Kolumnit

Miksi kansallisvaltiot ovat hyviä

Kuva SIBr4 / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0

Dani Rodrik, ”Miksi kansallisvaltiot ovat hyviä”-esseen kirjoittaja, on Ford-säätiön kansainvälisen poliittisen talouden professori Harvardin yliopistossa. Hän toimi aiemmin Advanced Studies -instituutissa Princetonissa (2013-2015). Hän on myös kansainvälisen talousyhdistyksen presidentti. 

Rodrik kritisoi vapaakauppaan perustuvaa maailmantaloutta sillä perusteella, että se voi hidastaa talouden kasvamista.

Mutta päästetäänpä Rodrik vauhtiin.

Kansallisvaltiot ovat kapitalismin paras perusta ja hyper-globalisaatio uhkaa tuhota sen.

Tämän päivän populistinen kapina heijastaa sitä syvää kuilua, joka on avautunut globaalin intellektuelli- ja ammattieliitin sekä tavallisten kansalaisten välillä. Nämä kaksi ryhmää elävät nyt rinnakkaisissa sosiaalisissa maailmoissa, ja ne orientoituvat käyttäen erilaisia kognitiivisia karttoja. Silti intellektuelli konsensus, joka toi meidät tämän kuilun äärelle, on pysynyt samana. Valtavirran mielipidejohtajien ehdottamat lääkkeet menevät harvoin pidemmälle kuin eriarvoisuuden ongelmista puhumiseen ja häviäjien aseman hieman parempaan huomioimiseen.

Ongelma piilee kuitenkin syvemmällä, nimittäin eliitin takertumisessa globalistiseen ajattelutapaan, joka vähättelee ja heikentää kansallisvaltioita. Ilman muutosta me voimme päätyä siihen, että ei pelkästään avoin globaali taloutemme, vaan myös liberaali ja demokraattinen järjestelmämme pyyhkiytyvät pois tämän ajattelutavan sokeiden kohtien ja ylilyöntien synnyttämän vastaiskun johdosta.

Intelligentsian keskuudessa kansallisvaltioilla on vähän kannattajia. Useimmiten sitä pidetään tehottomana – moraalisesti irrelevanttina tai jopa taantumuksellisena – globalisaation asettamien haasteiden edessä. Ekonomistit ja keskustalaiset poliitikot tapaavat nähdä globalismin viime aikaiset takaiskut valitettavina, ja populististen ja nativististen poliitikkojen lietsomina, jotka onnistuivat hyödyntämään niiden murheita, jotka kokivat jääneensä globaalin eliitin sivuuttamiksi ja hylkäämiksi. Viime lokakuussa Iso-Britannian pääministeri Theresa May synnytti voimakasta julkista paheksuntaa, kun hän puhui halveksuvasti maailmankansalaisuuden ajatuksesta.

– Jos uskot olevasi maailmankansalainen, niin sitten sinä olet ei-minkään-kansalainen, May sanoi.

Markkinat tarvitsevat kukoistaakseen sääteleviä ja legitimaatiota antavia instituutioita – kuluttajasuojasäännöksiä, pankkisäännöksiä, keskuspankkeja, sosiaalivakuutusta jne. Kun kyse on niiden järjestelyjen tarjoamisesta, joihin markkinat tukeutuvat, niin kansallisvaltiot ovat ainoa tehokas toimija – the only game in town. Eliittiemme ja teknokraattiemme pakkomielle globalismiin heikentää kansallisuutta siellä, missä sitä tarvitaan kaikkein eniten – kotimaassa – ja tämä tekee taloudellisen vaurauden, finanssivakauden, sosiaalisen inkluusion ja muiden tavoiteltavien päämäärien saavuttamisen vaikeammaksi.

Globalistinen maailmankuva pohjautuu argumenttiin, että yhteen kytkeytynyt maailmantalous tarvitsee kollektiivisia toimia globaalilla tasolla. Tämä premissi on kuitenkin pääosin väärä. Konventionaalinen kuva maailmantaloudesta globaalina julkishyödykkeenä (global commons) – jolloin kaikki kansakunnat ajautuvat taloudelliseen tuhoon, jos ne eivät tee yhteistyötä – on harhaanjohtava. Jos talouspolitiikat epäonnistuvat, niin näin tapahtuu useimmiten kotimaisten syiden takia kansainvälisten sijaan. Globaali hallinto on ratkaisevaa joillakin alueilla, kuten esimerkiksi ilmastomuutoksen ja pandemioiden yhteydessä, jossa globaalin julkishyödykkeen tarjoaminen on oleellista. Talouden alalla kuitenkin paras tapa, jolla kansakunnat voivat edistää globaalia hyvää, on laittaa oma talous kuntoon.

Historiallisesti kansallisvaltio on liittynyt läheisesti taloudelliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen prosessiin. Se on hillinnyt sisäistä väkivaltaa, laajentanut solidaarisuusverkostoja paikallistasoa laajemmalle, vauhdittanut teollistumista ja massamarkkinoita, mahdollistanut ihmis- ja finanssiresurssien mobilisoinnin sekä edistänyt edustuksellisten poliittisten instituutioiden leviämistä. Romahtaneet valtiot tuovat mukanaan yleensä talouden kutistumista ja sisällissodan. Kansallisvaltioiden arvostuksen katoaminen intellektuellien keskuudessa johtuu osittain sen saavutuksista. Vakaiden ja vauraiden maiden asukkaiden on helppo väheksyä kansallisvaltioiden elintärkeää roolia.

Mutta onko kansallisvaltio alueellisesti rajoittuneena poliittisena kokonaisuutena todella muuttunut globalisaatiovallankumouksen näkökulmasta esteeksi toivottujen taloudellisten ja sosiaalisten lopputulosten saavuttamisen kannalta? Vai onko kansallisvaltio yhä korvaamaton näiden tavoitteiden saavuttamiseksi? Toisin sanoen voidaanko kansallisvaltiolle luoda paremmin periaatteisiin nojaava puolustus, joka menee pitemmälle kuin vain toteaa, että se on olemassa, eikä se ole kuihtunut pois?

Monille kansallisvaltio nostaa mieleen nationalismin, jonka äärimuodot ovat tarkoittaneet sotaa ja kuolemaa miljoonille. Oikaisu on kuitenkin paikallaan ja on muistettava ”kansallis”-komponentin ideologisten ylilyöntien lisäksi myös valtio-komponentin transformatiivinen ja historiallinen rooli. Nationalismin tutkijat tapaavat sanoa, että valtio tavallisesti edeltää kansakuntaa ja synnyttää sen, prosessi ei mene toisinpäin.

Ranskan vallankumouksen eräällä teoreetikolla Abbé Sieyès’illä on paras kansakunnan määritelmä: ”Mikä on kansakunta? Osakkaiden joukko, jolla on yhteinen laki ja joita edustaa sama lainsäätäjä.”

Rotua, etnisyyttä tai uskontoa kansakunnan perustana korostavilla etnonationalisteilla, tämä on toisinpäin. Mark Lilla Columbia University’stä totesi äskettäin: ”Kansalainen, yksinkertaisesti olemalla kansalainen, on yksi meistä.”

Vakaat kansallisvaltiot ovat tosiasiassa hyödyllisiä maailmantaloudelle. Kansallisvaltioiden moninaisuus pikemminkin lisää arvoa kuin vähentää sitä.

Koko esseen voi lukea alla olevasta linkistä.

Dani Rodrik: Why nation-states are good

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit