Kolumnit

Mauri Peltokangas: Farssi

Mauri Peltokangas (ps.)

Eduskunnan kyselytunti viime torstaina 5. maaliskuuta oli kyllä sellainen farssi, etteivät sanat riitä kertomaan sitä turhautumisen määrää, minkä tuo tunti aiheutti. Enkä varmasti ollut ainoa samoin tunteva salissa. Sisäministeri Ohisalo ja pääministerin tuuraaja Katri Kulmun vetivät kyllä kyselytunnin idean ja periaatteet viimeistään nyt vessanpöntöstä alas, ja moni jäi huuli pyöreänä jälkeenpäin ihmettelemään, mitä salissa oikein tapahtui tai oikeammin sanottuna, mitä jäi tapahtumatta.

Valtioneuvoston omassa julkaisussaan 2019:21 ”Ministerin käsikirja 2019” sanotaan selvällä suomenkielellä, että ”Perustuslain mukaan valtioneuvoston jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta, ja ministerit ovat virkatoimistaan vastuussa eduskunnalle. Ministerin vastuu on oikeudellisen vastuun lisäksi myös poliittista vastuuta. Perustuslaissa säädetään myös eduskunnan tietojensaannista. Perustuslain 47 §:n mukaan eduskunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta asioiden käsittelyssä tarvitsemansa tiedot. Perustuslain 97 §:n mukaan eduskunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta selvityksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista asioista sekä EU-asioiden valmistelusta.”

Yllä oleva muistuttaa ministereitä itseään heidän oikeudellisesta ja poliittisesta vastuusta, mutta kyselytunneilla tämä vastuu näyttää unohtuvan, kun keksitään mitä mielikuvituksellisempia ympäripyöreitä monologisia vastauksia kuin kansallisteatterissa konsanaan. Kyseessä on kuitenkin ylin lainsäädäntöinstituutio, ja ministereillä on velvollisuus vastata esitettyihin kysymyksiin. Näillä toimillaan hallitus ylenkatsoo oppositiota ja kansaa sekä toimii kuin koulukiusaaja väheksymällä samalla törkeästi länsimaista demokratiaa.

Sen verran nämä viimeiset kyselytunnit ovat jääneet hiertämään, että päätin tehdä kirjallisen kysymyksen hallituksen tavasta toimia näillä tunneilla.

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että valtioneuvoston jäsenten oikeudellinen ja poliittinen vastuu toteutuu ja perustuslaissa olevat pykälät kansanedustajien tietojen saannin kohdalla toteutuvat?

Tuskin sen kummempaa vastausta tulee kirjallisestakaan kysymyksestä, ja arvelen, että vastaava ministeri latoo samaisesta ministerin käsikirjasta sopivaksi katsomansa kohdat höystäen niitä parilla jo mainitsemallani perustuslain kohdalla sekä hallitusohjelman kirjauksella itse kysymykseen kuitenkaan mitään vastaamatta.

Vuonna 2020 ei ole missään nimessä hyväksyttävää, että ministeri jättää vastaamatta itselleen epämieluisaan kysymykseen, jolla saattaa olla moninaisia vaikutuksia henkilökohtaisesta uskottavuudesta aina puolueen kannatukseen saakka. Myös kansan ymmärryskykyä tämä hallitus aliarvioi rankalla kädellä, ja toivon, ettei se jää huomaamatta seuraavana ”palkkapäivänä”. Tosin voi olla, että hallituksen meno onkin näin päätöntä juuri sen vuoksi, että nurkan takana odottaa järki ja rehelliset pelisäännöt, eikä hallituksella ole muuta mahdollisuutta yrittää pelastaa uppoavaa laivaa ennen haaksirikkoa kuin epämääräisyys ja tiedon pimittäminen.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas, PS

  • 355
    Shares