Eurooppa Maahanmuutto

Malta kieltäytyy ottamasta vastaan kansalaisjärjestöjen Välimereltä hakemia siirtolaisia

Kuva Pixabay.

Italian lisäksi nyt myös Malta on ilmoittanut, että sen satamat ovat suljetut Välimereltä siirtolaisia tuovilta kansalaisjärjestöjen aluksilta.

Malta on ilmoittanut Saksan ulkoministeriölle, että saarivaltio ei ota vastaan kansalaisjärjestöjen Välimereltä tuomia siirtolaisia, vaikka siirtolaisten uudelleensijoitussopimus EU-maihin olisikin voimassa. Myös Italia on laatinut vastaavan ilmoituksen Saksan hallitukselle.

Koronapandemiasta huolimatta kansalaisjärjestöjen operoimat alukset purjehtivat edelleen Välimerellä etsien Pohjois-Afrikasta vaarallisen matkansa Välimeren yli aloittaneita laittomia siirtolaisia. Siirtolaisveneitä tavatessaan alukset ottavat siirtolaiset kyytiin ja yrittävät tuoda nämä turvallisesti Eurooppaan.

Saksalaisen Sea Eye -kansalaisjärjestön operoima Alan Kurdi -alus etsii parhaillaan satamaa Euroopasta kyydissään 150 Välimereltä poimimaansa siirtolaista. Suurin osa siirtolaisista on lähtöisin Bangladeshistä. Vain muutamat ovat Syyriasta, Tsadista ja Sudanista.

Times of Maltan haastattelemien turvallisuuslähteiden mukaan Afrikasta kohti Eurooppaa lähtevien siirtolaisten määrässä on odotettavissa vähintäänkin tilapäinen nopea kasvu, sillä sää on paranemassa Välimerellä kevään edetessä.

Vaikka Libyaan saapuu nyt huomattavasti vähemmän siirtolaisia kuin aiemmin, Pohjois-Afrikan rannikkovaltioon jo aiemmin saapuneet pyrkivät jatkamaan matkaansa kohti Euroopan unionia heti venepaikan ilmaantuessa.

– Siirtolaisten tilanne Libyassa on vaikea. Heidän on tehtävä työtä tullakseen toimeen, joten he etsivät parempia olosuhteita Libyan ulkopuolelta, Times of Maltan lähde kertoo.

Nykyisessä tilanteessa satamien ollessa suljetut, matkan aloittaminen Pohjois-Afrikasta ei välttämättä tarkoita sitä, että matkalainen pääsisi siirtolaisten El Doradoon, Euroopan unioniin.

Myös kansalaisjärjestöjen aluksille siirtolaisten hakeminen Pohjois-Afrikan edustan merialueelta on muodostunut jännittäväksi kokemukseksi. Sea Eyen aluksen hakiessa siirtolaisia Libyan edustalta, Libyan lipun alla ajaneesta aluksesta ammuttiin varoituslaukauksia.

– Olin kovin huolestunut miehistön ja siirtolaisten puolesta kuultuani libyalaisten laukaukset, Stefan Schütz Sea Eye -järjestöstä kertoo.

  • 1.2K
    Shares