Kotimaa Rikos

Mies raiskasi väkivaltaa käyttäen naisen, joka sairautensa vuoksi ei voinut estellä – hovioikeus hylkäsi neljästä raiskaussyytteestä kolme

Kuva Shutterstock.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi marraskuussa 2020 Afan Othman Hawarin neljästä vuonna 2018 suoritetusta raiskauksesta vankeuteen. Tuomioon lisättiin raiskauksen yrityksestä aiemmin saatu 1 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpano, jolloin Hawarille tuli kärsittäväksi yhteensä 3 vuoden vankeusrangaistus.

Othman Hawar valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hän vaati, että syytteet raiskauksista ja kaikki korvausvaatimukset hylätään. Hawar väitti, että seksuaalinen kanssakäyminen oli tapahtunut suostumuksella.

Kaiken lisäksi rangaistus oli aivan liian ankara. Aikaisemman ehdollisen rangaistuksen koeaikaa oli kulunut yli puolet, ja olisi kohtuutonta panna täytäntöön näin vanha ehdollinen tuomio.

Turun hovioikeus puntaroi asiaa ja päätti hylätä neljästä syytekohdasta kolme, sillä hovioikeuden mielestä miehen syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily.

Neljännen raiskaussyytteen osalta asianomistajan vammat, KRP:n lausunto sekä kolmen todistajan kertomukset eivät jättäneet epäilyksille sijaa.

Asianomistaja oli yrittänyt kaikin keinoin estää raiskauksen, mutta koska hänellä on osteoporoosi, hän pelkäsi saavansa vaikeita luunmurtumia estellessään voimallisesti.

Hovioikeus katsoi, että sopiva rangaistus raiskauksesta oli 2 vuotta vankeutta, sillä raiskauksessa oli käytetty väkivaltaa ja teko oli kohdistunut henkilöön, joka sairautensa vuoksi on alttiimpi vammoille.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden määräämä täytäntöönpano, joka koski Rovaniemen hovioikeuden miehelle raiskauksen yrityksestä tuomitsemaa 1 vuoden ehdollista vankeusrangaistusta, jäi voimaan.

1969 syntyneen Afan Othman Hawarin yhteiseksi rangaistukseksi tuli 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta. Asianomistajalle Hawar joutuu korvaamaan kivusta ja särystä 1000 euroa ja kärsimyksestä 1500 euroa.

Lähteet Kanta-Hämeen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomiot, Kansalainen.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa