Kotimaa Rikos

Mies raiskasi Tampereella 15-vuotiaan tytön vuonna 2016 – hovioikeus korotti korvauksia

Kuva Pixabay.

Turun hovioikeus on korottanut ulkomaalaismiehen vuonna 2016 Tampereella raiskaaman tytön saamia korvauksia.

Thaer Al Jubouri kohtasi Iltalehden mukaan marraskuussa 2016 kaksi humaltunutta teinityttöä kadulla. Tuolloin 38-vuotias mies houkutteli tytöt asuntoon pizzan ja kännykän latauksen varjolla. Toinen tytöistä poistui, mutta toisen 15-vuotiaan mies raiskasi. Tekijä ja uhrit eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Oikeudenkäynnissä Al Jubouri kiisti rikoksen. Hän myönsi olleensa yhdynnässä asianomistajan kanssa, mutta kyseessä oli syytetyn mukaan ollut nuoren naisen oma tahto: tämä oli ilmoittanut huutavansa, mikäli Jubouri ei suostu harrastaman seksiä. Al Jubourin mukaan hän pelkäsi tytön aiheuttamaa meteliä, koska on ulkomaalainen.

Tilanne oli Al Jubourin mukaan häpeällinen, ja hän väitti olleensa sukupuoliyhteydessä vastoin tahtoaan. Hänen mukaansa tytöt olivat kaiken lisäksi varastaneet hänen asunnostaan juomia, esineitä ja vähän rahaa.

Käräjäoikeus ei kuitenkaan tuolloin uskonut Jubourin väitteitä, vaan tuomitsi miehen 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä 10 000 euron korvauksiin.

MTV:n mukaan Turun hovioikeus on nyt korottanut uhrin korvauksia 1500 eurolla. Hovioikeus katsoi korotuksen perustelluksi muun muassa sillä, että raiskaus kohdistui 15-vuotiaaseen lapseen.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa