Kotimaa Rikos

Miestä syytettiin Oulun käräjäoikeudessa kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Kuva Petri Saarela.

Ulkomaalaismies oli eilen Oulun käräjäoikeudessa syytettynä kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyttäjä vaati lapsia seksuaalisiin tekoihin houkutelleelle miehelle ehdollista vankeutta.

Oulun käräjäoikeuden haastehakemuksissa todettiin eilen Moradi M:n tehneen muulla tavoin kuin koskettelemalla seksuaalisia tekoja kahdelle kuuttatoista vuotta nuoremmalle henkilölle siten, että teot ovat olleet omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä.

Oulun käräjäoikeus vaatii Moradille neljän kuukauden ja enintään kuuden kuukauden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta 15-vuotiaan houkuttelemisesta seksuaaliseen tekoon.

Moradi on Raahessa 12.9.2016 – 10.10.2016 lähettänyt tekoaikana 15-vuotiaalle useita seksuaalissisältöisiä viestejä ja muutamia seksuaalissävytteisiä kuvia sekä houkutellut tätä lähempään kanssakäymiseen ja tapaamiseen itsensä kanssa. Moradi on siten saanut 15-vuotiaan houkuteltua viestittelemään itsensä kanssa Whatsapp-puhelinsovelluksen välityksellä. Kirjoittelu on ollut Moradin puolelta sisällöltään seksuaalista. Moradi ja 15-vuotias eivät ole aikaisemmin tunteneet tai sittemmin tavanneet toisiaan.

Oulun käräjäoikeus vaatii Moradille seitsemän kuukauden ja enintään yhdeksän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta toisesta, samaan aikaan suoritetusta 13-vuotiaan houkuttelemisesta seksuaaliseen  tekoon.

Moradi on Raahessa 12.9.2016 – 10.10.2016 lähettänyt tekoaikana 13-vuotiaalle lukuisia seksiin liittyviä seksuaalista tarkoitusperää olevia viestejä ja seksuaalissävytteisiä kuvia, muun muassa omasta  sukupuolielimestään sekä houkutellut tätä lähempään kanssakäymiseen ja tapaamiseen itsensä kanssa. Moradi ja lapsi eivät ole aikaisemmin tunteneet toisiaan, mutta ovat tavanneet toisensa saman asuin-/ kerrostalon pihalla, jossa Moradi on lähestynyt ja halunnut lapsen kanssa lähempää tuttavuutta.

Moradi M. on tunnustanut tapahtumat. Oulun käräjäoikeus antaa asioissa tuomiot 31.5.2019.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa