Eurooppa

Oikeus hylkäsi Marine Le Penin syytteet ISIS-kuvien julkaisemisesta

Marine Le Pen. Kuva Marine 2017.

Pariisin liepeillä sijaitsevan Nanterren vankeustuomioistuin hylkäsi Marine Le Peniä ja Euroopan parlamentin jäsentä Gilbert Collardia vastaan nostetut syytteet. Molempia syytettiin islamilaisen valtion julmuuksia esille tuovien kuvien julkaisemisesta sosiaalisessa mediassa.

Vuonna 2015 Marine Le Peniä ja hänen kollegaansa Gilbert Collardia vastaan nostettiin syytteet vihapuhelakien rikkomisesta, kun he twiittasivat kolme kuvaa. Yksi kuvista esitti amerikkalaisen toimittajan James Foleyn runneltua ja päätöntä ruumista. Toisessa kuvassa syyrialainen sotilas murskattiin elävältä tankin telaketjun alle. Kolmannessa kuvassa jordanialainen lentäjä poltettiin häkissä elävältä.

Le Pen oli aiemmin maininnut postanneensa kuvat korostaakseen vastenmielistä vertausta, jossa hänen puolueensa Kansallinen liittouma rinnastettiin islamilaisen valtion terroristeihin.

Poliitikot postasivat kuvat sosiaaliseen mediaan pian sen jälkeen, kun radikaali-islamistit olivat tappaneet 130 ihmistä Pariisissa vuonna 2015.

Viime tiistaina Nanterren tuomioistuin päätyi hylkäämään syyttäjien vaatimukset 5000 euron sakkorangaistuksista molemmille poliitikoille. Oikeuden mukaan Le Penin ja Collardin postaamat valokuvat olivat ”osa poliittista protestia ja edistivät julkista keskustelua”.

Oikeus totesi, että poliitikot eivät selvästikään kannattaneet islamilaisen valtion toimia, ja lainsäätäjillä oli oikeus ilmaista itseään.

Tuomion julkaisun jälkeen Le Penin puolustusasianajajat sanoivat, että sananvapaus voitti.

– Sananvapaus oli vaakalaudalla tässä tapauksessa, asianajaja Bosselut kertoi lehdistölle.

Lähteet Kansalainen, Remix.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa