Eurooppa

Operaatio Cakabey – Turkilla valmis suunnitelma hyökkäyksestä Kreikkaan

Turkkilaisia panssareita. Kuva VOA / Wikimedia Commons / public domain.

Turkilla on valmiina suunnitelma hyökkäyksestä Kreikkaan, kertoo uutissivusto Nordic Monitor. Asia on tullut esille vuoden 2016 epäonnistuneen sotilasvallankaappauksen tutkinnassa. Myös Armeniaa varten oli suunnitelma.

Varsinaisia yksityiskohtaisia suunnitelmia ei ole löytynyt, mutta hankkeet ovat tulleet esille sotilasvallankaappausta koskevissa tutkimuksissa. Esille on tullut Power Point -esitys, jossa erilaisia hankkeita luetellaan. Ilmeisesti niitä on esitelty Turkin armeijan pääesikunnassa käsiteltäessä Syyrian tilannetta 2014 ja Turkin omia toimia.

Armeniaa koskeva suunnitelma on elokuulta 2000. EU-maa Kreikkaa koskeva suunnitelma on päivitetty kesäkuussa 2014 ja sen oletetaan olevan yhä aktiivinen. Tiedostoista on pyyhkiytynyt pois ilmeisesti useita muita varautumissuunnitelmia.

Asiakirjat ovat vuotaneet julkisuuteen tutkijan toimittaessa aineistoa kaappausta koskevaan oikeudenkäyntiin. Tietoa on kerätty sotilashenkilöiden sähköisestä kirjeenvaihdosta, pääesikunnan tietokoneilta jne. Osa tiedoista on huippusalaisina ehditty tuhota.

Kreikka-invaasion turkkilainen koodinimi Cakabey on annettu 1080-90 -luvuilla toimineen Seldzukkien valtakunnassa toimineen sotapäällikön (kr. Tzachas) mukaan. Hän palveli alunperin Bysanttia, mutta perusti oman valtion Smyrnaan eli Izmiriin, hallitsi Vähä-Aasian rannikkoa ja valtasi taistelussa Bysanttia vastaan Egeanmeren saaria laajentaen valtiotaan.

Nordic Monitor on riippumattoman ”Nordic Research Monitoring Network”in sivusto. Asiasta on kertonut myöskin BulgarianMilitary.com. Tiedot ovat tulleet ilmi samaan aikaan, kun Kreikan ja Turkin rajalla on ollut selkkauksia turvapaikkatilanteen johdosta. Kreikka on ryhtynyt vahvistamaan rajaansa Turkin ilmoitettua, ettei se voi Eurooppaan tulijoita pidätellä.

Erimielisyyksien aiheita alueella on kosolti. Turkki on ryhtynyt etsimään öljyä Kreetan lähistöltä. Kreikan mielestä tämä uhkaa sen saarten aluevesiä. Turkki vetoaa sopimukseen Libyan hallituksen kanssa, jolloin sillä olisi etsintälupa itäisellä Välimerellä. Asevoiman näyttö on jo alkanut eikä käyttökään ole poissuljettua.

Kreikan puolustusministeri Nikos Panagitopoulos sanoi kesäkuun alussa Kreikan olevan valmis Turkin hyökkäyksen varalta. Turkin puolustusministeri Hulusi Akar vastasi olevansa ”matemaattisen varma”, ettei Kreikka halua sotaa Turkin kanssa.

Lähteet Nordic Monitor, Bulgarian Military (1, 2), Daily Mail, VOA News.

  • 404
    Shares