Eurooppa Maahanmuutto

Osa Aquariuksen Valenciaan tuomista siirtolaisista on jo lähtenyt etsimään onneaan omatoimisesti

Kuva Pexels / CC0
Aquarius-aluksen Libyan rannikolta kyytiin ottamista ja Espanjaan tuomista siirtolaisista jo yli kaksikymmentä on kadonnut.

Kun SOS Mediterranée -kansalaisjärjestön Aquarius-alus rantautui Valencian satamaan, Afrikan rannikolta tuodut siirtolaiset virtasivat aluksesta Euroopan kamaralle. Eräs heistä astui maihin näyttäen V-merkkiä, voiton merkkiä. Siirtolaiset lauloivat ja tanssivat.

Kaikki eivät kuitenkaan juhlineet. Osa siirtolaisista majoitettiin opiskelijoiden asuntoihin, jotka joutuivat jättämään asuntonsa 24 tunnin sisällä viranomaisten ilmoituksesta.

Myös siirtolaisten juhlat loppuivat lyhyeen, sillä Espanjan pääministeri Pedro Sánchez, joka antoi Aquariukselle luvan saapua Valenciaan, muistutti, että ne, joiden paperit eivät ole kunnossa, eivät voi jäädä Espanjaan.

Yli kaksikymmentä siirtolaista on jo kadonnut

Nyt osa siirtolaisista on päättänyt lähteä etsimään onneaan omatoimisesti. Mediterraneo Digital kertoo, että 24 tunnin kuluttua saapumisesta Valenciaan vain 444 niistä 467 siirtolaisesta, jotka oli määrä majoittaa opiskelijoiden asuntoihin, oli enää tavoitettavissa.

Loppujen olinpaikasta viranomaisilla ei ole mitään käsitystä.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Kansalaisen verkkokauppa