Kolumnit

Naiseni kanssa eduskuntatalon kuppilassa

Vasta valittu eduskunta on hädin tuskin ennättänyt aloittaa työnsä, kun sen toimintaa väitetysti häiritsevät patriarkaaliset piilorakenteet ovat joutuneet muutaman naiskansanedustajan sodanjulistuksen kohteeksi. Helsingin Sanomien artikkelissa eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, vasemmistoliiton Veronika Honkasalo sekä vihreiden Emma Kari ovat jo etukäteen harmitelleet, kuinka valiokuntapaikat ovat tavanneet aiheesta riippuen jakautua epätasaisesti sukupuolten välillä. Tämä on Tuppuraisen mukaan kuin muistutus kotiäitiyhteiskunnasta.

Oma kysymyksensä on se, mitä pahaa kotiäitiydessä on, mutta se on sivuseikka. Ymmärrän toki, että tällä viitataan aikaan, jolloin naisilla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kotiäitiys, mutta onko tämä vertaus missään määrin onnistunut? Nämä tasa-arvosoturit unohtavat autuaasti sen, että huomattava enemmistö niin mies- kuin naiskansanedustajista hakeutuu juuri niihin valiokuntiin, jotka käsittelevät juuri heille ja heidän puolueelleen tärkeitä asioita. Vain harvalle väärä lopputulos (= sukupuolijakauma) vaikuttaa olevan ongelma, jota tulisi korjata mitä suurimmalla tarmolla.

Kiintiöiden ja ohjailun lopputuloksena on näennäinen väkisin puserrettu lopputuloksen tasa-arvo yksilöä ja sen valintoja korostavan mahdollisuuksien tasa-arvon sijaan. Tekisi itse kullekin hyvää myöntää, että (mahdollisuuksien) tasa-arvo toteutuu eri työtehtävien sukupuolijakaumasta huolimatta, mikäli kukin viranhaltija on omien mahdollisuuksiensa puitteissa saavuttamaansa asemaan tyytyväinen – olipa se sitten historian valossa tyypillinen juuri mies- tai naissukupuolelle. Ei tästä asiasta tarvitsisi tehdä yhtään tämän monimutkaisempaa.

Suomessa yhtäläiset mahdollisuudet uravalinnan suhteen toteutuvat nähdäkseni oikein hyvin. Muutan mieleni eduskunnan suhteen siinä vaiheessa, kun väitteet sen kuppilasta epäparlamentaarisena päätöksentekoverkostona muuttuvat lihaksi. Niin kauan kun elämme Tuppuraisen, Honkasalon sekä Karin olettamusten varassa, pidättäydyn siinä, että ongelma on tyhjästä tempaistu ja heijastelee sen esittäjien tyytymättömyyttä siihen, ettei heidän ideologiansa kaltainen tasa-arvo realisoidu.

Väitetty rakenteellinen syrjintä lepää väitteenä tyhjän päällä, mikäli sen ainoaksi todisteeksi esitetään yksinomaan jonkun ryhmän vaatimaton edustus jossain. Tällainen perustelu tunnetaan myös nimellä kehäpäätelmä. Jään toki suurella mielenkiinnolla odottamaan, josko tuoreet ja raikkain mielin vanhoja raja-aitoja vastaan käyvät kansanedustajat tuovat julkisuuteen aivan oikeita konkreettisia näyttöjä siitä, millaisten mekanismien kautta syrjintä oikeasti tapahtuu.

Artikkelissa vilahtaa myös toinen kaksoisstandardi. Sukupuolia ja niiden tärkeyttä edustetuksi tulemisen kannalta yhtäällä peräänkuulutetaan, mutta toisaalta väheksytään korostaen kaikista ominaisuuksistaan riisutun yksilön asemaa sekä oikeuksia. Vihreiden Iiris Suomelan tuntosarvet värähtivät, kun miespuolinen kansanedustajakollega totesi eduskunnassa olevan edelliskautta kauniimpaa istumaseuraa. Harmitonta, kenties kohteliasta? Ei. Esineellistämistä.

Myös keskustan uusi kansanedustaja Hilkka Kemppi on järkyttynyt.

    ”Keskustan uusi kansanedustaja Hilkka Kemppi sanoo olleensa toistaiseksi eduskuntatyössä järkyttynein siitä, että hän koki päässeensä läpi asiapoliitikkona – ja häneltä on nyt kysytty kaikissa haastatteluissa vain sitä, miltä tuntuu olla nuorena naisena eduskunnassa.”

En väitä, että Kemppi olisi ollut vaalien alla julistamassa nuorten naisten esiinmarssia. Tätä kuitenkin painotettiin eduskunnan yleisen nuorennusleikkauksen ohella ja näin ollen Kemppi voi olla vouhotuksessa sijaiskärsijä. Ehkäpä hän pyrkii tekemään asialle jotain? Mikäli näin, hänen kannattaa esittää eduskunnan naisverkostossa, että sukupuolikeskeinen hypersensitiivisyys jätettäisiin vastaisuudessa nykyistä vähemmälle.

Kun mikä tahansa asia menee fanaattisuuden asteelle, käy tervejärkisten ihmisten oleminen lähestulkoon mahdottomaksi. Varsinkin, mikäli pyrkii vouhottajien kanssa yhteistyöhön. Kun mörköjen näkeminen kaikkialla etenee tiettyyn pisteeseen, ei normi-ihmisellä ole keinoja toimia millään tapaa oikein, eli siten, että välttyisi aiheuttamasta sekä saamasta osakseen pöyristymistä ja tuohtumusta.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti