Kolumnit

Onko Rinteen kansanrintama Suomen historian sinisilmäisin hallitus?

Laittomia siirtolaisia Välimerellä 3.3.2019. Kuva Shutterstock.

Viime aikoina ovat puhuttaneet tapaukset, joissa Suomen hallitus on joko suostunut tai harkinnut suostuvansa päästämään maahamme väkeä kyseenalaisista syistä. Ensimmäisenä julki tulleessa tapauksessa on kyse ns. ISIS-vaimoista, eli Suomen kansalaisuuden omaavista naisista, jotka ovat matkustaneet ISIS-terroristijärjestön hallitsemille alueille ja vieneet mukanaan myös lapsiaan. Jälkimmäisessä tapauksessa Italialle kuuluvalle Lampedusan saarelle ankkuroitiin alus matkustajinaan afrikkalaisia turvapaikanhakijoita, joita Italia ei suostunut ottamaan vastaan. Suomi ojensi muutaman muun maan kera auttavan kätensä ja pelastaa kahdeksan (8) kappaletta kyseisen aluksen matkustajia.

Maantieteellä on kaikessa raadollisuudessaan keskeisin rooli Lähi-idästä ja Afrikasta kohti Eurooppaa suuntautuvassa turvapaikkaliikenteessä. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on muistuttanut – sinänsä toki paikkansapitävästi –, etteivät eteläisen Euroopan ja ennen kaikkea Välimerelle rantaviivaa omaavat valtiot, kuten etupäässä Espanja, Italia ja Kreikka, kykene huolehtimaan muuttopaineesta täysin omin avuin. Juuri tästä seikasta ovat peräisin tilapäiset, mutta tällä hetkellä pikemminkin pysyväisluontoiseksi järjestelyksi muodostuneet taakanjakomekanismit, jollaisiin osallistumisella Suomenkin jaloa tekoa ottaa vastaan kyseiset kahdeksan (8) turvapaikanhakijaa on perusteltu.

ISIS-vaimojen vastaanottoa on vastustettu ennen kaikkea siitä syystä, että he ovat mitä todennäköisimmin osallistuneet edes jollain tasolla kyseisen ja lukemattomat kerrat brutaaleihin terroritekoihin syyllistyneen järjestön toimintaan. Vaikkei toiminta olisi kurkkujen viiltämistä auki vääräuskoisilta tai tienvarsipommien virittelyä, mitkä ovat luullakseni ensimmäiset mielikuvat, jotka tulevat mieleen puhuttaessa islamistisen terroristijärjestön käytännön toiminnasta, ei myöskään aatteelliseen työhön osallistumista tule vähätellä. Joka tapauksessa heidän vastaanottamisensa Suomeen olisi perussuomalaisten nuorten viimeviikonloppuista lausuntoa lainaten kuin tikittävä aikapommi.

Terveystieteiden emeritusprofessori Matti Rimpelä kiirehti edellisviikolla lausumaan, ettei pidä kymmentä (10) naista (lapsineen) minkään valtakunnan turvallisuusuhkana viitaten kaiketi joko siihen, että kyseessä on naisia, siihen, että kyseessä on vain kymmenen (10) ihmistä tai molempiin tekijöihin. Edelleen perussuomalaisten nuorten edustajiin viitaten tätä voidaan pitää kyseisiä naisia sekä heidän kykeneväisyyttään väheksyvänä tulokulmana, sillä PS-Nuoret päin vastoin päättelivät kyseessä olevan itsenäisiä ja vahvoja naisia, jotka ovat tehneet itse itsenäiset, vahvat ja rohkeat päätöksensä. Kuin intersektionaalisen feminismin oppikirjasta ammennettu voimaantumiskokemus.

Terroristijärjestön kutsuun vastaaminen on ilman muuta osoitus siitä, että yksilöt ovat potentiaalisia turvallisuusuhkia, mutta itse lähestyisin molempia tapauksia mieluummin juridis-pragmaattiselta kannalta. Toivoisin kiinnitettävän huomiota siihen, kuinka hallituksen jo tehtyjä (8 Lampedusan turvapaikanhakijaa) tai mahdollisesti tehtäviä (10 ISIS-vaimoa) päätöksiä voidaan jatkossa käyttää perusteluina huomattavasti ongelmallisempiin ”ad hoc -ratkaisuihin”. Huonoa päätöstä tulee vastustaa siksi, että se on huono ja saattaa legitimoida jatkossa vastaavat, ellei vieläkin huonommat päätökset, vaikkei se ihka ensimmäinen askel juuri sillä hetkellä vaikuttaisikaan erityisen turmiolliselta.

Mikäli ISIS-vaimot tällä hetkellä meneillään olevan soutamisen ja huopaamisen jälkeen päätetään lopulta käydä noukkimassa talteen, tulisi ennen eläkkeellä jäämistään Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajana toimineen Hannu-Pekka Laihon mukaan toimia vastaavasti kaikkien jonkinlaisessa kiipelissä ulkomailla olevien Suomen kansalaisten osalta. Esimerkeiksi hän nostaa Kauko-idän vankiloissa riutuvat kansalaisemme. Heidän osalta saattaa tosin tulla kysymykseen diplomaattisia haasteita, kuten se, suostuvatko esimerkiksi thaimaalaiset viranomaiset luovuttamaan kansalaisemme takaisin Suomeen vai eivät. Näkökulma ja sen moraalinen ulottuvuus on silti erittäin relevantti.

Kahdeksan (8) turvapaikanhakijan pelastusoperaatio on ISIS-vaimoja selkeämpi riskitekijä oikeusjärjestelmämme uskottavuuden osalta. Nykytilanne on se, että turvapaikkahakemukset tulee jättää siihen maahan, josta turvapaikkaa aikoo hakea. Kyseisten henkilöiden tilanne ei oikein vertaudu kiintiöpakolaisjärjestelmäänkään, sillä heidän taustoihinsa ja tosiasialliseen syyhyn lähteä pakoon kotimaistaan ei olla millään voitu tutustua ennen kuin hallituksemme teki päätöksen ottaa heidät vastaan. Viimeisimpien tietojen mukaan (mahdolliset) turvapaikkahakemukset käsitellään normaalissa turvapaikkamenettelyssä, mutta hallituksen toiminta nostaa silti esiin kysymysmerkkejä.

Tähän liittyen on syytä muistuttaa siitä, että turvapaikkahakemuksien jättämisellä ei vaikuta olevan minkäänlaista ylärajaa, sillä jotkut ovat kokeilleet parempaa onnea jopa kuusi kertaa. Jo nykyisellään tiedetään, että a) mittavimpien muuttoaaltojen kohdalla turvapaikkahakemusten käsittelyajat venyvät yli tavoitteen, b) kielteisestä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen viivästyttäen lopullista ratkaisua entisestäänkin ja c) maassamme majailee nelinumeroinen joukko kielteisen turvapaikkahakemuksen saaneita, mutta sen jälkeen niin sanotusti maan alle piiloutuneita ja lain kouraa karttelevia henkilöitä. Heidän suojeluunsa on ainakin jossain vaiheessa osallistunut kotimaisia aktivisteja.

Korostin ja korostan tarkoituksella sitä, että kyseessä on todellakin vain kymmenen (10) ISIS-vaimoa ja kahdeksan (8) kappaletta Italian hyljeksimiä turvapaikanhakijoita siksi, että ongelma ei ole määrä vaan kummankin tapauksen riski muodostua vahingolliseksi ennakkotapaukseksi.

Entäpä, jos viesti kulkee parempaa elintasoa havittelevien turvapaikanhakijoiden lähtömaihin vielä väkevämmin kuin edellisen pääministerimme Juha Sipilän (kesk.) surullisenkuuluisa lupaus tarjota kortteeriksi talonsa Kempeleestä? Entäpä, jos ihmissalakuljettajat myöskään eivät lopeta hyväksi ja tuottoisaksi osoittautunutta lauttaliikennettä Afrikan sekä Euroopan välillä?

Entäpä jos hallituksemme tuoreeltaan antama signaali madaltaa jo entisestään kynnystä kaihtaa keinoja afrikkalaisten siirtolaisten hakeutumisessa ja kuljettamisessa kohti Eurooppaa ja Suomea? Jo vuonna 2014, eli ennen tähän mennessä mittavinta Eurooppaan ja Suomeen vuonna 2015 kohdistunutta siirtolaiskriisiä Välimerellä pelastusoperaatioon osallistunut valvontakoneen lentäjä Lauri Pakkala kertoi, kuinka kelvottomissa aluksissaan matkustaneet Eurooppaan pyrkijät vaikuttivat hankkiutuvan tarkoituksella merihätään, jotta kiinnittäisivät varmasti pelastusviranomaisten huomion.

Päättäjien ja kansalaiskeskustelijoiden olisi tärkeää pitää kirkkaana mielissään nämä kolme asiaa:

  1. Turvapaikkaa tai oleskelulupaa hakevien ihmisten intresseissä on statuksesta riippumatta vain ja ainoastaan pääsy mieleiseen kohdemaahan.
  2. Kaikki erilaiset humanitaariset mekanismit sekä statukset ovat vastaanottajamaiden kehittämiä, eikä niitä tavoittelevien kehitysmaalaisten.
  3. Mikäli nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa pitää leväperäisenä, ei siitä ole missään tapauksessa syyttäminen heitä, jotka kyseisiin mekanismeihin tukeutuvat vaan lainsäätäjiä, eli Suomen tapauksessa eduskuntaa eri kokoonpanoineen.

Maahanmuuttokeskustelussa toistuvatkin tavan takaa ns. vetovoimatekijät. Mikäli humanitaarinen maahanmuutto Suomeen halutaan lopettaa, tulee Suomella olla jatkuva seuranta päällä keskeisimpien verrokkien, eli käytännössä muiden EU-maiden maahanmuuttopolitiikan osalta, ja pitää huoli siitä, että tarjoamamme etuisuudet ovat muita niukemmat, hakemusten käsittely tarkemmassa kontrollissa, maasta poistaminen tehokkaampaa ja niin edelleen. Niin signaalit lihapadoista kuin leivättömästä pöydästäkin kulkevat puskaradion tavoin turvapaikkashoppailijoiden keskuudessa.

Humanitaariset maahanmuuttajat ohjautuvat kuin itsestään toisaalle, mikäli Suomi saadaan näyttämään potentiaalisten pyrkijöiden silmissä mahdollisimman ei-houkuttelevana. Lopuksi haluan muistuttaa hysteerikoita siitä, ettei spontaaneiden turvapaikanhakijoiden etuisuuksien karsiminen saa työperäisistä syistä Suomeen muuttavia ihmisiä perääntymään, sillä heidän aikomuksensa on alkaa elättää itsensä ansiotyöllä heti maahan päästyään. Näin ollen heidän ei tarvitse turvautua luparuljanssiin ja valituskierteeseen, monikulttuurisuus- ja tulkkikoordinaattoreihin saati tulonsiirtoihin.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti