Kotimaa Rikos

Mies tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä – piti seksiä alaikäisen kanssa rakkaussuhteena

Kuva Pixabay.

Tapahtumien aikaan 15 ikävuoden korvilla oleva tyttö tutustui Mustafa Al-Hamdaaniin yhteisten kavereiden välityksellä kesällä 2017. Lapsi oli tuolloin sijoitettuna lastenhuollon yksikköön runsaiden koulupoissaolojen ja kotoa karkailujen vuoksi.

Erään kerran yöpaikkaa etsiessään tyttö päätyi Al-Hamdaanin asunnolle, jossa seksuaalinen kanssakäyminen alkoi lähes samantien.

Tytön elämässä oli tuolloin isossa osassa alkoholi, jota Al-Hamdaani trokasi lapselle. Lapsi käsitti, että jollain tavalla alkoholi tulisi korvata, vaikka rahaa ei olisi ollutkaan.

Kun tyttö oli pidemmän ajan karkuteillä lastenhuollon yksiköstä, hän piileskeli Al-Hamdaanin luona ja seksiä oli tuolloin päivittäin.

Sukupuoliyhteyksiin liittyvät tilanteet olivat lapsen mielestä epämiellyttäviä, ahdistavia ja joskus nöyryyttäviä. Erään kerran sukupuoliyhteys oli suojaamaton ja lapsi pelkäsi tulleensa raskaaksi.

Erään kerran riitatilanteessa Al-Hamdaani kuristi lasta, ja väkivallan teosta jäi jäljet kaulaan.

Tapahtumat aiheuttivat lapsessa varovaisuutta ihmissuhteissa ja noihin aikoihin hän myös viilteli itseään.

Kun tapausta käsiteltiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa, Al-Hamdaani kertoi pitäneensä suhdetta normaalina seurusteluna. Kyseessä oli hänen mukaansa rakkaussuhde.

Käräjäoikeus kuitenkin piti rikosta kokonaisuutena arvioiden törkeänä. Osapuolien 7 vuoden ikäero oli suuri ja omassa asunnossa asuva Al-Hamdaani oli hyvin tietoinen lapsen elämäntilanteesta, sillä tullessaan Al-Hamdaanin luo lapsi oli karkumatkoilla lastensuojeluyksiköstä. Lisäksi Al-Hamdaani oli trokannut lapselle alkoholia, mistä lapsi koki olevansa jollain lailla velkaa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1995 syntyneen Mustafa Faris Abbas Al-Hamdaanin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 2 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Uhrille mies joutuu maksamaan 15 100 euroa erilaisia korvauksia.

Al-Hamdaanin kulut käräjäoikeudessa 3959 euroa jäävät valtion vahingoksi. Uhrin oikeudenkäyntikulut 2295 euroa Al-Hamdaani joutuu korvaamaan valtiolle.

Lähde Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio.

  • 164
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset