Kotimaa Kulttuuri

Oikeustoimittajien Valokeila 2018 -palkinto meni Turun islamilaista terroristia puolustaneelle asianajajalle

Kuva Pixnio.
Oikeustoimittajat ry on myöntänyt vuoden 2018 Valokeila-palkinnon asianajaja Kaarle Gummerukselle. Gummerus on toiminut muun muassa Turun islamilaisen terroristin puolustusasianajajana.

Oikeustoimittajat ry jakaa vuosittain Valokeila-palkinnon julkisuuden ja avoimuuden edistämisestä. Palkinto annetaan vuosittain julkisuusmyönteisestä asenteesta ja julkisuuden edistämisestä.

Tänä vuonna Valokeila-palkinnon sai Kaarle Gummerus. Gummerus on viime vuosina ollut puolustusasianajajana lukuisissa suurta julkisuutta saaneissa oikeudenkäynnissä, muun muassa Turun puukotusjutussa sekä Irakin joukkomurhaoikeudenkäynnissä.

Päätöksen mukaan hänen suhtautumisensa median toiveisiin on ollut asiallista ja rakentavaa, ja hän on myös valottanut julkisuudessa harvoin avattua suhdetta päämiehen ja avustajan välillä.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset