Eurooppa Rikos

Nigerialainen rikollisjärjestö leviää nyt myös Uppsalaan – pakottaa naisia prostituutioon voodoon ja kidutuksen avulla

Kuva Pixabay.

Ihmissalakuljetuksesta, huumekaupasta, petoksista ja naisten pakottamisesta prostituutioon kidutuksen ja voodoon avulla tunnettu järjestö leviää Ruotsissa.

Black Axe, nigerialaislähtöinen kansainvälinen rikollisjärjestö, on saanut jalansijaa muun muassa Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä, mutta nyt myös Uppsalassa, kertoo SVT.

Uppsalan poliisin tiedottajan Jale Poljareviuksen mukaan järjestön pääasiallinen toimiala on ihmissalakuljetus, mutta myös prostituutio.

– He pitävät naisia panttivankeinaan ja voodoon avulla saavat uhrit uskomaan, että heidän käy huonosti, jos he jättävät työnsä. Mutta he ovat myös sekaantuneet kokaiinin ja heroiinin kauppaan, Poljarevius sanoo.

Ruotsin viranomaiset pelkäävät, että uuden pelurin saapuminen Ruotsin rikollismaailmaan laukaisee väkivallan kierteen.

– Sitä voi vain spekuloida, mutta eivät jengit sano, että ”joo, sieltä tulee Black Axe – tervetuloa peliin” – joka on jo melko täyteen miehitetty, Poljarevius jatkaa.

Markkinoilla on jo enemmän kokaiinia kuin käyttäjiä.

– Se tulee johtamaan ennemminkin väkivaltaan kuin yhteistyöhön, poliisin tiedottaja muistuttaa.

Black Axe -järjestöllä on yhteyksiä nigerialaiseen Neo Black Movement of Africa -järjestöön, joka kertoo olevansa puolueeton ja ei-uskonnollinen järjestö, jonka tavoitteena on palauttaa Afrikan kulttuurin sellaiset ominaisuudet, jotka auttavat Afrikan ja sen ihmisten kehittymistä.

Neo Black Movement on kiistänyt yhteytensä Black Axe -järjestöön, mutta sen julisteissa on usein näkynyt Black Axe -järjestön logoja.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa