Eurooppa Maahanmuutto

Makedonian presidentti sanoo suorat sanat EU:sta

makedonia

Kreikan ja Makedonian rajalla sijaitsevan Idomenin pakolaisleirin olosuhteista valitetaan paljon. Vihainen Makedonian presidentti Gjorge Ivanov sanoo nyt sanottavansa. Hän katsoo maansa tulleen petetyksi ja hylätyksi. BILD tapasi hänet Makedonian pääkaupungissa Skopjessa.

BILD: Herra presidentti, Turkki tulee saamaan 6 miljardia euroa ja viisumivapauden pysäyttääkseen pakolaisvirran. Samaan aikaan Makedonian tulee hoitaa EU:n puolesta ”likainen työ” Kreikan rajalla. Koetteko, että teitä on jymäytetty?

Gjorge Ivanov: Ei ole ensimmäinen kerta, että EU jättää näin Makedonian pulaan, olemme nähneet tällaista jo aiemminkin! Kun otimme Kosovon sodan aikaan 360.000 pakolaista vastaan, niin kukaan ei auttanut meitä. Siksi toimimme nyt proaktiivisesti – armeijamme suojelee rajojamme. Nykytilanne: Maksamme nyt pakolaiskriisin yhteydessä EU:n virheistä, olemme joutuneet käyttämään jo 25 miljoonaa euroa veronmaksajiemme rahoja, olemme julistaneet kriisitilan. Ja mitä olemme saaneet EU:lta? Ei mitään! Ei senttiäkään! Sen sijaan joudumme nyt EU:hun kuulumattomana maana suojelemaan Eurooppaa EU-maalta, nimittäin Kreikalta.”

Ette kuulu myöskään Schengen-alueeseen, mutta suojelette rajoja …

Ivanov: ”Niin, me täällä emme ole mitään, emme ole EU-maa, emme kuulu Schengeniin, eikä NATO:on. Emme kelpaa kenellekään. Ja silti me suojelemme Eurooppaa eurooppalaiselta maalta, joka kontrolloi pakolaisia puutteellisesti tai on vain lähettänyt heidät eteenpäin. Turvallisuuskysymykset on sivuutettu täysin pakolaiskriisin aikana. Jos olisimme turvautuneet Brysseliin, emmekä olisi itse reagoineet, niin olisimme jo ajat sitten jääneet jihadistien tulvan alle.”

Mitä tarkoitatte tällä?

Ivanov: ”Katsokaapa näitä passeja ja papereita, ne ovat kaikki väärennettyjä tai varastettuja – 9.000 niistä on päätynyt käsiimme. Jotkut ns. pakolaiset matkustavat väärän henkilöllisyyden turvin halki koko Euroopan ja Kreikka vain lyö leimat papereihin jatkomatkaa varten. On lähdettävä siitä, että monet näiden papereiden turvin matkustaneet ovat radikaaleja taistelijoita, jotka halusivat tulla pakolaisreittejä pitkin.”

Pitäisikö meidän saksalaisten olla siis kiitollisia Makedonialle, että olette niin radikaalisti sulkeneet rajat?

Ivanov: ”Pakolaiskriisissä on humanitaarinen aspekti ja turvallisuusaspekti. Humaanitaarisen aspektin yhteydessä Saksa on toiminut hyvin. Mutta turvallisuuden suhteen olette epäonnistuneet täysin. Yksi esimerkki: Me halusimme vaihtaa Euroopan ja Saksan kanssa tietoja näistä epäillyistä jihadisteista. Kukaan ei kuitenkaan halunnut tietojamme. Meille sanottiin: Emme voi tehdä kanssanne yhteistyötä, te kuulutte kolmansiin maihin ja siksi emme saa vaihtaa tietoja kanssanne.”

Eikö edes Saksa halunnut auttaa teitä?

Ivanov: ”Ei! Me tarvitsimme laitteita biometrisen datan vertailua varten ja Saksa torjui aina kaiken. Löysimme kuitenkin muita maita, jotka pystyivät auttamaan meitä. Tämä on täysin absurdia: Meille kyse ei ole rahasta, vaan koko mantereen turvallisuudesta. Se ei kuitenkaan näytä kiinnostavan ketään. Miettikääpä: Pariisin iskun johdosta meille tuli kysely, tosin vasta jälkikäteen. Pystyimme ilmoittamaan silloin viranomaisille, että maahamme oli saapunut yhteensä 10 henkilöä, joilla oli sama identiteetti kuin iskun tekijöillä.”

