Maahanmuutto

Maahanmuuttoviraston Somalia-linja on skandaali

 

somalia 2016

 

Suomi myöntää jo lähes kaikille somalialaisille turvapaikkastatuksen

Uusimmat maahanmuuttoviraston tilastot tuovat esiin maahanmuuttoviraston muuttuneen linjan somalialaisten turvapaikanhakijoiden suhteen, jota ei voi kuvata muuta kuin skandaaliksi. Kun Somalian turvallisuusarviota lähdettiin päivittämään, oli työnimikkeenä Petteri Orpon mukaan se, että oltaisiin samalla tasolla muiden Pohjoismaiden kanssa. Suomen linja ei kuitenkaan kiristynyt, kuten kansalainen.fi on aiemmin uutisoinut. Tämä vuosi on vienyt dramaattisella tavalla Suomea yhä kauemmas muiden Pohjoismaiden ja muun Euroopan linjasta.

Helmikuun tilastot osoittavat, että käytännössä jo lähes kaikki somalialaiset saavat turvapaikkastatuksen, joka on korkein suojelun muoto. Turvapaikan saaneisiin ei voida soveltaa perheenyhdistämisissä toimeentulo- tai muitakaan velvoitteita. Maahanmuuttoviraston mukaan jokaista myönteistä turvapaikkapäätöstä kohden tehdään keskimäärin kolme perheenyhdistämishakemusta, mutta tuossakin voi olla kansallista hajontaa, koska toisissa maissa perhekoot ovat isommat kuin toisissa.

Muutosvauhti Suomen linjassa on ollut huima. Kun vielä 2013 turvapaikan sai muutama prosentti, viisinkertaistui osuus vuonna 2014 lähes 20 %:iin. Vuonna 2015 osuus yli tuplaantui 50 %:iin ja jos helmikuun taso säilyy, niin vuonna 2016 tuplataan osuus taas, tällä kertaa lähes 100 %:iin.

Helmikuussa 96 % somalialaisista sai turvapaikkastatuksen Suomesta. Yksikään toinen eurooppalainen maa ei myönnä edes myönteisiä päätöksiä yli 90 %:lle, saati sitten turvapaikkastatuksia. Suomi oli jo viime vuoden lopulla Eurostatin tilastojen mukaan löysin myöntämään somalialaisille myönteisiä päätöksiä ja turvapaikkastatuksia. Toiseksi eniten myönteisiä päätöksiä myönsi Somalian entinen siirtomaavalta Italia (87 %) ja turvapaikkastatuksia Belgia, josta turvapaikan sai 44 % somalialaisista. Tanska ja Alankomaat eivät myöntäneet yhdellekään somalialaiselle turvapaikkastatusta, vaikka ne noudattavat samoja kansainvälisiä sopimuksia kuin Suomi. Kyseessä on siis Suomen itse määrittämä kansallinen, muista maista täysin poikkeava, linja somalialaisten suhteen.

Turvapaikkastatuksen saamisen todennäköisyys on tulevaisuudessa yhä suurempi vetovoimatekijä, kun jokainen maa kiristää perheenyhdistämisiä muiden suojelukategorioiden osalta. Kun Timo Soini sanoi, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on tiukempaa kuin koskaan, hän tuskin tarkoitti sillä ainakaan Somalia-linjaa.

Lisäys artikkeliin 28.3.2016
Suomen uutiset

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo puolestaan kertoi viime viikolla Suomen Uutisille, että periaatteena on nyt tehdä nopeat päätökset sekä selkeästi myönteisiin että kielteisiin hakemuksiin.
– Tämä osaltaan näkyy myös (alkuvuoden osalta) myönteisten turvapaikkaratkaisujen määrissä, Repo sanoi.
– Humanitaarisen suojelun kriteerin poistaminen laista tulee laskemaan hyväksymisprosentteja. Sen jälkeen hallinto-oikeudet ottavat kantaa Migrin uuteen linjaukseen, joka on selvästi KHO:n aiempia ennakkopäätöksiä tiukempi, Nerg sanoo.

_______________

Tutkittujen tapausten määrä esimmäisen kuvaajan osalta, joista hyväksymisprosentit on laskettu.

2011: 338
2012: 304
2013: 255
2014: 172
2015 Q1-Q3: 337
2015 Q4: 166
2016 1: 63
2016 2: 115

2015 on jaettu kahteen osaan, koska halusimme näyttää miten turvallisuusarvion päivitys vaikutti tai ei vaikuttanut loppuvuoden päätöksiin.

Jos turvallisuusarvion päivityksen jälkeen olisi otettu todennäköisesti negatiiviset nopeutettuun käsittelyyn, olisi sen pitänyt näkyä korkeampana negatiivisten päätösten määränä. Nythän Suomi on antanut turvallisuusarvioiden jälkeisenä aikana lähes kaikille alusta asti myönteisen päätöksen. Sen sijaan turvapaikka-statusten osuus on lisääntynyt entisestään.

Dublinien ja raukeamisten osuus puolestaan ei ole millään tavalla riippuvainen maahanmuuttoviraston linjasta. Tässä jutussa tarkastellaan nimenomaaan maahanmuuttoviraston linjaa ja verrataan sitä muiden linjoihin. Toisissa maissa voi olla enemmän Dublin-tapauksia kuin toisissa, mutta se johtuu ihan muusta kuin maan kireästä tai löystästä turvapaikkalinjasta.

 

15.3.2016

Tietoa julkaisijasta

Avatar

Toimitus

Kommentteja

Lisää kommentti

  • Tällainen %lla osoitettu tilasto ei kerro henkilö määristä mitään. Jos ensimmäisenä vuonna on ollut hakijoita 100 ja niistä paikan on saanu vaikka 50 % on se 50 henkeä jos viimeisenä vuonna on hakijoita ollut 1 ja hän on saanut turvapaikan niin silloin 100% hakijoista on saanut turvapaikan!? Eikös tällainen tarinan kerronta ole melko tarkoitus hakuista. Somalian tilanne on hyvin tiedossa ja käännytykset tehdään jo rajalla aika nopeasti tietääkseni. Turvapaikkaan tarvitsee olla vainottu ja aika harva enää on Somaliassa… Oikea perusteinen tiedon levittäminen olisi uskottavampaa…

    • Määrät ovat tilastollisen tarkastelun kannalta riittäviä. Jos tosiaan kyseessä olisi 1 tapaus, josta 100% hyväksytty, niin ei sellaisia tilastoja olisi jutussa käytetty. Kuten huomaat eurostat kuvaajastakin, siinäkin on mukana vain maaat, joissa on käsitelty vähintään 50 hakemusta, jotta tilastollisilta vääristymiltä vältyttäisiin.

      Tässä tutkittujen tapausten määrä esimmäisen kuvaajan osalta, joista hyväksymisprosentit on laskettu.
      2011: 338
      2012: 304
      2013: 255
      2014: 172
      2015 Q1-Q3: 337
      2015 Q4: 166
      2016 1: 63
      2016 2: 115

      2015 jaettu kahteen osaan, koska haluttiin näyttää miten turvallisuusarvion päivitys vaikutti tai ei vaikuttanut loppuvuoden päätöksiin.

      Somalian tilannetta tosiaan pidetään maailmalla yleisesti huomattavasti parempana kuin aiemmin, mutta se ei tosiaan näy suomen hyväksymisprosenteissa. Eikä Suomessai käänytetä ketään rajalta.

  • Oisko osa selitys se, että sen jälkeen kun syksyllä tehtiin se ”turvallisuuspäivitys”, niin osa olisi otettu nopeampaan käsittelyyn ja täten enää ei olisi ollut juuri kuin ”varmoja myönteisiä” jäljellä?

    Määrä kun on tippunut ja nuo kaaviot ei niitä kerro (näissä mukana kaikki, myös Dublinit ja tutkimatta jättämiset):

    marras: 566
    joulu: 662
    tammi: 80
    helmi: 203

    • Jos turvallisuusarvion päivityksen jälkeen olisi otettu todennäköisesti negatiiviset nopeutettuun käsittelyyn, olisi sen pitänyt näkyä korkeampana negatiivisten päätösten määränä. Nythän Suomi on antanut turvallisuusarvioiden jälkeisenä aikana lähes kaikille alusta asti myönteisen päätöksen. Sen sijaan turvapaikka-statusten osuus on lisääntynyt entisestään.

      Dublinien ja raukeamisten osuus puolestaan ei ole millään tavalla riippuvainen maahanmuuttoviraston linjasta. Tässä jutussa tarkastellaan nimenomaaan maahanmuuttoviraston linjaa ja verrataan sitä muiden linjoihin. Toisissa maissa voi olla enemmän Dublin-tapauksia kuin toisissa, mutta se johtuu ihan muusta kuin maan kireästä tai löystästä turvapaikkalinjasta.

      Kuukausittaiset tilastot eivät kerro mitään, jos mukana on dublinit ja raukeamiset, koska niiden päätökset tulevat nopeammin kuin tutkittujen tapausten päätökset. Siksi alussa on enemmän näitä kuin myönteisiä, joka vääristää tilastoja. Jos haluaa nähdä kuinka moni oikeasti saa jäädä Suomeen, vaatii se paljon monimutkaisempia laskelmia, joissa otetaan huomioon raukeamisten ja dublinien määrän laskeva trendi. Laitan tähän kuitenkin mukaan somalialaisten hyväksymisprosentit jos mukana on myös rauenneet ja tutkimatta jättämiset (sis. dublinit). Suluissa mukana kaikkien päätösten määrä. Näistä tilastoista ei voi oikein päätellä muuta kuin sen, että dublineita on yhä vähemmän, jolloin kokonaishyväksymisprosentti alkaa lähestyä migrin tutkittujen tapausten hyväksymisprosenttia.

      2011: 52% (514)
      2012: 60% (386)
      2013: 78% (317)
      2014: 64% (246)

      2015 Q1-Q3: 71% (454)
      2015 Q4: 78% (208)
      2016 01: 79% (80)
      2016 02: 91% (123)

  • Toivottavasti tämän viraston tekemät päätökset vielä tarkistetaan! Voidaanhan kielteiset päätöksetkin tarkistaa. (Veikkaanpa että ”kiireellä” kun tähän hommaan on palkattu päätöksen tekijöitä ei esteellisyydellä ole ollut niin väliä.)

    • 17.3.2016 US-blogosfääristä / Rafael Rantala:
      ” … migrin perusteet turvapaikanmyönnössä ja miten siinä onnistuttu koska esim. kaksi käsittelijää tarvitaan antamaan kielteinen päätös ja yksi käsittelijä riittää myönteiseen päätökseen. Tuleeko lakiin kirjatut epäselvyydet katsottua vai annetaanko myönteinen päätös pelkän tarinan perusteella. ”

      Kovin alas ja kontrollin ulottumattomiin on delegoitu päätös, jonka hinta veronmaksajille on luokkaa 1 miljoona euroa per myönteinen päätös (eihän sodan runteleman henkilön VOI edellyttää tienaavansa elantoaan). Lisäksi suojelun saanut saa yhdistää perheensä, keskimäärin 3 henkilöä. 1 miljoona muuttuukin 4 miljoonaksi.

      Hei, me tienataan tällä – tai sitten ei.

  • Mikähän siinä on… Poliittisten kermaperseiden lässytykset vaan jauhaa sitä samaa sontaa, 1/3 saa turvapaikan, vaikka luvut ovat koko ajan osoittaneet jotain ihan muuta.
    Ja tää somppujen hyysääminen on jotain tähtitieteellisen idiotismin multihuipennusta.
    Pääosin turvalliseksi luokiteltu maa, ja silti käytännössä kaikki saavat hölmölästä turvapaikan, MIKSI??
    Ja varsinkin julkisuudessa nää sompunretaleet on niitä pahimpia kiukuttelijoita, näkevät rasismia varmaan lumipalloissakin kun lumi on valkoista eikä mustaa.
    Hyvänä esimerkkinä kaikenmaailman husut ja abdulkarimit, jotka jatkuvasti esiintyvät rasismin uhreina joka tilanteessa, ja kaikkien vaatimusten pitää toteutua, koska muuten rasismi.
    Suomi on rasistinen maa. Suomalaiset ovat rasistista kansaa.
    EI TÄÄLLÄ OLE PAKKO OLLA!
    Mitähän kertoo kyseisen kansallisuuden omaavien järjenjuoksusta, kun maan keskimääräinen ÄO luokitellaan älyllisesti vajavaiseksi. Eli toiselta nimeltään kehitysvammaiseksi.
    Ja näitä kehareita ihannoidaan…

