Eurooppa Politiikka

Marine Le Pen: EU on koronaviruksen ensimmäinen uhri

Marine Le Pen

Ranskan Rassemblement National -puolueen (RN) johtaja Marine Le Pen muistuttaa, että blokki ei ole kyennyt osoittamaan minkäänlaista solidaarisuutta jäsenmaille.

– Euroopan unioni, ensimmäinen koronavirukseen kuollut! Marine Le Pen sanoo. Kansallismielisen RN-puolueen puheenjohtaja perustelee väitettään sillä, että blokki ei ole kyennyt osoittamaan solidaarisuutta jäsenmailleen eikä auttamaan näitä koronapandemian levitessä Eurooppaan.

Le Pen muistuttaa Euroopan unionin epäonnistuneen myös pandemiasta tiedottamisessa. Puoluejohtaja ilmeisesti viittaa EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin EU-jäsenvaltioille osoittamaan viestiin, jossa tämä vaati EU-maita pitämään rajansa avoimina, jotta tavaraliikenne ei vaarannu sisämarkkinoilla.

– Tämä on erittäin vakavaa, sillä ensimmäinen asia ihmisiin, kasveihin tai eläimiin kohdistuvien epidemioiden kohdalla on välitön rajojen sulkeminen epidemian leviämisen estämiseksi, Le Pen sanoo.

Vapaa liikkuvuus on uskonto – Marine Le Pen.

Le Point kertoo, että kansallismielinen puoluejohtaja arvelee syyn EU:n epäloogiseen toimintaan olevan ideologinen.

– EU väittää päinvastaista, koska se on ideologi. Vapaa liikkuvuus on uskonto. Edes kuolema ei pysty vakuuttamaan johtajia, että rajojen sulkeminen ilmeisesti määräajaksi on pakollista, jotta viruksen saastuttamilta alueilta saapuvat ihmiset eivät levittäisi sitä. Euroopassa on tapahtunut juuri näin, puoluejohtaja muistuttaa.

Pandemian jälkeistä maailmaa Le Pen kommentoi sanoen, että ”EU ei tule oppimaan tästä mitään”. EU-jäsenmaiden tulee toimia omien strategioidensa mukaan eikä uskoa lujasti globalismiin kriisin aikana.

– Mutta Euroopan kansallisvaltiot tulevat erittäin todennäköisesti ottamaan kriisistä opikseen, että globalisaatio ei ole onnellista, että valtioilla on tarpeen olla strategioita, kansallismielinen puoluejohtaja päättää.

  • 1.6K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset