Eurooppa Politiikka

Miksi miljoonat ranskalaiset äänestävät Marine Le Peniä?

Marine Le Pen Front Nationalin kokouksessa 2012

Le Penin nimen mainitseminen aiheuttaa edelleen jännitteitä monissa ranskalaisäänestäjissä, poliitikoissa sekä suuressa osassa valtamediaa, mutta 23. huhtikuuta jopa kahdeksan miljoonaa ranskalaista äänestäjää aikoo äänestää häntä. He kertovat meille miksi. Tyytymättömyydestä kumpuavan kannatuksen syyt ovat pitkälti samoja kuin EU-Suomessakin.

Marine Le Peniä ovat kritisoineet voimakkaasti hänen kilpailijansa, johtavat taloustieteilijät ja yritysjohtajat. Suurin osa muiden puolueiden poliitikoista on julistanut hänet yhteiskunnan pahimmaksi viholliseksi. Feministiryhmä Femen on julistanut hänelle sodan.

Kuitenkin sunnuntaina Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella odotetaan 7-8 miljoonan Ranskan kansalaisen äänestävän häntä Ranskan seuraavaksi presidentiksi.

Le Penin riehakkaassa vaalitilaisuudessa Pariisissa The Local pyysi joiltakin hänen äänestäjiltään yhden tai kahden lauseen vastausta siihen, miksi he äänestävät Le Peniä.

Muutos

”Hän tulee muuttamaan jotain. Meidän on annettava hänelle mahdollisuus, sillä hän ei voi tehdä mitään katastrofaalista. Jos hän ei onnistu, niin kokeilemme jotain toista”, vastasi Francois Glauzy, autonkuljettaja Pariisin Bagneuxin esikaupunkialueelta.

Ranska ensin

”Haluan hänen antavan ranskalaisille mahdollisuuden olla etusijalla ja antavan työtä ihmisille, jotka tarvitsevat sitä”, sanoi Rosaline Glauzy, myös Pariisin Bagneux’n esikaupungista.

Kommunistisen puolueen entinen jäsen Denis Thierry kertoi The Localille, että ranskalaisilla on oltava ”kansallinen etusija”.

”Minulla on lapsenlapsia, jotka kaikki jonottavat sosiaalista asuntoa, mutta kukaan heistä ei ole saanut asuntoa. Ranskalaisten on saatava etusija asuntoihin ja työpaikkoihin.”

Opiskelija Roxanne Boissel kertoi: ”Tunnen paljon opiskelijoita, joilla ei ole työtä, koska työpaikat menevät maahanmuuttajille. Ranskassa kodittomia asuu kaduilla, mutta asunnot annetaan maahanmuuttajille.

Rajat

”Meidän on valvottava rajojamme ja maatamme. Ranska ei ole sitä mitä se oli 20 vuotta sitten”, kertoi Florence Gerault, opettaja Versaillesista.

Radikaalin islamin vastustaminen

”Enemmän kuin minkään muun vuoksi, aion äänestää Marine Le Peniä pysäyttämään islamilaisen fundamentalismin nousun Ranskassa, koska se on todellinen ongelma maassamme ja koko Euroopassa”, kertoi Gregory, virkamies Pariisin lähistöltä. ”Kaikki, joita pidetään vaarallisina, olisi karkotettava Ranskasta.”

Rikollisuuden vastustaminen

Alunperin Guadeloupelta kotoisin oleva virkamies, Martine kertoi: ”Haluan tuntea oloni turvalliseksi, kun lähden aamuisin kodistani. Tässä maassa ei rangaista rikollisia. Lähden Ranskasta ellei hän voita. En tunne oloani turvalliseksi.”

Itsenäisyys

”Äänestän Le Peniä palataksemme kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja palauttaaksemme vallan Ranskan kansalle, koska nyt meitä määräillään Brysselistä. Haluan palata kansakuntien Eurooppaan”, kertoi Valentin Manent, 28-vuotias opettaja Orleansin kaupungista.

Kriittisyys maahanmuuttoon

”Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa maahanmuutto ei ole kestävällä pohjalla, vaan se aiheuttaa turvallisuusongelmia ja sitä pitää valvoa”, kertoi 27-vuotias Bruno.

”Minä äänestän häntä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vuoksi. Vanhuksistamme ja vammaisistamme on huolehdittava ennen kuin huolehditaan maahanmuuttajista”, kertoi 38-vuotias Jeanne Berullier Orleansista.

Nuori opiskelija Etelä-Ranskan Toulonista, Antonio Davisseau lisäsi: ”Meillä on miljoonia työttömiä ja kodittomia, mutta hallitus ei tee mitään näiden ihmisten puolesta, mutta silti hallitus toivottaa kaikki maahanmuuttajat tervetulleiksi. Marine Le Pen on ainoa, joka haluaa muuttaa tilannetta radikaalisti.”

Nancystä kotoisin oleva, markkinoinnissa työskentelevä 25-vuotias Kevin puhui köyhien lähiöiden maahanmuuttajayhteisöistä.

”Emme voi vastaanottaa enempää maahanmuuttajia, koska emme kykene sulauttamaan edes niitä, jotka ovat jo täällä”, hän sanoi. ”He elävät omissa yhteisöissään, mikä vain kannustaa sosiaalisen eriytymiseen (integralismiin).”

Veronica Radoux Pariisin esikaupunkialueelta kertoi: ”Ranska ei voi ottaa vastaan koko maailman kurjuutta. Meidän on jossain vaiheessa sanottava ’Seis!’. Marine Le Pen voi muuttaa asioita. Hän on valmis siihen.”

20-vuotias opiskelija Alexandre kertoi: ”Suurin osa rikollisistamme ovat maahanmuuttajia. Maahanmuuttajat eivät halua olla ranskalaisia, vaan haluavat pitää oman identiteettinsä.”

”Unohdetun Ranskan” elvyttäminen

”Le Penin äänestäminen on unohdetun Ranska palauttamista”, sanoi Quentin, 29-vuotias Kansallisen rintaman poliittinen neuvonantaja.

”Suurkaupunkien ja muun Ranskan välillä on syvä kuilu. Pienillä paikkakunnilla pankkeja ja kauppoja lopettaa toimintansa. Jotkut kaupungit ja kylät kuolevat. Puolustan näitä alueita, kuten me kaikki.”

Identiteetti

Pariisilainen insinööri Cyril kertoi: ”Meillä on niin paljon maahanmuuttoa, että menetämme identiteettimme. Kunnioitus on perusarvomme, josta ei ole enää mitään jäljellä.”

Kansallisen rintaman aluevaltuutettu Elisabeth Lalanne de Haut Ylä-Normandiasta kertoi: ”Vain Marine Le Pen voi palauttaa ranskalaiset arvot ja tavat sekä perinteet ja kotimaamme, koska tietyt muut ehdokkaat eivät pidä Ranskasta.”

Jean-Pierreksi esittäytynyt 60-vuotias eläkeläismies Toulousesta kertoi: ”Ennen minulla oli tapana puhua kenelle tahansa, mutta en halua puhua ihmisille, jotka käyttävät huntua. Mitä minä sanoisin sellaiselle? Haluan vain, että asiat tasapainottuisivat. Maamme on muuttumassa Libanoniksi.”

Pariisin Île-de-Francen metropolialueella asuva 20-vuotias opiskelija Valentin Caceres kertoi: ”Jokainen maa on erilainen. Matkustaessani Marokkoon tai Yhdysvaltoihin, haluan löytää uusia kulttuureja ja haluan, että Ranska säilyttää oman kulttuurinsa. Käsityksemme mukaan Ranska ei ole enää Ranska.”

”Hän on ainoa, joka on isänmaallinen ja ainoa, joka puolustaa ranskalaisia arvoja: vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä. Ne ovat arvoja kulttuurimme tarinassa, mutta olemme menettämässä ne”, kertoi Christian de la Motte, 61-vuotias eläkeläinen Pariisista.

”Perinteensä ja kulttuurinsa Ranskaan mukanaan tuoneet afrikkalaiset vähitellen korvaavat niillä ranskalaista kulttuuria ja perinteitä”, hän lisäsi. ”En halua syödä halal-lihaa, enkä halua kaduilla rukoilevia ihmisiä. Emme halua nähdä hunnutettuja naisia kaduillamme.”

Paluu frangiin

”Marine Le Pen on ainoa, joka puolustaa itsenäistä rahapolitiikkaamme. Nykyisessä talouskriisissä Ranskan olisi kyettävä devalvoimaan valuuttansa viennin lisäämiseksi”, sanoi 25-vuotias Alexis Robert Champagnen alueelta itäisestä Ranskasta.

Kaikki edellä luetellut perustelut…

30-vuotias huoltaja Franz Pfifferling:
”Ei ole vain yhtä, vaan monia syitä äänestää Marine Le Peniä. Kaikki liittyvät toisiinsa: siirtolaisuus, turvallisuus, talous. Meidän täytyy sulkemisen sijasta valvoa rajojamme, kuten tekee 95 prosenttia muista maailman valtioista.

”He ovat tuhonneet tämän maan. Ajatellessa niitä ihmisiä, jotka taistelivat tämän maan puolesta kahdessa maailmansodassa. Mitä jos he näkisivät nykyisen Ranskan …”

The Local 20.4.2017

  • 427
    Shares