Eurooppa Maahanmuutto

Oleskelulupa parantaa Ruotsissa apaattiset ulkomaalaislapset nopeasti

Kuva Pixabay.

Väliaikainen oleskelulupa ei tepsi. Jotta lapsi paranisi apaattisuudestaan, oleskeluluvan tulee olla pysyvä. Lapset paranevat nopeasti myös, jos heidät erotetaan vanhemmistaan.

Syndrooma on Ruotsin sosiaalihallinnolle tunnettu vuosien takaa – oleskelulupa parantaa niin sanotut apaattiset ulkomaalaiset lapset. Eräät lääkärit miettivät SVT:n mukaan asiaa hieman pidemmälle ja tekivät kokeilun. Apaattiset lapset erotettiin vanhemmistaan – ja tuloksia alkoi syntymään.

Falun sairaalan lasten ja nuorten klinikalla työskentelevälle Johanna Dalströmille apaattiset ulkomaalaislapset ovat tuttu ilmiö. Myös apaattinen ”Nadja” oli hänen hoidettavanaan.

Nadjasta kertoo vuonna 2019 tehty ruotsalais-amerikkalainen Oscar-palkittu lyhytelokuva Life overtakes me. Nadja sai oleskeluluvan Ruotsista vuonna 2017 apaattisuutensa vuoksi, minkä jälkeen hän parani nopeasti.

Ruotsalainen Filter haastatteli Nadjan perheen lähellä olevia henkilöitä, jolloin kävi ilmi, että perheensä parissa ollessaan Nadja oli tavallinen leikkivä ja iloinen lapsi. Hänen äitinsä oli huolestunut vain siitä, ettei lapsi söisi liikaa. Se saattaisi herättää häntä hoitavan lääkärin epäilykset. Nadjalle oli luvattu matka Disneylandiin Pariisiin, jos hän näyttelisi apaattista.

Kuultuaan Nadjan tapauksen paljastumisesta huijaukseksi, Johanna Dalström järkyttyi. Myös ammattilaisia voi huijata.

Dalström kertoo, että he ovat tehneet töitä oleskelulupien saamisen eteen, koska se on ollut tunnettu parannuskeino. Väliaikaiset oleskeluluvat eivät kuitenkaan ole tepsineet. Lasten paranemiseen on tarvittu pysyvä oleskelulupa.

Oleskeluluvan tyypin vaikutus paranemiseen herätti kuitenkin epäilyksen psyykkisen tilan aitoudesta. Pian Filter-lehden paljastuksen jälkeen lääkärit kokeilivat ensimmäistä kertaa erottaa apaattisia lapsia vanhemmistaan.

Parantava vaikutus oli nopeasti havaittavissa, ja lapset pyysivät päästä kotiin. Paraneminen oli muutamassa tapauksessa todella nopea. Yhdessä tapauksessa paraneminen tapahtui kolmessa tunnissa ja toisessa tapauksessa jopa yhdessä tunnissa.

  • 741
    Shares