Kotimaa Politiikka Talous

MTK:n puheenjohtaja Marttila: EU-parlamentin kanta puuenergiaan on kestämätön ja käsittämätön

Euroopan parlamentti. Kuva: Flickr.

Euroopan parlamentti äänesti tänään keskiviikkona kannastaan uusiutuvan energian direktiivin muuttamiseksi. MTK on pettynyt parlamentin tapaan käsitellä Euroopan tärkeintä uusiutuvan energian lähdettä – puuta. Parlamentti esittää puun energiakäytön vähentämistä pitkällä aikavälillä, kerrotaan Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton julkaisemassa tiedotteessa.

”Parlamentin kanta on kestämätön ja todellisuudesta vieraantunut. Täysin käsittämättömäksi äänestystuloksen tekee se, että Venäjä käy parhaillaan hyökkäyssotaansa myös energialla tavoitteenaan EU:n yhtenäisyyden murtaminen. Tätä tavoitetta parlamentin kanta toki tukee”, paikan päällä Strasbourgissa äänestystä seurannut MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

MTK huomauttaa, että toteutuessaan parlamentin linjaus vaikeuttaisi erityisesti nuorten metsien hoidossa syntyvän energiapuun sekä hakkuutähteiden hyödyntämistä energiaksi. Linjaus on suuri takaisku myös EU:n pyrkimyksille irtautua nopeasti venäläisestä fossiilienergiasta.

”Energiapuumarkkinoille parlamentin kanta heijastaa epävarmuuden varjon, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Lämmöntuotannossa riski fossiilisten polttoaineiden paluusta kattiloihin kasvaa olennaisesti”, MTK:n energia-asiantuntija Anssi Kainulainen toteaa.

Parlamentti hyväksyi myös epämääräisen näkemyksen vanhojen metsien sekä avohakkuukohteiden välttämisestä energiapuunhankinnassa. MTK:n näkemyksen mukaan vaikutukset saattavat koskea hyvin laajoja alueita tavallisissa talousmetsissä. MTK edellyttää jäsenmaiden neuvostolta selvää korjausliikettä ja todellisuuden ymmärrystä uusiutuvan energian direktiivin jatkokäsittelyssä.

Lisätietoja:

Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 0503413167
Anssi Kainulainen, MTK:n energia-asiantuntija, 0505961541
Marko Mäki-Hakola, MTK:n metsäjohtaja, 0405026810

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK

56 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rudi

Eilen Hjalliksen ohjelmassa Alfa-tv:ssä oli haastattelussa Neovan (ent. Vapo) johtaja Ahti Martikainen, ja kyllä ainakin itselläni loksahti monttu auki kun kuuntelin että millaisessa tilanteessa Suomessa ollaan sähkön lisäksi lämmöntuotannon kanssa.
(olisin laittanut linkin ohjelmaan mutta se ei ollut vielä tullut permanto.fi:hin)

  • 86% kaikesta maan lämmöstä tehdään polttamalla ja poltettava alkaa loppua. Esim. jossain vaiheessa pellettikattilan hommanneet ovat todellisessa nesteessä kun pellettejä ei enää ole. Heille vaihtoehdoksi jääkin vain sähkö tavalla tai toisella.
  • Homma juontaa energiapuun Venäjän tuonnin loppumisesta ja turpeen päästöoikeuksien hintaan. Tämä Martikainen tarkensi että tulevaksi talveksi suuremmille lämpövoimaloille vielä riittää poltettavaa kun poltetaan vanhoja varastoja, mutta seuraavana talvena palaakin sitten öljy joka puolella maata sellaisissa voimaloissa jossa sen poltto onnistuu, tai sitten jää kylmilleen.
  • Minkäänlaisesta huoltovarmuudesta ei voida puhua tulevanakaan talvena koska se riippuu siitä että tuuleeko, onko pakkasjaksoja, starttaako OL3, tai saadaanko sähköä muista pohjoismaista. Suomalaiset kansalaiset ja yritykset on jätetty mielestäni täysin tärviölle ja pelataan pokeria luonnonvoimia vastaan.
  • Irwin teki aikanaan laulun valtiovallan haistamisesta ja pätee tosi hyvin myös nyt.
Ilkka Forsten

” Puupäät puupäät metsähallinnon pilaa vesakot, niin kuin nuorison.”
-Juice Leskinen-

Kata

https://www.mtv.fi/sarja/uutisaamu-33001003011/torstai-15-9-klo-625-1644439

Katsokaapa keskustelu kohdasta 1:26…Puopolo ja Jarkko Tontti.Huippua.

ike

Hyvää analyysiä, tuon ilmastonmuutosteeman olisi voinut jättää pois mutta annetaan anteeksi senverran hyviä ajatuksia.

hoiti kyllä tonttinsa

Haastateltava totesi ilmastomuutoksesta jotenkin seuraavasti:
”Media kuuntelee mieluummin kiilusilmäisiä aktivisteja kuin asiantuntijoita”.

Eli kyllä tuo aihe sopi ihan hyvin samaan seuraan Woke-kritiikin yms. kanssa.

Juukeli

Mitä noista eu ääliöitä välittää äänestäköön mitä tahtoo noille puupäille pitää näyttää turha tulla tänne kukoileen missään asias mutta kun meidän päättäjät on nii munattomia paitsi veronkiskonnassa

Juha

Joo mutta 99.9 %a suomaqlaisista kannattaa EUta. Saamme ihan kotimaiset puupäät polttopuutarkastajiksi, jotka raportoivat stasille jos puuta kotitalouksissa poltetaan.. aivan samoin kuin jotkut lahopäät ryhtyivät EU-kompostitarkastajiksi.. koska tämä Suomi on luvattu maa pikkuhitiereille, parkkipirkoille ym pilkunviilaajakusipäävirkamiehille

otto suni

MTK ei kyennyt edes vastustamaan täysin väärillä perusteilla Natura 2000-ohjelmaan Suomessa otettuja maa-alueita. Silloin hääräsivät Paavo Lipposen hallituksessa ympäristöministereinä ”Puppeli Pekka” ja ”Taistolais-Hässi”, kaiken siunasi vihreä ”oikeusgangsteri” Paavo Nikula.
Maa-ja vesialueidemme luovuttaminen ylikansallisten yhtiöiden ja valtioiden käyttöön ilman korvausta on Suomen rikoshistorian suurimpia rikoksia, sama toiminta jatkuu. Kansa on itse itselleen nämä ”johtajat” valinnut, vaikka minä en ole yhtäkään näistä vasemmistolaisista koskaan äänestänyt Suomen eduskuntaan!

Ilkka Forsten

Eu on läpimätä tekele. Ensin se itkee kuinka pitää tehdä vastuullista ilmastopolitiikkaa, on otettava metsät ja mannut huomioon koska ne ovat uusiutuvaa luonnonvaraa, ( mitä ne onkin ) ja sitten silmänräpäyksessä puut ei muka kasvakaan uudestaan vanhojen tilalle. Tämä sirkus alkaa tulemaan pikapuoliin tiensä päähän, jos ei muuten niin kansan toiminnan ansiosta. ÄÄNESTÄKÄÄ ensi vaaleissa vain sitä mikä ajaa SUOMEN asiaa, ei mitään Brysselin käskyttämää toopelaumaa.

Ja mitä tulee ilmastohätätilaan, se on pelkkä poliittinen farssi jolla valtaa ohjataan vihreille, joten se äänestäminen toimii sitäkin idiotismia vastaan. Venäjää syytetään nyt jokaisesta ongelmasta energiahuollossa, mutta se on vain osatekijä. Suurin kuppaaja tässä on valtiot ja poliitikot EU:n alueella. Ensin oltiin vuosikaudet niin ympäristötietoisia että ydinvoimaa ajettiin alas hullunkiilto silmissä, ja nyt kun ollaan menty tilanteeseen jossa se on ainoa nopea tapa saada sähköä talven tarpeisiin, ei vieläkään haluttaisi hyväksyä faktoja ja pihistetään voimavaroja koska sillä saadaan nostettua energian hintaa.

Tämä kaikki on toisinto 90 luvun lamasta, ihan samanlainen vedätys tehtiin silloin, kiitos Esko Aho ja Iiro Viinanen, te junailitte suomen konkurssiin, aiheutitte suuret määrät itsemurhia ja konkursseja mitkä velkaannutti ihmiset loppuelämäkseen. Nyt tämä jakkukalkkunoiden hallitus tekee saman, tuhoaa ihmisten elämän ja vaatii että heitä pitäisi kiittää ja kunnioittaa. EU ” yhteinen arvomaailma ” on sama kuin euroopan kansojen tuhoaminen sisältäpäin.

John Quiman

Luultavasti Sannat ja muut tietävät, että ilmastohömppä on poliittinen kuusetus, eikä totta lainkaan. Heille kuitenkin ainoa tärkeä asia on päästä parrasvaloihin ja luoda uraputkea. Valehtelevat vaikka mitä, jotta saisivat pysyä vallassa ja uraputki voisi hyvin.

Kansanedustajat naruttavat kansaa, joka valitsi parhaiten valehtelevat maan johtoon.

Omaa tyhmyyttä

Kyllähän MTK:n johtajien pitää olla nyt sen verran ouluja käyneitä että ne edes tietää puun keräävän hiilidioksia, eli olevan hiilinieluja, vasta kun puu on ylittänyt 100 vuoden iän. Siihen asti se ei ole hiilinielu.

Jos Suomessakin kasvatettaisiin puut yli 100 vuotiaiksi, ne olisivat energiapuuta. Mutta kun ne pitää kaataa aina 70 vuoden välein. Kai meidän vaan pitää opettaa ihmisiä lisää.

Sitäpaitsi, Venäjä ei käy hyökkäyssotaan energiassa eurooppaa vastaan. Eurooppa on itse kieltäytynyt ostamasta energiaa. Ja nyt kun sen seurauksena on tulossa lama ja konkurssiaalto, eurooppa syyttää Venäjää. Vaikka itse on saanut kaiken aikaan.

Ilkka Forsten

Mutta kun Sanna Marin sanoi toissapäivänä Brysselin valtakunnan bunkkerissa puhuessaan näin. Meillä on tulevana talvena edessä suuria haasteita, eurooppa on sodassa ja energiansaanti on vaikeutunut, mutta meidän tulee yhtenä rintamana muistaa vastuumme myöskin kehitysmaista. Niiden ongelmat on hoidettava samalla kun luomme sinne paremmat elinmahdollisuudet, sillä muuten edessämme saattaa olla humanitaarinen katastrofi sekä suurten massojen vyöry yli välimeren. Eurooppalaisten yhteinen arvopohja takaa meille kuitenkin voiton tässä sodassa, minkä Venäjä aloitti hyökkäämällä eurooppaan.

Ja sitten vähän ruoditaan sannan höpinöitä. Eurooppa ei ole sodassa, energiansaanti ei ole vaikeutunut, me itse lopetimme sen ostamisen. Mitään yhteistä rintamaa ei myöskään ole, sillä itäeuroopan maat ei pelaa samalla tavalla vaikka ovatkin EU maita. Miten meillä on kansallisten ongelmien vallitessa yhä kasvava velvoite viedä vastikkeetonta hyvää afrikkaan, kun omille kansalaisillekaan ei näytä enää riittävän varoja ? Humanitaarinen katastrofi on ollut afrikassa jo vuosikymmenet, kiitos tyhmien eurooppalaisten jotka ovat vieneet rahaa ja ruokaa ÄO 40 kansoille ymmärtämättä, ettei sillä auteta mitään. Suurten massojen vyöry eurooppaan tapahtuu kaiken aikaa, siitä ei vaan nyt puhuta niin paljon. Yhteinen eurooppalaisten arvopohja on sanahelinää, kun euroopan sisälläkin tietyt maat yrittää kaiken aikaa kuse***aa muita maksumiehiksi. ( Espanja, Italia jne.) Meidän ei tarvitse saavuttaa mitään voittoja tässä sodassa, koska emme ole rintaman toinen osapuoli, Ukrainalaiset ovat. Ja lopuksi, Venäjä ei hyökännyt eurooppaan vaan ukrainaan eikä ukraina ole edes EU maa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
lastulevy palaa

Ilmassa oli myötähäpeää kun meidän sansku tarinoi tekopyhiä itsestäänselvyyksiä EU:n parlamentin edessä.
Kun sanotaan että Venäjä käyttää energiaa aseena, niin sanoja kyllä tietää että fossiilisyöpöt suuret EU-maat ovat itse tuon aseen ladanneet.

Puun polttamisen arvostelu on kyllä perusteltua siitä syystä että kyseessä on osittain juuri tuollainen ”hiilisuoli” (=hiilinielun vastakohta).
Koska ydinvoimaloiden massarakentaminen laiminlyötiin ja kehitysapua ei YK-tasolla sidottu syntyvyyden säännöstelyyn, niin ilmastonmuutosta ei valitettavasti voi enää estää.

Puuta ja turvetta joudutaan polttamaan Suomessa, sillä talvisin ei juuri muuta primääriä energiaa meillä omasta takaa ole !

juha II

Vihreät ovat tehneet tuhoisaa jälkeä vuosikymmeniä juoksemalla pitkin EU:n käytäviä kiljuen kuinka huonosti Suomen metsiä muka hoidetaan. EU:n kuplajuomia lipittävät keski-eurooppalaiset, jotka muuten ovat hävittäneet omat metsänsä satoja vuosia sitten – luulevat, että Suomessa hakataan surutta metsää aukeiksi, että se on Gobon autiomaa.

Vihreät, sossut ja kommarit sekä ITSE EU ovat hellineet ajatusta kuin lapsuutensa nallekarhua yksityisiltä metsänomistajilla olevien metsien takavarikoimista eli sosialisointia EU:lle.

Lisäksi mitä tulee yksittäisten EU kansalaisten rahoihin ja muuhun omaisuuteen. EU on jo esittänyt kuningasajatuksen siitä, että ”hätätilassa” EU voi varastaa kansalaisen rahat ja muun omaisuuden.

Niinpä. Ja tuo ”hätätila” voi merkitä, vaikka EU:n universaalin vessalaitoksen äkillistä tarvekäyttöä.

Vaikka koko lafka on täynnä umpityyhmiä EU-poliitikkoja ja byrokraatteja niin varastaa kyllä osaavat. Mitä eroa heillä on keskiajan maantierosvoihin, jotka veivät kaikki kuteekin yltä ja jättivät henkkin, jos sattuivat olemaan hyvällä tuulella.

ike

Kyllä se EU ero on ainoa järkevä vaihtoehto. Mitä pitempään tätä menoa katsotaan niin kalliimmaksi se tulee. Paljon auttaisi jos meillä olisi edes jonkinlaiset neuvottelijat tuolla EU:ssa. Mistä ihmeestä löytyy noin suuri joukko selkärangattomia otuksia suomen neuvottelijoiksi.Noin tärkeä kysymys niin voisihan sitä edes uhata erolla. Ei ne sitä halua ja ehkä ottaisivat vähän vakavammin nuo suomen vaatimukset.

John Quiman

Eivät ne osaa. Ovat kyvyttömiä ja pysyvät vallan huipulla vain sillä, että ovat oikeiden tahojen juoksupoikia.

EU:sta eroaminen tuskin ratkaisisi asiaa, koska kauppasopimukset tulevat sitomaan edelleen EU:n päätöksille. Pitää saada EU:n leftistit pois vallasta ja sen jälkeen pohtia, että voidaanko korjata mätä EU vain pitääkö tehdä uusi tilalle.

Kata

https://www.instagram.com/tv/Cidml8asBSr/?utm_source=ig_web_copy_link

Kun ihmiset on tyhmistetty tälle tasolle niin mikään ei tule muuttumaan…nuo äänestää äänekkäimpiä valehtelijoita.
Kannattaa kuunnella,uskomatonta.
Koulutus menee päin prinkkalaa joka puolella ja ihmisten kyky ajatella laajemmin häviää.Kuten noissa kommenteissa joku sanoi että ”Mutta he tietävät kaiken Kardasianeista”…niinpä.Niin surullista.

John Quiman

Tuon linkin haastateltavat olivat kyllä niin uskomattoman tietämättömiä, että onkohan haastattelija poiminut kasaan vain kaikkein kamalimmat. Näkyy nykyisille nuorille tuolla päin maailmaa ”vanhanaikainen” kellotaulu olevan mystinen viisariviidakko.

Tietämättömyys on kyllä aika hyvässä jamassa nykyisin kaikkialla maailmassa. Joutuu monesti yllättymään, miten vähän ihmiset tietävät ja miten heikoilla on esim. yksinkertaisten johtopäätösten teko.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Kata

No jälkikasvulle tätä ihmettelin(25 vuotta asunut siellä) ja sanoi että koulutustasoa laskettu jo vuosikymmeniä,jopa yliopistoihin ja sekin näkyy.Eli tarkoituksella jotta saadaan ”kaikki mukaan” nääs ettei tuu sanomista…ja silti siellä woket ja demut hulluina huutaa siitä vaalilätinässä eli rätsismistä.
Ja olen huomannut toki itekki kun joku kysyi mistä olet kotoisin(no se aksentti) niin kun ensin aloin kertomaan tuli jutteluun stoppi..ei edes kiinnostanut.Small talkkia aloin sitte tajuamaan…
Eräs vastaus missä Suomi on:”Osavaltio Texasissa”…Juu Paris Texas…
Nämä äänestää siis tunteiden mukaan…mutta tosiaan Kardasianien peput on tuttuja…Pelottavaa on jos tulevaisuus on heidän hallussaan…

ike

En oikein usko että EU:ta voi korjata. Kun organisaatio kasvaa noin suureksi se alkaa elää omaa elämäänsä vain itsensä tähden. Tulee mieleen jotenkin tuo virkamiesten toiminta vanhassa klassikkosarjassa Kyllä herra ministeri, ja jatkosarjassa Kyllä herra pääministeri. Ovat tavoittaneet jotakin olennaista siinä, nuo käsikirjoittajat.

John Quiman

Tuo ”Kyllä herra ministeri” oli kyllä hauska. Paljon mahdollista, että EU:a ei voi korjata. Se edellyttäisi kaikkien virkamiesten potkuja ja uusien asettamista tilalle, tosin ei yhtä montaa.

Ruotsissa, kun porvarit pääsivät valtaan pitkään vallinneen sossuvallan jälkeen, oli heillä vaikeuksia saada mitää asioita toteutetuksi, koska sossujen asettamat virkamiehet harasivat vastaan mm. hidastelemalla ja vänkäämällä.

Rudi

Olen samaa mieltä, EU:n korjaaminen on utopiaa. Väistämättä sen rakenne näyttäytyy samanlaisena kuin NL oli muinoin, ja Gorba koitti sitä korjata laihoin tuloksin. Varsinkin Suomen kaltainen pieni maa on täysin ajopuu EU:ssa, ja jopa lähinnä ainoastaan meitä tai Ruotsia koskeviakaan asioita emme pysty päättämään etujemme mukaisesti. Päin vastoin EU:ssa suunniteltu määräenemmistövaatimus tulee päättämään viimeisetkin mahdollisuudet valvoa etujamme. Ns. v-tuiks män.

Raksaäijä

No, Eun hajoaminen alkaa jokatapauksessa tulevina kylminä talvina… olemassa oleva (varastoitu) kaasu on käytetty maalis/huhtikuun vaihteessa, mutta lisäkaasua tuleville talville ei ole nyt nähtävissä… eli kämpät kylmenee tulevina talvina keski-euroopassa tosissaan…
Seuraavaksi tulemme näkemään sellaista, että eu-maat rajoittavat tai jopa lopettavat energiakaupan keskenään, koska kaikki pyrkivät suojaamaan omia markkinoitansa ja teollisuuttaan…
Sitten sen jälkeen kinastellaan kaikesta ja unioni rapautuu olemattomiin.
Eurokin murenee, tosin ennen euta…

Ilkka Forsten

Sanna Marin käy hymyilemässä EU parlamentissa, pitää parinkymmenen minuutin puheen ja kuvittelee että nyt hän on vallan keskiössä, mikä tahansa on luvallista ja mitä tahansa voi tehdä kun käyttää teoista nimitys yhteinen arvomaailma.

Tauttologiankin uhalla sanon, että te jotka voitte käydä kuvaamassa marinin kämpän talven aikana, niin tehkää se ja mukaan päivämäärät. Siellä ei ole yksikään nurkka pimeänä, eikä mitään säästellä. Sama koskee Ohisaloa ja muita hallituksessa istuvia ääliöitä.

John Quiman

Weffiläisten näkökulmasta katsoen on Sanna Marinin tehtävä toteuttaa kansan kuusetus ja kun Sanna tekee siinä hyvän työn, tulee kunniaa ja uraputkea, ainakin siihen asti, kun weffiläiset häntä haluavat vielä hyödyntää. Lopussa ehkä jokin palkintovirka jossain turhanpäiväisessä organisaatiossa eläkepäiviin asti.

Ilkka Forsten

Tuleva ” Afrikkakomissaari ” arvatenkin.

Juha

Artikkelissa ei tuulut täysin ilmi komission kanta, että polttopuuta ei luokitella uusiutuvaksi energialähteeksi mutta maakaasu luokitellaan uusiutuvaksi polttoaineeksi. Repikää marinistit siitä mielisairasta huumorianne.

Puun käyttö polttopuuna loppuu viimeistään 2030 EUssa.

Mutta 99,9 % kansasta haluaa lisää EUta.. vain n 5000 henkilöä äänesti EU exitin puolesta ed eduskuntavaaleissa.

John Quiman

Noissa uusiutuvien energialähteiden määrittelyissä on vihreä järki parhaimmillaan. Niissä ei ole mitään logiikkaa totuuden näkökulmasta, ainoastaan heidän poliittisten pyrkimystensä näkökulmasta. Tavoite ollee saada aikaan sekasorto energiapolitiikassa.

Juha

Punavihreässä ideologiassa ei ole järkeä vaan lampaita ohjaillaan tunnetilojen kautta järjettömyyksiin.

Etelä Suomessa kasvukausi oli menneenä kesänä n 110 päivää. Ei ilmasto taaskaan lämmennyt ja talven yli ei selviä kylmässä torpassa tai betonikopissa. Punavirheille näiden elämän realiteettien ymmärrys on hyvin rajallista.

Mutta marinistit seuraavat fůhreriään.. Lenin, Stalin eikun Marin vie nämä ääliöi jyrkänteeltä alas.

savupirtin piippu

Hiilen ja hiilivetyjen polttamisesta ei kyetä enää luopumaan sellaista vauhtia, että aavikoittava ilmastonmuutos hidastuisi. Ihmisiä on vaan yksikertaisesti liikaa.
Kyse on maamme tulevaisuudessa lähinnä siitä miten tehokkaasti miljoonapäistä pakolaisvirtaa onnistutaan käännyttämään takaisin jo rajoilta.

Muussa tapauksessa Suomi(kin) muuttuisi yhdeksi suureksi pakolaisleiriksi.

juu

Millä lailla Suomi on itsenäinen?
Täällähän ei enää saada itse päättää mistään, jopa perustuslailla EU ja poliitikot pyyhkii takapuoltaan.

Rudi

Toistaiseksi voidaan vielä viettää itsenäisyyspäivää, jatkosta en olis kovin varma.
Missä olleet Suomen ja Ruotsin päättäjät kun näitä meille vahingollisia päätöksiä tehdään?
Olisiko viime hetket alkaa ajamaan Suomen asiaa tai alkaa fixit häämöttää. Kyllä suomalaisetkin sitten jossain vaiheessa kypsyy kun EU imeksii meiltä rahat ja oikeudet omiin kansallisvaroihin. Nyt määräävät metsistä, kohta pohjavedestä.

Raksaäijä

Patrick Moore (greenpeacen yksi perustaja) antaa hyvää taustatietoa aiheeseen, kannattaa lukea…
https://www.facebook.com/1825875231003684/posts/pfbid029RqZSdn2porx32BTDPcDDnu6PxPrqyeUMB5uvRwpoaaLCWYdBYXmNZ7585edyQEel/?sfnsn=mo

Rudi

On kyllä täyttä asiaa. Tämmöistä useat on epäilleet ja epäilyt on faktaksi todettu.

Observer

Ja valtamedia vaikenee, koska agenda…

John Quiman

Vaikenee, koska totuus ei sovi ideologisten pyrkimysten välineeksi.

Sitten vielä puhuvat vastuullisesta mediasta. Ainoa vastuu mitä ottavat, on sopivan tarinan tekeminen ja sen puolustaminen hinnalla millä hyvänsä.

Ilkka Forsten

EU toimii kuin kolhoosi siinä vanhassa vitsissä, jossa sanottiin että suurin vahinko kolhoosin palossa oli seuraavan vuoden vaalitulosten palaminen muun ohessa.

savupirtin piippu
John Quiman

Faktantarkistajina esiintyvät monet, jotka tosiasiassa ovat jonkin tahon etuja valvomassa olevia puolueellisia ”faktantarkistajia”.

John Quiman
savupirtin piippu

Eipä menekään ihan tuon Mooren punoman tarinan mukaisesti:
https://thetyee.ca/Analysis/2021/06/04/Fact-Checking-Patrick-Moore-Climate-Skeptic/

John Quiman

Se, että joku sanoo olevansa faktantarkistaja, ei suinkaan tarkoita, että kyseessä olisi rehellinen faktantarkistus.

savupirtin piippu

Periaatteessa pitäisi luottaa kaikkiin tai ei pitäisi luottaa kehenkään. Tai sitten voisi vaikkapa luottaa johonkin fanaattiseen henkilöön siltä väliltä.

Jopa ns. kovissa tieteissä on ollut kaikenlaisia ”toisinajattelijoita” eetteripyörre-ukkeleista aina antigravitaatio-apulaisprofessoreihin. Joku eksyy aina harhapoluille.

Itse luotan tässä asiassa ilmastotutkijoihin joiden ylivoimainen enemmistö katsoo ihmisen toiminnan lämmittävän ilmastoa haitallisessa määrin.

John Quiman

Eli luotat poliittisen järjestön, IPCC:n raportteihin, joissa mm. valheellisesti väitetään, että ”ilmastotukijoiden ylivoimainen enemmistö” katsoo ihmisen toiminnan lämmittävän ilmastoa.

savupirtin piippu

Kaikki kansainväliset järjestöt ovat tavalla tai toisella ”poliittisia”.
Myös IPCC:stä riippumattomien tutkijoiden ylivoimainen enemmistö katsoo ihmisen toiminnan lämmittävän ilmastoa. Kaikkia ei pysty pelottelemaan eikä lahjomaan.
Eri alojen tutkijoissa on kyllä riittävästi sellaisia yksilöitä joilla on kunnia-asiana löytää oman alansa totuudet.

savupirtin piippu

Tyypillinen skeptikkojuttu joka on täynnä erillisiä tosiasioita ja niistä muodostettuja, tunteisiin vetoavia yksinkertaistuksia.

Vaikka monet tahot varmasti hyötyvät ilmastomuutoksen liioittelusta niin se ei kuitenkaan todista ilmiötä valheeksi.

John Quiman

Noinkin voi väittää, mutta ko. herra on ollut Greenpeacen sisäpiirissä ja hänellä on varmasti aika hyvä kuva siitä, mitä Greepeace tekee ja miksi.

Kata

EU……mikäs sen piti ollakaan?Ja mikä se onkaan?Mitä se edustaa?Mie vaan kysyn!

FIXIT!

otto suni

Missä EU siellä vaikeudet eli kuten totesit FIXIT ja heti!

John Quiman

Valitettavaa on, että Suomen kokoinen maa ei pääse EU:n vaikutuksesta sillä, että eroaa siitä. Joutuu kuitenkin tekemään kauppasopimukset ja pääsee samaan asemaan Norjan kanssa – eli pitää noudattaa sitä ja tätä EU-päätöstä, mutta ei pääse juurikaan vaikuttamaan asiaan. Kaiken lisäksi Suomessa vallassa pyörivät kumminkin edelleen samat tollot kuin nytkin.

Ainoa mahdollisuus on EU:n leftistien kaatuminen ja samalla Suomen suvakkitorveloiden poistuminen vallasta ja jopa sen läheisyydestä. Sitten voi nähdä, että voiko EU:n muuttaa eli korjata, vai joutuuko sen lakkauttamaan ja rakentamaan paremman tilalle.

John Quiman

Tavalla tai toisella pitäisi kyllä päästä irti siitä, että eteläiset ja keskiset Euroopan maat päättävät asioista, joita he eivät ymmärrä. Kaiken lisäksi perusteet ilmastohömpälle ovat silkkaa tietoista valhetta.

Kata

Näinpä!Takaisin siihen mitä meille syötettiin 90-luvulla(vapaakauppa-alue)ja siltikin äänestin EI.
Muutama reissu etelä-Eurooppaan ja Välimeren maihin ja Ranskaan ennen tätä liittymistä..näin että emme voi olla ikinä mikään muu kuin ehkä se vapaakauppa-alue..ja sekin tietyin säännöksin.Siksi äänestin ei.
Olin kuin takapajulan malli-illoissa..jopa Ruotsinkin muutamat asiat 90-luvun alussa oli todella outoa,esim huoltoasemat…ja ”mökkikylä Keski-Ruotsissa”,kiesus sentään.Ne viltit ei ikinä jää mielestä…eikä ne laverit 😀

John Quiman

Puhuvat liittovaltiostakin. Jo nyt jäsenmailla EU:ssa on vähemmän itsenäisyyttä kuin USA:ssa osavaltioilla.

Liittovaltio voisi olla periaatteessa hyväkin, mutta eihän tuossa ole tarkoituskaan kehitellä mitään liittovaltiota, vaan jonkinlainen diktaturia.

Liittovaltio on mahdollinen, mutta siihen tarvitaan ainakin sata vuotta, jotta eurooppalaiset alkavat identifioitua eurooppalaisina kautta Euroopan ja liittovaltio syntyisi luonnostaan. Ennen sitä liittovaltio on pelkästään eliitin hanke alistaa kaikki heidän komentoonsa.

Kata

Näin on asia ja kyllä haetaan juurikin jotain yksinvaltiutta…ja näin on hivutettu itsenäiset valtiot jonkun näkymättömän ja silti nähdyn ideologian alle.
USAssa jo muuttaminen toiseen osavaltioon on kuin muuttamista ”ulkomaille”,ainakin kantiksille melkoinen paperisota.
No Meksikosta voi päästä kuten meillä Ruotsista…ikuista onnea nauttimaan.Ja kansa alistuu..omituista.

https://www.youtube.com/watch?v=AgQPYpGUXXA

Meidän vihreät hopsukat..ja tunteella mennään!Sebu laittaa hopsansaalle jauhot(voi jauho! 😀 ) suuhun.
Kansanedustaja siis tämäkin hoppis…ei hitsi.Ja uskossaan autuaat uskoo.

Ilkka Forsten

” Vapaakuppa alue.”

Kata

😀 ”Hyppy”sellainen…