Kotimaa Rikos

Oulun käräjäoikeus jatkoi lapseen kohdistuneen seksuaalirikosvyyhdin tuomioiden jakoa

Humad Osman Ahmed Mohamed. Kuva Petri Saarela.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään ulkomaalaisen miehen vankeuteen liittyen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina maahan saapuneiden miesten suorittamaan seksuaalirikosten sarjaan, jossa uhrina on ollut 13-vuotias tyttö.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään 1995 syntyneen Osman Ahmed Mohamed Humadin 13-vuotiaaseen lapseen kohdistetusta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin. Rikokset on suoritettu kesäkuun ja lokakuun 2018 välisenä aikana yksityisasunnossa.

Osman Humad ja uhri olivat tavanneet Facebookin kautta Humadin otettua uhriin yhteyttä. He olivat pitäneet yhteyttä Messenger- ja Snapchat -palvelujen avulla. Humad oli uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä asunnossaan tunkeutuen uhrin emättimeen ja peräaukkoon. Osan aikaa Humad käytti kondomia. Lisäksi Humad oli kosketellut uhria rintojen alapuolelta sekä riisunut häneltä alushousut.

Käräjäoikeus piti tekoa törkeänä, koska kyse on ollut lapsen kiinnostuksen hyväksikäytöstä. Lisäksi yhdyntä on ollut osin suojaamaton ja se on aiheuttanut uhrille kipua.

Humad kiisti syyllistyneensä mihinkään rikoksiin, mutta todisteiden valossa Oulun käräjäoikeus ei uskonut miehen väitteitä, vaan tuomitsi 1995 syntyneen Osman Humadin 3 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen ja maksamaan uhrille 17 000 euroa korvauksena kivusta, särystä, kärsimyksestä sekä psyykkisen tilan heikkenemisestä.

Veronmaksajien tappioksi jäävän uhrin asianajan palkkion 5 456 euroa Humad joutuu maksamaan valtiolle takaisin. Humadin puolustusasianajajan palkkio 20 140,89 euroa jää veronmaksajien tappioksi Humadin taloudellisten olojen vuoksi.

Käräjäoikeus tuomitsi Humadin maksamaan myös 80 euroa rikosuhrimaksua, 101,75 euroa todistelukuluja sekä lääkärintodistuksen lunastuskulut 16,25 euroa.

Lähde Oulun käräjäoikeuden tuomiolauselma

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa