Kotimaa Talous

Mediayhtiö Sanomalle 20 miljoonan veromätkyt

Sanoma-talo. Kuva Ninara / Flickr / CC BY 2.0

Verotuksen oikaisulautakunta on antanut mediayhtiö Sanomalle päätöksen aikakauslehtien jakelun arvonlisäverokohtelusta.

Verotuksen oikaisulautakunta hyväksyi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen, joka liittyi verohallinnon Sanoma Media Finland Oy:ssä suorittamiin verotarkastuksiin.

Valitus koski eri puolilla Eurooppaa painettujen ja Norjassa keskitetyn logistiikkakeskuksen kautta jaettujen aikakauslehtien arvonlisäverokohtelua vuosina 2015 ja 2016 – 2018.

Sanoma käytti Norjassa logistiikkakeskusta, jossa suoritettiin tuotteiden lajittelua, osoitteistamista ja logistiikkaketjun koordinointia.

Oikaisulautakunnan päätöksen perusteella Sanoma on velvollinen maksamaan n. 20 miljoonaa euroa arvonlisäveroa.

Sanoma tulee valittamaan päätöksestä. Sanoma kuitenkin maksanee vaaditut maksut vuoden 2021 aikana välttääkseen lisäkoron kertymisen.

Veromätkyillä on vaikutusta yhtiön osinkoihin, sillä konsernin vapaata rahavirtaa vuodelta 2020 tullaan oikaisemaan vaadituilla veromaksuilla.

Lähde Sanoma.

  • 61
    Shares

Liity kannattajajäseneksi