  • Perussuomalaiset ovat ottaneet migrin toiminnan keskusteluun hallituksessa.

    Kävin turussa, Keskustelua siirtolaiskriisistä Turussa 1.3.2016, PS:n tilaisuudessa ja kysyin PS Ville Taviolta miten migri voi omin päin tehdä valtioita koskevia omituisia ”turvallisuus arvioita”, ja turvapaikka päätökset ovat lähes poikkeuksetta myönteisiä.

    Tavio vastasi että Perussuomalaiset ovat hallituksessa vaatineet migrille erillistä valvontaelintä. Tavio koki myös suureksi ongelmaksi sen, että migriin töihin on hakeutunut lähes yksinomaan maahanmuutto myönteisiä ihmisiä (suvakkeja).

    Kysyn Ville Taviolta myös että miten migri on voinut tehdä järjettömältä tuntuvan päätöksen myöntää turvapaikkoja baghdadista tuleville ihmisille? Baghdad on kaukana sodasta, ja MTV3 huomenta suomi ohjelmassa joku sanoi että migri on päättänyt myöntää turvapaikat baghdadin tiettyistä kaupunginosista tuleville ihmisille. Huomatkaa että näissä kaupunginosissa ei mitään sotaa ole! Nämä kaupunginosat ovat vain aivan tavallisia arabikaupunkien slummeja. Nyt ilmaisen loppuelämän saamiseksi suomalaisten laskuun riittää siis vain kun lähtöpaikka on maailman miljoonakaupungin slummi!

    Ville Tavio sanoi että migri noudattaa YK:n pakolaisjärjestön määrittämiä turvallisuusarvioita.

    Niin kuin Ville Tavio on sanonut, migriin töihin hakeutuneet maahanmuuttomyönteiset ihmiset ovat ongelma.

    Jos PS alkaisi aktiivisesti ajamaan asiaa, saada luotua migrille valvonta elin, voisi tunnelin päässä näkyä valoa.

    Nyt valoa ei näy missään.

    Migrin suvakki johtajat hyväksyvät migriin töihin vain suvakkeja. Maahanmuuttovirastoon ei huolita ketään työperättömän maahanmuuton kiriittisiä ihmisiä.

    Migri on kuin valtio valtion sisällä. Lopputuloksena turvapaikka ja ilmainen loppuelämä suomalaisten veronmaksajien laskuun myönnetään noin 97%:lle sitä haluavalle

    http://mvlehti.net/2016/02/13/mamuja-kotikuntaansa-toivova-vihrea-iiris-hjelt-tekee-turvapaikkapaatoksia-2/

  • Kuka näitä päätöksiä tekee? Ja millä valtuudella? Aivan käsittämätöntä.!!!! Somalinmaa on ihan rauhallista aluetta ja sinne on pyydetty Somalin kansalaisia palaamaan! Mars pois Suomesta jokainen Somali, ei ihme et ne Metrossa huutelee et ” kohta Suomi muuttuu Somaliaksi!
    Palkatkaa ammattitaitoisia ihmisiä sinne Maahanmuutovirastoon! Ei HYVÄÄ PÄIVÄÄ!

    • Vihreä, mitään tutkintoa omaava Iiris Hjelt tekee yksin turvapaikkapäätöksiä ja on julkisuudessa sanonut, että on monikultturismin kannattaja. Samoin on tämä utare-tutkija Nerg:kin matujen kannattaja.

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa