Kolumnit

Mallioppilaita ja alisuorittajia

Unkarin ja Serbian välinen raja-aita © Wikipedia Commons

Taakanjakounioni EU:n kahden vuoden ohjelma koskien enimmäkseen Italiaan ja Kreikkaan vuonna 2015 saapuneiden noin 160 000 turvapaikanhakijan hajasijoittamista päättyy tänään tiistaina 26.9.-17. Lehdistössä on listattu niin ja näin onnistuneen projektin mallioppilaat sekä suoranaiset vastarannan kiisket, joista jälkimmäiset kaiketi joutaisivat samaa oppikouluanalogiaa noudattaen tarkkailuluokalle. Ruotsi ja Itävalta ovat saaneet tilapäisen vapautuksen taakanjakoon osallistumisesta.

Mitä tästä sitten tulisi ajatella? Ruotsi ja Itävalta ovat koeponnistaneet sekä saavuttaneet sen kipupisteen, jolloin turvapaikanhakijoita on yksinkertaisesti liikaa tarpeeksi. Koska tästä on nyt EU-tason yhteisymmärrys, samaa kriteeristöä voitaneen soveltaa jatkossakin, kun turvapaikanhakijamäärät lisääntyvät myös muualla ja koettelevat eri maiden sosiaalista sekä taloudellista kantokykyä.

(HS:n artikkelista löytyvästä taulukosta tosin käy ilmi, ettei Itävalta ole vastaanottanut sille määrätystä osoitetusta pakolaiskiintiöstä kuin 15 yksilöä, joka antaa vaatimattoman suhdeluvun 0,8 %.)

Kotimainen vihervasemmisto nyt tietenkään ei saa koskaan tarpeeksi ja vaatii aina vain lisää vastuunkantoa nostamalla pakolaiskiintiötä moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Jopa keskustanuoret innostuivat lyömään lisää löylyä keskusteluun asettamalla tavoitetasoksi 10 000 pakolaisen vuosittaisen kiintiön. Spontaanit turvapaikanhakijat tulevat tietysti aina kaupan päälle.

Mallioppilaita enemmän tulisi mielestäni kiinnittää huomiota unionin jäsenmaiden välisessä vertailussa niin sanottuihin ”alisuorittajiin”, kuten oheisessa artikkelissa mainittuihin Puolaan, Tshekkiin ja Unkariin. Kukin omine kansallisine intresseineen. Omaan kansalliseen suvereniteettiin perustuvat motiivit käytännön toteutuksineen ovat – niin järjenvastaista kuin se aina onkin todeta – alkaneet saada Pohjoismaissa ihailtavan esimerkin sijasta kirosanan aseman osakseen.

Euroopan unionin metamorfoosia löyhästä taloudellisesta yhteistyöjärjestöstä sanelupolitiikalla ohjatuksi vastuunkanto- ja taakanjakomekanismiksi ei näissä artikkelia lainaten itäisissä Keski-Euroopan maissa enää suostuta hyväksymään.

Mekanismiksi, jossa keskimääräistä paremmin aikojen saatossa suoriutuneista maista lypsetään rahaa heikommille. Koneistoksi, jossa kuluneen parivuotisen aikana unionin alueelle päätyneet siirtolaiset pyritään jakamaan näennäisen konsensushenkisesti itse toteutuksen jäädessä puolitiehen.

Miksi tässä kävi näin?

Itsenäisyyttään, suvereniteettiaan ja itsemääräämisoikeuttaan vaalivat kansallisvaltiot ovat alkaneet tiivistää rivejään, joka on vain ja ainoastaan täysin odotettu reaktio. Euroopan unioni on ajanut itsensä siihen pisteeseen, ettei sillä ole selviytymisen edellytyksiä. Kansallisten intressien mukaista toimintaa tulisi ihailla sekä ottaa siitä oppia sen sijaan, että haikailtaisiin syvenevän integraation suuntaan.

Ilman totalitaristisia pakkokeinoja itsenäisiä kansallisvaltioita ei yksinkertaisesti voi masinoida jonkin korkeammalta sanellun yhteishyvän palvelemiseen kunkin omien kansalaisten kustannuksella, mikäli tämä ilmiselvästi aiheuttaa intressiristiriitoja.

Erityisesti Tshekin presidentti Miloš Zemanin lausunnot ovat suomalaisen sapluunan läpi tarkasteltuna kerrassaan erikoislaatuisia. Mitään sellaiseen viittaavaakaan ei olla kuultu kotimaisen valtionpäämiehen suusta sitten Urho Kekkosen päivien, jos silloinkaan.

Lyhykäisyydessään meilläkin voitaisiin todeta, että niin kauan, kun kaikki jäsenmaat eivät osallistu taakanjakovelvoitteisiin, ei niihin muuten osallistu Suomikaan. Nykytilanteessa lienee kaiketi paikallaan seurata sitä, millaisia sanktioita Puola, Tshekki ja Unkari mahdollisesti niskuroinnistaan saavat, mutta kuluneiden kahden vuoden ajan sellaisia ei ole kantautunut ainakaan allekirjoittaneen korviin.

Sitä vastoin kaikki ne maat, jotka toimivat juuri niin kuin meidän poliittinen eliitti ei missään tapauksessa toivo federalismikiimansa tai minkä lie johdosta toimivan, menevät ja porskuttavat ihan mallikkaasti. Yhdestäkään niistä ei ole tullut Pohjois-Koreaa tai eurooppalaista hylkiötä. Kävin itse muutama viikko sitten Unkarissa ja siellä sai mennä ihan vapaasti.

Vihervasemmiston itkun ja porun määrää tällaisessa ilmoitusluontoisessa tilanteessa ei voi kuvitellakaan, koska sen logiikan mukaan saa syyllistäen vaatia lisävastuita vain suomalaisilta. Mikäli hanat väännettäisiin kiinni vaikkapa 75 %:ssa jäsenmaita, tulisi jäljelle jäävän 25 %:n yksinkertaisesti kunkin nostaa vastuitaan täyttäen jäljelle jäävän tyhjiön.

Tämä ideologisperäinen naukuminen tulisi uskaltaa ja osata jättää tyystin omaan arvoonsa, koska globaalin vastuun itsetuhoisella haalinnalla ei ole mitään tekemistä pitkäjänteisen sekä oman kansallisvaltion parasta ajattelevan maahanmuuttopolitiikan kanssa.

Kansallisesta itsemääräämisoikeudesta hyötyvät vihreätkin, sillä niin kauan, kun sitä on, olisi heidän helpompi puolustaa suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Ilman, että esim. hiljattain tapetilla olleesta hiilinielusta jouduttaisiin vääntämään rystyset hikoillen Euroopan parlamentissa saakka.

Just think about it.

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Uusimmat uutiset