Turkki istuu EU:n neuvottelupöydässä, te ette …

Ivanov: ”Me olemme valitettavasti osa ruokalistaa. Olemme aina olleet EU-instituutioiden uhreja. 25 vuoden ajan meille on valehdeltu ja meitä on manipuloitu. Seitsemän kertaa oli puhetta jo EU-jäsenyydestä, mutta aina ilmaantui este, Kreikan aloitteesta. Kukaan EU:ssa ei saa Kreikkaa kuriin ja järjestykseen, mutta meidän pitäisi yksin pystyä ratkaisemaan konflikti tämän maan kanssa.”

Saiko kriisi alkunsa Saksan avoimien rajojen politiikasta?

Ivanov: ”Kansleri Merkel on osoittanut rohkeutta humaanisuudellaan. Kenelläkään ei kuitenkaan ole rohkeutta sanoa nyt, mitä voi vielä olla edessä. Pelkästään Sudanin ja Egyptin välillä on odottamassa 20 miljoonaa maahanmuuttajaa, jotka haluavat päästä Eurooppaan. Pakolaisvirta ei tule lakkaamaan, Twitterin ja Facebookin kautta kaikki ovat aina tarkasti perillä tilanteesta. Ja mitä Eurooppa tekee? Heiltä meni vain 6 kuukautta huippukokouksen järjestämiseen. Sinä aikana jo miljoona uutta maahanmuuttajaa ehtii ilmaantua tänne. Entä Saksa: Kuinka voi olla mahdollista, että maassanne on noin vain kadonnut 130.000 pakolaista? Meidän on muututtava. Radikaalisti.”

Millä tavoin?

Ivanov: ”Näemme, että Eurooppa ei toimi kriisitilanteessa. Brysseliltä menee aivan liian kauan aikaa päätöksentekoon, niinpä mm. eräät Balkanin reitin maat, kuten me, joutuivat toimimaan itse. Euroopan kriisinhallinta ei toimi. Tulevaisuudessa yhä useampi maa tulee tekemään päätöksiä oman suvereniteettinsa nojalla. Myös kansleri Merkel on ominut itselleen Euroopan pelastajan roolin ja ajanut omilla päätöksillään Eurooppaa pelkästään yhteen suuntaan. Nyt hän haluaa tehdä samaa Turkin kanssa. Aika tulee näyttämään, miten käy. Minä ole hyvin skeptinen tämän asian suhteen.”

Rajalla tilanne Idomenissä uhkaa eskaloitua. Tulevatko sotilaanne ampumaan kyynelkaasun lisäksi mahdollisesti myös kovilla, jos pakolaiset pyrkivät väkisin Makedoniaan?

Ivanov: ”Me emme ole eläimiä, jotka ampuvat sotapakolaisia! Teidän tulee kuitenkin ensisijaisesti suunnata katseenne Kreikan puolelle. Siellä on EU-poliiseja, joiden pitäisi saada tilanne hallintaansa. He eivät kuitenkaan ilmeisesti kykene siihen.”

Mitä Kreikalle tapahtuu, jos te pidätte rajan edelleen suljettuna?

Ivanov: ”Sitä teidän tulee kysyä Kreikalta! He saavat taas 700 miljoonaa euroa lisää EU:lta, he saavat kaiken, mitä he haluavat. On vain yksi ongelma: He eivät tee mitään! Miksi ei ole olemassa hotspotteja ja leirejä? Olen ymmärtänyt, että me emme merkitse EU:lle mitään. En tule kuitenkaan sallimaan, että me joudumme kantamaan vastuun muiden tekemistä virheistä! EU:n on syytä lopettaa Makedonian syyttäminen. Me pidämme vain huolta itsestämme.”

Pitääkö paikkansa vaikutelma, että olette erittäin vihainen EU:lle?

Ivanov: ”Miten te reagoisitte, jos maaltanne olisi 25 vuoden ajan suljettu kaikki väylät, ja teille olisi valehdeltu ja teitä olisi manipuloitu? Lukuisista positiivisista raporteista huolimatta EU:n suhteen ei ole tapahtunut mitään kehitystä. Me olemme olleet jo 25 vuoden ajan ”jumissa hississä”.

Asiasta uutisoi Bild

Toimitus
11.3.2016