Kotimaa Rikos

Mies painosti naista salakuvaamalla jatkamaan seksisuhdetta ja pakotti etsimään itselleen uutta tyttöystävää

Kuva muokattu Hezzu / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Salakuvauksesta ja pakottamisesta seurasi 1 vuoden 3 kuukauden ehdollinen vankeustuomio.

Ahmedilla oli naisen kanssa hieman yli kaksi vuotta kestänyt seurustelusuhde. Ahmed oli aluksi hyväksynyt sen, että tapaamiset tapahtuvat ilman seksiä. Seksin harjoittaminen ilman avioliittoa olisi ollut käytännössä mahdotonta molempien uskonnon ja kulttuuritaustan vuoksi, sillä he ovat lähtöisin kulttuurista, jossa korostuu suvun merkitys, auktoriteettien kunnioitus ja miehen korostettu asema suhteessa naiseen.

Parilla oli tarkoitus mennä myöhemmin naimisiin ”heidän uskontonsa mukaisesti”. Tämä tarkoitti islamin uskoa, sillä ”musliminainen ei voi mennä naimisiin kristityn miehen kanssa”, kuten nainen muistutti myöhemmin oikeudenkäynnissä. Ahmed on ilmoittanut olevansa kristitty. Ahmed kuitenkin vitkutteli naimisiinmenon kanssa, sillä naiselle kertomansa mukaan Ahmedilla ei tapahtumien aikaan ollut tietoa, saako hän jäädä Suomeen oleskelulupaprosessin ollessa kesken.

Jossain vaiheessa Ahmed ilmoitti, että ellei nainen suostu seksiin, Ahmed aloittaa seksisuhteen jonkun muun kanssa. Koska nainen halusi naimisiin Ahmedin kanssa ja piti naimisiin menoa lähes varmana, hän suostui aloittamaan Ahmedin vaatiman seksisuhteen.

Huhtikuussa 2019 nainen palasi Ruotsin matkalta Vantaalle, minne Ahmed oli muuttanut asumaan. Vauhdittaakseen naimisiinmenoa nainen kertoi Ahmedille, että hänellä on kilpakosija. Ahmed ei hyväksynyt asian tilaa lainkaan ja ilmoitti, että vaikka nainen menisikin naimisiin jonkun toisen kanssa, seksisuhteen Ahmedin kanssa tulee jatkua. Myöhemmin Ahmed laajensi vaatimustaan niin, että naisen tulisi itse hankkia Ahmedille uusi nainen. Nainen lähettikin Ahmedille neljän tyttöystäväkandidaatin yhteystiedot. Yksi naisen ehdottama uusi tyttöystävä oli Ahmedin mielestä apinan näköinen.

Painostaakseen naista jatkamaan seksisuhdetta, Ahmed salakuvasi heidän seksuaalista kanssakäymistään ja uhkasi levitellä materiaalia naisen perheelle. Nainen, joka pelkäsi menettävänsä kunniansa, teki lopulta rikosilmoituksen poliisille oikeudessa esiintyneen todistajan kannustamana. Todistaja oli sanonut itsemurhalla uhanneelle naiselle, että tämä on Suomi, ei Afganistan.

Haastehakemuksessa Ahmedia syytettiin myös kahdesta raiskauksesta, kolmesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja raiskauksen yrityksestä, mutta Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa hänet tuomittiin 1 vuoden 3 kuukauden ehdolliseen vankeuteen kolmesta salakatselusta sekä pakottamisesta. Lisäksi Ahmedin rikoksissaan käyttämät puhelimet, iPhone 6 Plus ja iPhone X, tuomittiin menetetyksi valtiolle.

Ahmed joutuu maksamaan naiselle erilaisia korvauksia 4630 euroa. Valtiolle mies tuomittiin maksamaan 80 euroa rikosuhrikorvausta sekä 73 euroa todistelukustannuksia. Ahmedin asianajajan palkkiot 7035 euroa jäävät Ahmedin taloudellisten olojen vuoksi valtion tappioksi. Valtion maksamat naisen asianajajan palkkiot 10 877 euroa Ahmed joutuu korvaamaan valtiolle.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Tuomitun nimi on muutettu.

Lähde Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio.

  • 243
    Shares