Kotimaa Rikos

Oulun Kaukovainion puukotuksen esitutkinta valmistunut

Kuva Petri Saarela.

Sunnuntai-iltana 31. toukokuuta poliisille ilmoitettiin tappelusta ja elottomasta henkilöstä Kaukovainiolla. Poliisi löysi kerrostalon pihapiiristä kuolleen henkilön, jossa oli väkivallan merkkejä. Poliisi suoritti tapahtumapaikan läheisyydessä etsintää ja otti yhden henkilön kiinni.

Rikoksen uhri ja epäilty ovat ulkomaalaisia noin 30 – vuotiaita miehiä, jotka tunsivat toisensa entuudestaan. Teosta epäilty on nimensä perusteella Lähi-idästä tai Etelä-Aasiasta.

Esitutkinnassa selvitetyn perusteella epäilty tekijä ja uhri kohtasivat toisensa lähellä tekopaikkaa. Kohtaaminen päättyi puukotukseen. Epäilty poistui paikalta mutta palasi tekopaikan läheisyyteen ja hänet otettiin kiinni noin tunti teon jälkeen. Epäilty on kertonut, että hän halusi antautua poliisille.

Rikosta tutkittiin aluksi nimikkeellä tappo, mutta esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen vuoksi epäilty rikosnimike muuttui murhaksi. Esitutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella poliisi epäilee, että tekoa on suunniteltu ennalta.

Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman teräaseella. Epäilty on kiistänyt tahallisen henkirikoksen ja on kertonut, että hän on puolustanut tilanteessa itseään.

Esitutkinnan perusteella tekoon ei liity muita henkilöitä. Esitutkinta-aineisto on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteen noston määräpäivä on 15.10.2020.

  • 47
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset