Eurooppa Maahanmuutto

Marokkolainen siirtolainen Kreikan rajalla ei aio antaa periksi – unelmana pääsy Belgiaan

Kuva Shutterstock.

Marokkolainen siirtolainen kertoo Infomigrants-sivuston toimittajalle Turkin ja Kreikan rajalla, että kun Turkin hallitus ilmoitti rajojen olevan auki, hän oli heti Länttä kohti pyrkivien siirtolaisten joukossa. Mies ei etsi suojaa sodalta tai vainolta. Hän haluaa parempaa elintasoa kuin hänen kotimaansa tai Turkki kykenevät tarjoamaan.

43-vuotias Casablancasta kotoisin oleva Mounir on kovin pettynyt rajan pysyessä Kreikan puolelta tiukasti suljettuna.

Mounir saapui Turkkiin vuonna 2019 töihin. Marokkolaisille Turkkiin pääsy on helppoa, sillä he eivät tarvitse viisumia. Mies työskenteli Istanbulissa monenlaisissa töissä, muun muassa rakennustyöläisenä. Maan ansiotaso oli kuitenkin pettymys, sillä hänen ansionsa eivät kohonneet lainkaan Marokon tasoa korkeammaksi. Kun Mounirilla on Marokossa vaimo ja kaksi lasta elätettävänään, käteen ei juurikaan jäänyt käyttövaroja pakollisten menoerien jälkeen.

Kun Turkin hallitus avasi rajat Länteen, Mounir ei epäröinyt hetkeäkään vaan aloitti matkansa kohti Länttä. 40 euroa maksaneen bussimatkan jälkeen mies saapui Kreikan rajalle vain todetakseen rajan olevan Kreikan puolelta suljettu. Turkkilaiset yllyttivät siirtolaisia ryntäämään Kreikkaan, mutta kreikkalaiset estivät rynnäkön kaikin mahdollisin keinoin, muun muassa kyynelkaasukranaattien ja äänipommien avulla.

Mounir on asunut ulkosalla nyt viikon. Vaikka muita on luovuttanut ja palannut Istanbuliin, Mounir ei aio antaa periksi. Hän haluaa vähintään Ranskaan, mutta haaveena on pääsy Belgiaan saakka. Mounir on asunut Belgiassa nuorempana, ja hänen unelmansa on päästä sinne takaisin.

  • 425
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset