Eurooppa Maahanmuutto

Nainen pyrki Euroopan unioniin ruotsalaisen turvapaikka-aktivistin papereilla

Fatemeh Khavarin oleskelulupa. Kuva Ruotsin poliisi.

Kvartal-julkaisu nostaa esiin räikeän esimerkin Ruotsissa jatkuvasti kasvavasta oleskelulupien väärinkäytöstä. Kvartalin kertomassa tapauksessa afgaaninainen yritti matkustaa Iranista Istanbuliin ruotsissa oleilevan turvapaikka-aktivisti Fatemeh Khavarin passin ja oleskeluluvan avulla.

Usein maahantulorikoksissa käytetään ”näköispasseja”, joissa passin omistaja muistuttaa ulkonäöltään sen väärinkäyttäjää. Passi voi olla lainattu, varastettu tai ostettu Schengen-alueelle pääsemiseksi.

Ruotsin passit ovat erityisen haluttuja väärinkäytöksiä suunnittelevien parissa, ja siirtolaiskriisin alkamisesta lähtien myös Ruotsin oleskelulupia on alettu käyttämään väärin jatkuvasti kasvavassa määrin.

Kvartal-julkaisu kertoo, että tammikuussa Turkin poliisi tarkasti erään naisen paperit Istanbulissa. Nainen yritti matkustaa Euroopan unioniin, Espanjaan, ja hänellä oli mukanaan Ruotsissa oleilevan afganistanilaisen turvapaikka-aktivisti Fatemeh Khavarin passi ja oleskelulupa.

Khavari väittää Kvartal-julkaisulle, että kun hän oli lomalla Iranissa vuodenvaihteessa, hän kadotti laukkunsa, jossa hänen passinsa ja oleskelulupansa olivat. Tämän jälkeen Khavari olisi ilmoittanut asiasta Ruotsin poliisille, joka puolestaan olisi ilmoittanut tapauksesta Iranin poliisille. 8-9 päivän kuluttua hänet olisi kutsuttu Iranissa poliisiasemalle noutamaan takaisin saadut paperit. Khavari sitten palasi lomaltaan Ruotsiin ”takaisin saadut paperit mukanaan”.

Kuinka Turkin poliisi olisi osannut lähettää paperit juuri Iraniin, sitä Khavari ei osaa selittää.

– En tiedä, kuinka se toimii. Ei mitään käsitystä. Kun Iranissa poliisi kertoi, että heillä on paperini, olin hyvin, hyvin hämmästynyt, Khavari kertoo.

Khavari ei osaa selittää sitäkään, kuinka Turkin viranomaiset olisivat palauttaneet varastetut tavarat ja henkilöpaperit Iraniin niin nopeasti. Kertomuksensa mukaan hän ei saanut Iranin poliisilta minkäänlaista jäljennöstä tekemästään rikosilmoituksesta.

Khavari kertoi myös olleensa sähköpostin välitykselllä yhteydessä Ruotsin suurlähetystöön Teheranissa. Hän ei kuitenkaan pystynyt näyttämään Kvartal-julkaisulle yhtään sähköpostia. Kvartalin kysyttyä asiaa, afgaani lopetti yhteydenpidon.

– Tämä on viimeinen kommenttini eikä minulla ole enää mitään lisättävää: kadotin ID-korttini ja tein poliisille ilmoituksen. Mitä tapahtui ja kuinka kaikki kävi, en tiedä.

Ruotsin poliisin mukaan Turkin viranomaiset eivät olisi lähettäneet Khavarin papereita Iraniin niin nopeasti tutkimatta asiaa ensin läpikotaisin. Tämä ei tapahdu viikossa.

Ruotsin poliisille Khavarin tapaus ei tule yllätyksenä. Todennäköistä on, että Khavari on lainannut tai myynyt paperinsa naiselle, joka käytti niitä Turkkiin matkustamista varten. Naisen jäätyä kiinni Istanbulissa hänet olisi palautettu papereineen Iraniin, missä hän olisi palauttanut paperit Khavarille.

Khavari kiistää, että tapahtumien kulku olisi Ruotsin poliisin kuvaaman mukainen.

  • 334
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset