Kotimaa Rikos

Mies metsästi öisin naisia Jyväskylässä – tuomio raiskauksesta ja viidestä raiskauksen yrityksestä

Jyväskylän oikeustalo. Kuva Tiia Monto / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0

Omid Rauf suoritti seksuaalirikoksien sarjan Jyväskylässä keskustan, Tourulan ja Halssilan alueilla kesäkuun 2019 ja elokuun 2020 välisenä aikana.

Kuvio seksuaalirikoksissa oli kerta toisensa jälkeen sama. Omid Rauf seuraili öisin yksin liikkeellä olleita naisia, ja kun muita ei näkynyt, Omid hyökkäsi.

Raiskauksen yrityksiä oli kaikkiaan viisi. Yksi seksuaalirikos ei jäänyt yritykseksi – raiskaus sormilla onnistui.

Erässä raiskauksen yrityksessä Omid hyökkäsi naisen kimppuun ja tarttui tätä käsistä. Mies kaatoi naisen maahan ja kun tämä yritti huutaa apua, Omid painoi kätensä naisen kurkkua ja suuta vasten.

– Tätähän sinä haluat ja turhaan huudat apua, Omid Rauf sanoi uhrille.

Raiskaus jäi yritykseksi, koska paikalle tuli ulkopuolinen henkilö, jolloin Omid poistui juosten paikalta.

Omidin puhelimesta löytyi tutkinnoissa 6 videota, joissa on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetty lasta.

Keski-Suomen käräjäoikeus määräsi vuonna 1999 syntyneelle Omid Raufille raiskauksesta, viidestä raiskauksen yrityksestä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta.

Samsung Galaxy S6-matkapuhelin tuomittiin valtiolle menetetyksi.

Omid Raufin oikeudenkäyntikulut 11 281 euroa jäävät valtion vahingoksi.

Vastaajien oikeudenkäyntikulut 10 062 euroa Omid Rauf joutuu korvaamaan valtiolle.

Tuomittu määrättiin maksamaan uhreille erilaisia korvauksia yhteensä 28 150 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio.

Tilaa
Ilmoita
guest
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa