Kotimaa Politiikka

Maailma taistelee koronavirusta vastaan – vihreät natseja ja rasismia

Kuva Pixabay.

Koronapandemian levitessä maailmalla, Vihreät kutsuvat kansalaiset taisteluun natseja ja rasismia vastaan.

Maailma taistelee kaikin voimin Kiinasta liikkeelle lähtenyttä koronaviruspandemiaa vastaan. Useat maat ovat sulkeneet rajansa ja rajoittaneet maan sisäistä liikkuvuutta sekä kokoontumisia koronaviruksen vaikutusten minimoimiseksi. Maailman talous on ajautumassa kaikkien aikojen pahimpaan kriisiin. Samaan aikaan vihreät taistelevat natseja vastaan.

Hallituspuolue Vihreät julistaa puolueen Twitter-tililtä natsien vastaisen taistelujulistuksen.

– Ei natseja Suomeen. Ei natseja mihinkään, hallituspuolue julistaa twiitissä, jossa on vihreiden kansanedustajan Emma Karin kuva.

Emma Kari on vihreiden toisen kauden kansanedustaja.

Natsismin vastustamisen suhteen samoilla linjoilla Emma Karin kanssa on puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo, joka kertoi kesällä 2019, että ei pelkää natseja.

Natseiksi kutsuttiin Saksan Kansallissosialistisen puolueen jäseniä. Hitlerin johtama puolue oli vallassa vuosina 1933-1945.

Natsismin historiallisesta kontekstista muistuttaa muun muassa Jiri Keronen Twitter-tilillään.

– Emma Kari ei vissiin tiennyt, että natsit kukistettiin jo 40-luvulla. Tämä on vähän kuin sanoisi ”ei lohikäärmeitä Suomeen, ei lohikäärmeitä minnekään”.

Maailman kohtalon päivinä Vihreiden Twitter-tilillä vastustetaan natsismin lisäksi myös rasismia puheenjohtaja Maria Ohisalon kuvan kera.

– Yhdessä voimme voittaa pelon #antirasismi, tililtä twiitataan.

– Itse en pelkää mitään muuta kun Maria Ohisaloa joka on Suomen kansalle turvallisuusuhka, vihreiden rasismipelosta kertovaa twiittiä kommentoidaan.

Vihreät eivät ole toistaiseksi kertoneet, että puolueen ideologioilla on yhtymäkohtia natseihin. Saksan vihreä puolue Die Grüne Partei perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat kaksi poliittista ryhmää, marxismiin pettyneet äärivasemmistolaiset ja entiset natsit.

Heillä oli runsaasti yhteisiä tavoitteita kuten ydinvoiman vastaisuus, antikonsumerismi, auringon palvonta, vaihtoehtoinen lääketiede, vaihtoehtoinen ”tiede” sekä kemikaali- ja säteilyhysterian lietsonta.

  • 2.9K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset