Kotimaa

Oodissa häiriköimisestä syytetty pastori kertoo oman näkemyksensä tapahtumista

Kuva: Lahden reformoitu seurakunta / YouTube

Pikkulasten groomausta vastustaneen mielenosoituksen jälkimainingeissa tapahtuneesta kirjastohäiriköinnistä valtamediassa syytetty pastori julkaisi videon, jossa kertoo oman näkemyksensä tapahtuneesta.

Kirjastossa järjestettyyn drag queen -satutuokioon lapsensa vienyt Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki kommentoi aiemmin lehdistölle, että kesken tilaisuuden paikalle saapui useita henkilöitä, joilla Arhinmäki kuvailee olleen ”hakaristejä ja papin liperit”.

Myöhemmin samana päivänä julkaisemallaan videolla kyseessä ollut pastori kertoo, miksi meni kirjastoon sisälle ja mitä teki siellä. Hän on myös liittänyt videoon kirjastossa kuvaamaansa materiaalia, jossa näkyy, että häiriötä väkivaltaisella käyttäytymisellä aiheuttanut henkilö oli valtamedian kuvauksesta poiketen naiseksi pukeutunut mies. Pastori kertoo sanoneensa hyökkääjälle, ettei vihaa tätä. Hyökkääjä oli vastannut vihaavansa pastoria.

Katso video alta.

38 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Shamson

Lapsien pitää saada olla luonnollisia omia lapsiaan.. Älköön kukaan ohjatko ja ujuttako maailman likaa lapsen sielun peiliin. Syytä tiedostaa että lapsi elää kuvajaisiensa kanssa koko elämänsä ja etenkin varhaisuuden on oltava turvattua.

Shamson

Siis tämä maailma on hirvittävien voimien alaisuudessa. Jokin ohjaa ihmisiä. Meiltä on siunaukset poissa päältä. Miten voi olla että suvaitsevaisto saa olla suvaitsevaistoa vain ja ainoastaan ja olla yksinoikeudella suvaitsematon muita kohtaan. Rakkauden pride juhlijoiden taholta on tullut monenmoista haistattelua ennenkin, eikä kukaan korvaa sitä. Kehotan ihmisiä pyrkimään kohottamaan tietoisuuttaan asioista ja olemaan erityisen valppaina kaiken suhteen mitä onkaan käynnissä.

Jaana Nyström

Lahtelainen kristillisfundamentalistitalibanhäirikkö. Hävetkää perverssit jumalantuputtajat ja sairaat rukoilijasirkat.

Kata

No sinäpä taas yksi rukoilijasirkkunen tuomitsemassa muiden elämää mutta omasi on siis esimerkillistä?

Kuule eppäillä soppii jos sinusta on oikein tuputtaa lapsille kaikenmaailman sukupuolia ja persuksien heilutusta lasten edessä.

Sukupuolikaa aikuisten kesken ihan kuinka vaan mutta älkää häiriköikö naapureita.Jumputusta öisin ei kestä kukaan jos on joukkue koolla oikeen niinku silleen…. 😀

Antakaa lasten olla lapsia!Tuo queer homma on ihan child abuse!

Lieväasteinen

Suvakeilla on niin kovia pärskipuja, että ne suorastaan shitting bricks tällä palstalla.

Kata

Just,hyvin sanottu! 😀

Maukka

Valehtelu on syntiä, häpeä. Maikkarin uutisten haastattelusta kuulee, ettei ko. satuhahmodrag-artisti ole mies. Olin paikalla ja myös sen perusteella voin vahvistaa asian ja sen, että kukaan naiseksi pukeutunut ei ole hyökännyt sinua kohti väkivallalla.

Lieväasteinen

”kukaan naiseksi pukeutunut ei ole hyökännyt sinua kohti väkivallalla.”

Tarkoitatko, että kun mies luulee olevansa nainen ja pukeutuu kuin nainen, hän onkin nainen eikä naiseksi pukeutunut?

Maukka

Ko drag-artisti ei ole alun alkaenkaan ollut mies. Oletko vähä-älyinen kun ei mene jakeluun?

Kata

Kääntäen verrannollista tuo viimeinen lauseesi.

Aivan sama oliko oletettu sitä sun tätä-sukupuolta,olkoon vaikka pan mutta asia tässä unohtui…tällainen show EI OLE LAPSILLE HYVÄKSI!

Kata
Maukka

Lastenkirjojen lukeminen laspille ei ole hyväksi? Oletpa hölmö. Lukeminen on lapsen kielelliselle kehitykselle ja mielikuvitukselle hyväksi. Ko. drag-esiintyjä (cis-nainen) on pedagogi ja sanataidekasvattaja.

Lieväasteinen

Voi voi, ”Maukalla” on yli-ihmiskohtaus ja itkupotkuraivari. Nimittelee agressiivisesti ihmisiä, vaikka häntä ei nimitelty. Tyypillinen suvaitsevainen.

Kata

😀 Varmaankin! Miksei sitten voi lukea satuja normi-ihmisenä??MIKSEI???Niin kerropa se!
Olkoon cis tai kis tai mis tai pan-nu mutta lapsille satuja ja oikeita satuja!Ei mitään hirviö-draggeja.
Sinä se hölmö olet ja onhan tuo nähty ketkä ”hölmöilevät” eniten! 😀

Toni Salmivuori

eikö draq queen olekaan naiseksi pukeutunut mies.,, Myös nainen voi olla draq queen – sukupuolten tasa-arvo etenee.

Kata

https://www.instagram.com/p/CfhvPkGvQmt/?utm_source=ig_web_copy_link

Tämä on huolen aihe..eikä ole eka kerta.Etovaa.

suwacksilakka

Eihän se Drag-Artisti ollut se hyökkääjäkään, vaan se mekkoeinari aataminomena esillä videolla.

Jns. Man

Lisäksi se ’hakaristi’ oli erään miehen paidassa ollut Suomen ilmavoimien tunnus. Joku olisi voinut luulla että tarkoitettiin Natsi-Saksan hakaristiä.

Jns. Man

Ei nainen, siis oikea biologinen nainen voi olla ’drag-artisti’ joka on pukeutunut naiseksi! Hän on silloin vain nainen! Koko drag-esityksen idea on siinä että ollaan pukeuduttu vastakkaisen sukupuolen hepeneisiin. Sillä onko joku mielipuoli leikauttanut esim. Munansa pois, ei muuta asiaa. Tälläinen olento ei ole nainen, vaan edelleen mies (ilman kullia).

Maukka

p-puhetta, kuka vain voi tehdä dragia oli sitten mies, nainen, intersukupuolinen tai androgyyni. Olepa vain hiljaa kun et mistään mitään tiedä. Katsopa maikkarin haastattelu niin asia valkenee. Tai no, tuskin silti tajuat mistään mitään. Harmillista, että kätilö on pudottanut sinut päällesi.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Maukka
Kata

No eihän sulla Maukka oo yhtään huumoria.Oot sie tosikko?Äitikö opetti vai isukki?Muuta et osaa kuin nimitellä ihmisiä eli oletko 14v tai silleen?
Kuulostat pahasti esiteiniltä.Sä et kuule tajuu mitään..mistään..koskaan…ja kenenkään syntymää sulla ei ole oikeutta harmitella paitsi omaasi!
Stupid does as stupid is…Maukku.

Hh1488

Eli eunukki

Lieväasteinen

”Oletko vähä-älyinen kun ei mene jakeluun?”

Olen. Oletko siis ableisti?

Lieväasteinen

Ei ole tuosta ”drug queenista” kyse, olkoon hän sukupuoleltaan vaikka taisteluhelikopteri, hänen oma asiansa. Kyse on henkilöstä, joka on lyönyt pastoria. Oletko nähnyt videon? Mikäli et jaksa katsoa koko videota, voit katsoa vaikka 8:20 alkaen.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Lieväasteinen
Hh1488

Mene setan ja varisverkoston sivuille kommentoimaan,ei meitä kiinnosta sun transu fetissit täällä.ota moloa anaaliin,älä pakota siihen viattomia lapsia.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Henri Hirn
Toni Salmivuori

Missä kohtaa se draqqius sitten ilmenee jos se oli naiseksi pukeutunut nainen?

Jegros

”ettei ko. satuhahmodrag-artisti ole mies. Olin paikalla ja myös sen perusteella voin vahvistaa asian ja sen, että kukaan naiseksi pukeutunut”
Siis oliko dragqueen mieheksi pukeutunut nainen?

jep

Sääliksi käy Turhinmäen lasta. Isä on säälittävä vasemmistoturhake, jolla ei ole moraalista selkärankaa.

Ilkka Forsten

” Sitä pastori katteli kummissaan, seurakuntansa ollen tummissaan, kaikki näytti niin per****n vaisulta, kaino kuorsaus karkasi kaisulta. ”

-Juice Leskinen –

Ilkka Forsten

Sen verran olen luonnostani agressiivinen, että olisin lyönyt takaisin. En siksi että vastustaja on mitä on, vaan siksi että heidän(kin) on aika oppia käsittämään ettei mikä tahansa käy laatuun. Sama koskee vassarien käytöstä vaikkapa soihtukulkueen yhteydessä.

Ei ole olemassa mitään lakia joka sallii yhden idologian käyttää väkivaltaa ja kieltää sen toiselta. Siinä tulee lopulta käymään niin että jonakin kertana ei enää riitäkään pelkkä töytäisy, ja sitten on piru irti. Olen sanonut aiemminkin että väkivaltaan on vastattava samalla mitalla, ei siitä tule loppua jos ollaan vastaan ottavana osapuolena ja annetaan tapahtua mitä tahansa.

Ei hyökätä, mutta puolustaudutaan. Jos lainoppineet ei ala käsittämään mikä ero sillä on, niin sitten laitetaan suurempi vaihde silmään ja katsotaan kun savu hälvenee kuka jää sanomaan viimeisen sanan. Jos vähemmistön käytös koko ajan saa lisätä agressiivista mielenilmausta, niin sitä saa tehdä vastapuolikin. Kun kerran puhutaan dialogista, eikä sellaista kestetä yhtä minuuttia, niin puhukoon nyrkit.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Ilkka Forsten
Kata

Olen niinku silleen samaa mieltä.Tuo ainainen ”hyvä käytös” näitä kohtaan vaan tietää sitä että tuo kaheli mullinmallinmaailma vaan jatkuu ja syytteessä jatkuvasti normi-ihmiset ja nyt en taaskaan tarkoita muuta kuin näitä jotka tuhoavat lastensa mielet.
Painikoot ja vaihdelkoon sukupuolia vaikka joka päivä mutta lapset rauhaan!Ja olkoon kotiensa ulkopuolella kuin muutkin ihmiset sillä oikeasti noita ei kaipaa kuin ne jotka haluavat ”vähän näkyä”!
Ja sitten on ne joilla on mennyt- jotain-sekaan-otukset.

Riku

Lyhyesti: V..tuilu loppuu väkivallalla..

Minisizemoktar
Toin sen näisin

Kiinnitin huomiota pastorin puheessa kahteen seikkaan. Hän kutsui pridekulkuetta mielenosoitukseksi ja prideä ideologiaksi. Kuinka oikeassa hän onkaan.

Minustakin pridekulkue täyttää mielenosoituksen merkit. Siinä prideideologiaa edustavat ihmiset kantavat aatteensa tunnuksia ja esiintyvät huomiota herättävästi. Miksi yhteiskunnassa, jossa vähemmistöjen asema on turvattu syrjinnän kieltävällä lainsäädännöllä, osoitetaan mieltä. Mitä halutaan edistää. Eikö olisi aika hajaantua ja palata kukin sorviemme äärelle.

Ideologia taas tarkoittaa lyhykäisesti aatetta tai aatejärjestelmää, joka kuvastaa jonkin ihmisryhmän tavoitteita ja pyrkimyksiä. Esim. marxismi-leninismi tai kapitalismi ovat tällaisia ideologioita. Ideologiat harvoin kykenevät kattamaan koko todellisuutta monine muuttujineen ja synnyttävät usein itselleen vastakkaisia ideologioita, joskin esim. marxismi-leninismi onnistui pakottamaan Itä-Euroopan, Neuvostoliiton ja maolaisessa muodossa Kiinan alaisuuteensa. Yksi tapa tulkita historiaa onkin nähdä se ideologioiden välisenä kamppailuna. Ideologia on kuitenkin yleensä aina elämälle vieras, koska elämä on orgaanista ja moninaista. Jos ja (mielestäni kun) luontoon kuuluvat luonnonoikut ja ne ovat luonnostaan olemassa, miksi kuvaan on pakko ympätä ideologisia tekijöitä. Mitä halutaan rajata ulkopuolelle, mitä sisällyttää?

Ilkka Forsten

Mutta kun Arhinmäki näki jo hakaristejäkin, niin aika harhaista on porukka. Arhinmäki on itse osallistunut Itsenäisyyspäivän mellakoihin, ja nyt sitten siunaillaan kun joku ilmoittaa ettei ole oikein jos mekkoeinari keikistelee penskojen edessä satuja puhumassa.

Puolueeton

Onneksi Venäjä on kommunismi-ideologiastaan vapautunut, eikä siellä sallita luonnottomiin haluihin perustuvia mielenosoituksia.

Hh1488

On myös ideologiaa joka on luonnollista ja perustuu luonnollisuuteen.kommunismi ,liberalismi ,suvakismi ovat epäluonnollista ideologiaa.

Marko

Pastorille ja muille mielenosoittajille suuri hatunnosto ja arvostus. Oodin harrastama pervoilu pikkulapsia kohtaan on sellainen tapahtuma josta pitäisi asettaa syytteeseen.