos

Maahanmuuttajanuoret kylvävät pelkoa Espoon Tapiolassa

Kuva Wikimedia Commons / Santeri Viinamäki / CC BY-SA 4.0.

Maahanmuuttajanuoret ahdistelevat Tapiolassa toisia nuoria.

MTV kertoo espoolaisen 16-vuotiaan pojan pelottavasta kotimatkasta. Ulkomaalaistaustaiset ennestään pojalle tuntemattomat nuoret piirittivät kotiinsa pyöräilleen pojan ja vaativat tältä rahaa.

Poika vastasi jengiläisille, että rahaa ei ole, jolloin häneen käytiin kiinni, häntä tuupittiin ja pyörä kaadettiin. Yksi nuorista yritti lyödä poikaa silmään, mutta isku osui ohimoon.

Jengiläiset tutkivat pojan taskut, löysivät 20 euroa puhelimen väliin kätkettynä ja veivät rahan. Tämän jälkeen poika pääsi pakenemaan paikalta.

Kuudella maahanmuuttajanuorella oli huput vedettynä pään yli, jolloin heidän kasvonsa eivät näkyneet. Yksi ei vaivautunut peittämään kasvojaan. Osalla nuorista oli nyrkkiraudat mukanaan.

”Älkää koskeko minuun”

Länsiväylä puolestaan uutisoi myös Tapiolassa sattuneesta tapauksesta, jossa kolme poikaa oli alkanut seurata 14-vuotiasta tyttöä tämän ollessa yksin liikkeellä Sepon koulun lähistöllä. Tapiolan Puskaradio -Facebook -ryhmässä käytyjen keskustelujen mukaan kyseessä oli tässäkin tapauksessa ulkomaalaistaustaiset pojat.

Tyttö oli kiljunut todella lujaa ”älkää koskeko minuun”. Pojat olivat pelästyneet hetkeksi pyöräilijän ilmestyessä näkyviin, mutta sen jälkeen yksi pojista oli yrittänyt juosta tytön kiinni. Tytön saavuttua shokissa kotiin äiti oli ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen.

Poliisin saavuttua tyttö antoi heille tekijöiden tuntomerkkejä. Tuntomerkit vastasivat poliisin yhtä kiinniottamaa somalipoikaa.

Länsiväylän mukaan tyttö oli säikähtänyt tilannetta niin pahasti, että hänet oli pitänyt seuraavana aamuna saattaa kouluun.

Tytön äiti kertoo, että vastaavista tapahtumista on ollut puhetta Tapiolan Puskaradio -Facebook-ryhmässä, jossa käytyjen keskustelujen mukaan lapsia on yritetty ryöstää tai hakattu.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa