Kolumnit

Miksi te teette tämän lapsillenne?

Tätä nykyä käytössä oleva niin psyykkisten kuin somaattistenkin sairauksien ICD-tautiluokitusjärjestelmä kaipaa pikaista päivittämistä uniikki lumihiutale -syndrooman osalta. Oireyhtymään altistutaan pääasiassa alaikäisinä ja taudinaiheuttajana toimii joko molemmat vanhemmat tai jompi kumpi heistä. Vanhempi, jonka päähän on pälkähtänyt, että hänen lapsensa on kaikkia verrokkejaan ihmeellisempi, ainutlaatuisempi sekä tärkeämpi ja ansaitsee näin ollen poikkeuksellista huomiota osakseen.

Vaan kun tämä ei jää erityiskohteluun, jota lapset eivät nykyisten varhaiskasvatus- sekä koulutusresurssien puitteissa muutenkaan tule saamaan. Lapsen täytyy saada näyttää mahdollisimman erikoiselta ja hänellä täytyy ennen kaikkea olla erikoinen nimi. Kaikista mieluiten hänen täytyy mahdollisimman varhaisessa vaiheessa edustaa jotain täysin ainutkertaista tai vähimmäisvaatimuksena tavanomaisesta poikkeavaa sukupuoli-identiteettiä sekä seksuaalista orientoitumista.

Tosiasiassa – jos keneltä tahansa asiansa osaavalta kasvatuspedagogisen kompetenssin omaavalta henkilöltä kysytään – tarhaikäiset lapset eivät suinkaan ole kyllin kypsiä analysoidakseen ja tiedostaakseen omaa sukupuoltaan tai seksuaalisuuttaan. Tämä ei toki kasvattajan vauhtisokeuden nimissä menoa haittaa.

Tosin mistäpä minä mitään tiedän, kun itselläni ei ole lapsia.

Vaikkei sitä kovin herkästi myönnettäisikään, tässä kirjoituksessa esiteltävään konseptiin kuuluva huoltovääpeli toivoo, että hänen lapsensa omaksuisi itsetarkoituksellisen tavoitteen kannalta merkityksellisten ulkoisten vaikutteiden myötä jonkin muun kuin binäärisen sukupuoli-identiteetin, jotta hän poikkeaisi, ts. erottuisi, kaikesta totutusta sekä tavanomaisesta.

Omasta erinomaisuudestaan häkeltyneenä saattaa lasta kouliessaan imeä taudinkuvasta annoksensa jo hyvissä ajoin ja muuttaa sukunimi Virtasesta joksikin uniikiksi, kuten Kissaniityksi. Nimeen ja sen vaihtoon liittyy luullakseni jonkinlaiseen näennäiseen älymystöön itseohjautuvasti lokeroituvan väestönosan taustalla piilevä juurettomuuden tunne.

Omilta vanhemmilta tai edes jommalta kummalta heistä syntymässä saatu sukunimi ei merkitse mitään, koska lisääntymisessä olennaista ei ole perinteikäs sukulinjan jatkaminen vaan uuden, ainutkertaisen ja maailman yksilöllisimmän lapsen valmentaminen jollain tapaa räätälöityyn maailmaan, jonka tämä voi ottaa omakseen.

Tosin mistäpä minä mitään tiedän, kun itselläni ei ole lapsia.

Ne tämän päivän aikuiset, jotka ovat sukupuolineutraaliuden sekä -sensitiivisyyden osalta eniten äänessä lienevät juuri niitä, jotka eivät omassa lapsuudessaan saaneet toimia haluamallaan tavalla oman sukupuolen sekä sen mukaan koetun sukupuoliroolin takia. Tätä lapsuudessa koettua traumaa ei ole hyödyllistä siirtää omalle jälkikasvulleen. Ajat ovat muuttuneet sikäli toivottuun suuntaan, etteivät arkkityyppiset sukupuoliroolit enää ole valloilla, mutta liika on aina liikaa.

Diabeteksen sairastumisalttiutta lisäävät olennaisesti taudin esiintyminen entuudestaan lähisukulaisilla, kuten primäärisesti vanhemmilla ja sekundaarisesti isovanhemmilla, ylipaino, epäterveelliset elämäntavat, kuten tupakointi ja alkoholin liikakäyttö, sekä ennen pitkää myös ikä, koska ajan oloon elimistö on heikompi torjumaan myös ns. kansantauteja, kuten diabetesta, kausiluontoisten epidemioiden ohella.

Uniikki lumihiutale -syndrooman sairastumisriskiä kasvattaa asuminen pääkaupunkiseudulla, akateeminen koulutus, harrastustausta postmodernististen taiteiden parissa ja ennen kaikkea pääsääntöisesti itsensä kaltaisista individualisteista koostuva tuttavapiiri.

Joissain tapauksissa sivuoireena ilmenee halu tasapäistää lapset heidän edustamistaan viiteryhmistä (etninen, sosioekonominen, lingvistinen tai muu demografinen tausta) huolimatta, joka puolestaan on paradoksaalista äärimmäisen yksilökeskeisyyden kannalta.

Tosin mistäpä minä mitään tiedän, kun itselläni ei ole lapsia.

Pohjimmainen kysymys kaiken totaalisesti lapasesta lähteneen sukupuolineutraalin sekä -sensitiivisen vouhotuksen ympärillä on, että miksi te teette tämän lapsillenne? Koetteko te nykyisen ja hypersensitiivisen kaaoksen sijaan tasapainoon pyrkivän tilanteen suhteellisuuden- sekä todellisuudentajuttomuutenne johdosta suurenkin mittaluokan yhteiskunnalliseksi ongelmaksi?

Miksi te aiheutatte tämän kaiken kognitiivisen dissonanssin alaikäisille lapsillenne, jotka eivät suinkaan kykene hahmottamaan koetun sekä alati kehittyvän sukupuolen kompleksisuutta? Lapsista kasvaa ennen pitkää täysijärkisiä kansalaisia, vaikkei heitä aseteta jo varhaiskasvatusvaiheessa ylianalysoimaan omaa sukupuoli- sekä seksuaali-identiteettiään.

Seuratkaa, katsokaa ja kuunnelkaa lapsianne, ja opetelkaa tuntemaan heidät yksilöinä sen sijaan, että pyritte muovaamaan heistä oman ideologianne mukaisen tuotteen.

Jos ette kuuntele minua niin kuulkaa viisas neuvo edes lastenpsykiatrian ammattilaiselta, Jari Sinkkoselta:

    ”– Ohjeeni on, että lasta pitää katsoa. Jos tytär haluaa leikkiä kuormureilla ja olla johtajana, niin olkoon. Jos poika ei tykkää rajuista leikeistä, vaan on herkkä, niin olkoon.”

Tämä kuulostaa hyvinkin mielekkäältä.

Tosin mistäpä minä mitään tiedän, kun itselläni ei ole lapsia.

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Uusimmat uutiset