Kotimaa Maahanmuutto Politiikka Uutiset

Ministereillä ja vasemmistolla erilaiset näkemykset itärajan toimista

Itärajalta Suomeen pyrkivät Lähi-idän laittomat siirtolaiset on Venäjä varustanut matkaan polkupyörillä ja sähköpotkulaudoilla. Kuvakaappaus: X.

Ministereiden mukaan Suomi voi kansallisen turvallisuuden nimessä sulkea itärajan ja keskittää turvapaikanhaun esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentälle tai satamiin. Vasemmistoliiton kansanedustajien mukaan rajojen sulkeminen romuttaisi oikeusvaltion ja ihmisoikeusvelvoitteet.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi itärajan tilannetta Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutunti -ohjelmassa. Pääministerin näkemyksen mukaan Venäjä käyttää kolmannen maan kansalaisia häikäilemättä hyväksi.

-Kertoo karua kieltä naapurin osalta, että Venäjä sanoo rajanylittäjille, että rajan voi ylittää vaikka rynnäköllä, sanoo Orpo.

Orpo muistuttaa, että Suomella on noin 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa, eikä koko matkalla ole aitaa tai muuria.

Hallitusohjelmassa olevaa rajamenettelylakia uudistetaan nyt pikaisesti. Sen mukaan turvapaikanhakijalle voitaisiin antaa kielteinen päätös jo Suomen rajalla.

– Vaikka uudistettu laki olisi nyt jo käytössä, ihmisten palauttaminen Venäjälle on vaikeaa. Venäjä estää pelkästään rajavyöhykkeeltä, raja-asemilta paluun takaisin Venäjälle. Ihmisiä työnnetään rajalinjalle eikä päästetä takaisin, Orpo kertoo.

Orpo korosti, että koko raja voidaan sulkea, kun kyse on kansallisesta turvallisuudesta. -Jos on aivan ilmeistä, että on kyseessä välineellistetty maahantulo, hybridivaikuttaminen Suomeen, niin silloin tämä painaa enemmän ja väliaikaisesti turvapaikanhaku voidaan keskittää jonnekin muualle. Minulle ja hallitukselle painottuu kansallinen turvallisuus, vakuuttaa Orpo.

Purra: ”mikään kikkailu rajalla ei auta”

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kirjoitti eilen blogissaan, että hallituksen tulee voida päättää itärajan sulkemisesta riippumatta siitä, mitä laillisuusvalvoja on asiasta mieltä.

Purra ottaa kirjoituksessaan kantaa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen alkuviikon päätökseen, jossa tämä pysäytti itärajan rajoitustoimia kiristäneen hallituksen esityksen, koska siinä ei olisi riittävästi turvattu mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.

Purra arvostelee ”ääliöliberaaleja” laintulkintoja ja lainsäädäntöä ja toteaa, että apulaisoikeuskansleri luki tilannetta turvapaikanhakukysymyksenä.

– Meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Mikään kikkailu rajalla ei auta. Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä, Purra kirjoitti blogissaan.

Vasemmisto: ”Oikeus hakea turvapaikkaa on ehdoton”

Vasemmistoliiton kansanedustajat Kimmo Kiljunen ja Veronica Honkasalo pitivät MTV3 Huomenta Suomen haastattelussa Purran lausuntoa rajan sulkemisesta ”täysin häkellyttävänä” ja ”hurjana”.

– Olemme muuttumassa aivan toisenlaiseksi yhteiskunnaksi, jossa poliittinen päätöksentekijä nousee lainsäädännön yläpuolelle, Kiljunen sanoo.

Kansanedustaja Kiljusen mukaan ihmisoikeuksia ja kansallista turvallisuutta ei pidä asettaa vastakkain, vaan niiden täytyy toimia käsi kädessä.

-Meidän täytyy optimoida oma turvallisuutemme niin, että kunnioitamme ihmisoikeuksia ja niitä kansainvälisiä sitoumuksia joita meillä on.

Kansanedustaja Honkasalo katsoo, että nyt perussuomalaiset hyödyntävät vakavaa turvallisuuspoliittista tilannetta saadakseen omia pitkäaikaisia tavoitteita läpi liittyen turvapaikkapolitiikkaan.

– Pahinta olisi, että me romutamme oikeusvaltion ja heti kättelyssä ihmisoikeusvelvoitteet. Se on juuri se, mitä Venäjä toivoo, Honkasalo sanoo.

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Pitää olla aika heikko ÄO tai vaihtoehtoisesti voimakas ideologinen pökerrys, jos luulee, että noissa tulijoissa olisi turvapaikkaa hakevia. Niinkin uskoville pitäisi olle selvää, että turvassa ne siellä Venäjällä ovat, ei ole mitään tarvetta änkeytyä Suomeen tai Eurooppaan lainkaan. Eivät ole turvapaikkaa hakemassa, mutta sosiaaliturvapaikkaa kyllä.

Kauko Aalto

Tässä on kysymys suomalaisten ihmisoikeuksista, näiden tänne loisiksi tulevien ihmisoikuksita huolehtikoon venäläiset, jotka ovat tämän kriisin aiheuttaneet.

Jukka Severinkangas

Kiljusen mielestä meidän pitäisi muuttua Ruotsin kaltaiseksi yhteiskunnaksi! Ei kiinnosta, mutta olemme jo hyvällä matkalla Kiljusen unelmayhteiskuntaan! Valitettavasti!

Marko Kristian

Toi Kiljunen on ehkä Halosen jälkeen kauhein poliitikko mitä Suomessa on ollut, samaan sarjaan menee tietysti Anna Kontula jonka kanssa ne kai kävi afrikassa savimajoissa touhuilemassa.
Aina vaan joku näitä kommunisteja äänestää?

Marko Kristian

”Vasemmistoliiton kansanedustajien mukaan rajojen sulkeminen romuttaisi oikeusvaltion ja ihmisoikeusvelvoitteet.”
Miten voisi olla ”oikeusvaltio” jos ei huolehdita rajoistamme niin ei ole edes valtiota.
Nää ei selvästi ymmärrä että maailmantilanteiden mukaan pitää käytäntöjä muuttaa.
Nyt on maailma aika erilainen kun vaikkapa 3-vuotta sitten.