Kolumnit

Miksi ja mihin rajavalvontaa tarvitaan

Sitä, kuinka turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus ja aivan erityisen tärkeä sellainen, on toisteltu erityisesti viimeisen reilun viikon aikana sen verran usein, että asian luulisi iskostuneen jopa pitkälle edennyttä dementiaa sairastavan henkilön tajuntaan ja on kenties se vihonviimeinen asia, jonka tämä muistaa jo oman nimensäkin unohdettuaan. Valitettavan harvoin samassa yhteydessä muistutetaan siitä niin ikään kiistattomasta tosiasiasta, ettei ole ihmisoikeus saada turvapaikkaa ja vieläpä hakijalle itselleen mieleisestä maasta, ellei tähän ole edellytyksiä. Paljon mainostettujen kansainvälisten sopimusten mukaiset edellytykset turvapaikkaan joko ovat voimassa tai sitten ne eivät ole.

Toisaalta missään kansallisessa tai kansainvälisessä laissa ei taideta asettaa kovin tarkkoja reunaehtoja sille, miten turvapaikkaa tulee hakea. Reilu viikko sitten Turkin ja Kreikan rajalla käynnistyneet tapahtumat muistuttavat mitä suurimmissa määrin jotain sellaista, jota oikein erityisen nuivat ihmiset kutsunevat maahanmuuton sijasta maahantunkeutumiseksi. Avuksi on otettu astaloita, kiviä ja keppejä, joilla varustautuneet Eurooppaan pyrkijät osoittavat vastarintaa kreikkalaisille rajavalvontaviranomaisille. Valitettavasti on todettava, etteivät ne – samoin kuin sivuleikkurit piikkilanka-aidan läpi pääsemiseksi – ole omiaan edistämään heidän asiaansa millään myönteisellä tavalla.

Oikeastaan haluaisin kiinnitettävän huomiota siihen, millaisessa välikädessä Kreikan rajavartiosto virantoimituksessaan on rajan yli rynnivien siirtolaisten ja eurooppalaisten ns. ihmisoikeusihmisten suhteen. Heillä on olemassaololleen ja toiminnalleen sekä Kreikan parlamentaarisessa järjestyksessä säätämä että Euroopan unionin antama legitimiteetti. Kyseessä on virkatehtävä, josta on määrä selviytyä palkkaa vastaan mahdollisimman hyvin. Työn tulosta mitataan erityisesti siten, että laittomia rajanylityksiä tapahtuu mahdollisimman vähän – mieluiten ei ollenkaan. Lisäksi rajavalvonnalle on annettu sen tekemän työn tueksi tiettyjä instrumentteja, ts. voimankäyttökeinoja.

Tiettävästi yksi ihminen on kuollut kreikkalaisen viranomaisen luoteihin, mutta kyseisen tapauksen taustat ovat toistaiseksi hämärät ja täynnä kiistelyä konfliktin osapuolten välillä. Mikäli kyseessä on ollut viranomaisen toimivallan ylittäminen, jota kotimaassamme kuvataan liioitelluksi voimankäytöksi, on tapaus toki sinänsä tuomittava. Mikäli taustalla puolestaan on erityisen uhkaavasti käyttäytynyt ja mahdollisesti kivenmurikoita väkevämmin aseistautunut kohdehenkilö, joka ei ole jättänyt viranomaiselle muuta mahdollisuutta kuin vastata kovalla kovaa vastaan, on tapaus kaikessa karuudessaan osoitus siitä, miten tehtävälleen omistautuneen viranomaisen kuuluukin toimia.

Vihreä sisäministerimme Maria Ohisalo on ilmaissut jokseenkin kryptisesti sen, että Kreikkaa tulee auttaa sen eteen langenneessa tehtävässä paitsi omansa myös koko unionin yhteisen ulkorajan puolustamiseksi. Samanaikaisesti turvapaikkahakemuksia tulisi kuitenkin ottaa vastaan siinä missä ns. normaalitilanteessa. Palataan tähän tuonnempana. Ohisalon tilanneanalyysi vaikuttaa ajoittain laadultaan sellaiselta, että sen voisi kuvitella tulevan oppositiossa istuvalta idealistilta eikä ministeriltä, joka edustaa maataan ja puolustaa sen intressejä ymmärtäen vallitsevan tilanteen poikkeukselliseksi sekä riskialttiiksi. Kreikka on elintasosiirtolaisuudelle selkeä kauttakulkumaa.

Ei oikein voi olla niin, että raja on olemassa niin kartoissa kuin sitä valvovien viranomaisten ohjesäännössäkin, mutta ne rajan ylittämiseen pyrkivät henkilöt, jotka eivät kaihda mitään keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi, tulisi palkita turvapaikalla tai oleskeluluvalla. Jopa huolimatta siitä, täyttyykö juuri näillä nimenomaisilla henkilöillä kansainväliset kriteerit turvapaikan myöntämisen osalta. Samanaikaisesti ne niin ikään rajavyöhykkeellä oleskelevat henkilöt, jotka eivät pyri sen yli yhtä aggressiivisesti mutta saattaisivat olla mainittujen sopimusten perusteella turvapaikkaan oikeutettuja, eivät sellaista saa, koska ovat maltillisempia pyrkimyksissään.

Uutiskuvat rajoille pakkautuneista ja kovaäänisesti oikeuksiaan (= rajan yli päästämistä) penäävistä ihmisistä taltioituvat ihmisten, myös ministeri Ohisalon, verkkokalvoille. On kova hätä ja kalabaliikki, eikä vähiten siksi, ettei ”no man’s landiksi” kuvatulla rajan tuntumassa sijaitsevalla alueella pysty asumaan määräänsä pidempään ihmiselämälle välttämättömien asioiden, kuten juoman, ruoan ja majoituksen ollessa puutteelliset. Tämä on ymmärtääkseni Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin taktiikka maan päätettyä irtautua sen ja EU:n välisestä pakolaissopimuksesta, joka oli tuhoon tuomittu heti alussa. Kyseessä on ihmisillä ja ihmishengillä painostaminen.

Eurooppalaisen tiedostavaiston (ja mikseipä myös ministeri Ohisalon) ajukopissa kuitenkin muotoutuu mielikuva, jonka mukaan Kreikan viranomaiset toimivat kyynelkaasukranaatteineen perustavanlaatuisen epäinhimillisesti panemalla toimeen sitä tehtävää, johon heidät on määrätty. Siis valvomaan rajaa sekä rajaliikennettä ja puuttumaan siihen, mikäli rajan yli pyritään ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja saati mitään perusteltua syytä. Turvapaikka edellyttää sitä hakevan henkilön taustojen selvittämistä ja hakemuksen vastaanotto henkilötietojen keruuta, joka on lähestulkoon mahdoton tehtävä ihmisten pyrkiessä rajan yli joukkovoimaa hyödyntäen.

Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi:

  1. Viranomaiset laiminlyövät tehtävänsä ja päästävät kaikki halukkaat kulkemaan rajan yli hallitsemattomana ja millään tavalla rekisteröimättömänä virtana. On huomattavaa, että liikenne keskittyy myös alueille, jotka eivät ole virallisia rajanylityspaikkoja, kuten Kastanies.
  2. Viranomaiset noudattavat säntillisesti tehtäväänsä, eivätkä päästä vallitsevissa olosuhteissa rajan yli ketään, sillä heidän on äärimmäisen vaikea varmistaa, että tulijoilla olisi tähän paikallisen lain tai kansainvälisten sopimusten asettamat edellytykset.

Kansalaiskeskustelijat ovat ”whataboutismin” perinteitä kunnioittaen ottaneet vertailukohdaksi syvimmän toivoni mukaan hypoteettiseksi jäävän tilanteen, jossa Venäjän vastaiselle rajallemme kokoontuu kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita koettelemaan oman rajavalvontalaitoksemme toimintaa. Samalla tultaisiin punnitsemaan myös ministeri Ohisalon kantti turvapaikkapolitiikan osalta, kun kyseessä on maa, jonka sisäiseen turvallisuuteen liittyvät asiat kuuluvat suoraan hänen vastuulleen. Kysymys ei ole nykyisenä hybridivaikuttamisen aikana välttämättä aivan toivottoman kaukaa haettu, muttei tuo juuri päällä olevaan tilanteeseen mitään rakentavaa.

Toimiva rajavalvonta on laittoman siirtolaisliikenteen ehkäisyn kannalta kenties tärkein osa, sillä sen tarkoitus on estää myös seurannaisvaikutukset. Niitä ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen ennen pitkää saavien henkilöiden piilottelu sekä itsenäisesti että erinäisten kotoperäisten kansalaisaktivistiverkostojen toimesta. Edellisellä ”kierroksella”, viitaten vuonna 2015 alkaneeseen siirtolaiskriisiin, Suomeenkin jäi tuhansia lain kouraa karttelevia henkilöitä, jotka aiheuttavat ilmeisen turvallisuusuhan, ovat alttiita hyväksikäytölle pimeänä halpatyövoimana ja kuluttavat tarpeettomasti poliisin sekä muiden viranomaisten resursseja.

x x x

En ota itselleni kaikkea kunniaa (jos sellaista nyt edes saavutettavissa on) yllä olevasta, sillä sen selkärankana toimi Jussi Halla-ahon kirjoitus ”Ceuta, Melilla ja suvaitsevainen vastuunpakoilu”. Kyseinen kirjoitus on niinkin kaukaa kuin n. 14,5 vuoden takaa ollen kuitenkin juuri tällä hetkellä mitä ajankohtaisempi. Riittää, että tietyt muuttujat (afrikkalaiset → lähi-itäläiset ja Melilla → esim. Lesbos) vaihdetaan vastaamaan nykyistä tilannetta.

Voidaan todeta, että vaikka vuodet (tai lähes 15 vuotta) vierivät, ei suvaitsevaisto viisastu tai vähimmäisvaatimuksena saavuta normaalia käsitystä arjen todellisuudesta. Kuten siitä, että mikäli avoimien rajojen tielle lähdetään, sillä tiellä myös pysytään länsimaalaisen yhteiskunnan romahtamiseen saakka, sillä halukkaat tulijat eivät vastaanottamalla lopu.

  • 121
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset