Kotimaa Rikos

Oulun poliisi tutkii taas uutta ulkomaalaisen tekemää lapseen kohdistunutta raiskausta

Oulun poliisi tutkii taas uutta ulkomaalaisen tekemää lapseen kohdistunutta raiskausta. Poliisilla on Oulussa tutkittavana jo viisi erillistä ulkomaalaisen suorittamaa lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, joista epäiltyinä on kaikkiaan 12 maahan joko turvapaikanhakijana tai kiintiöpakolaisena saapunutta henkilöä.

Oulun käräjäoikeus määräsi tänään vangittavaksi 1995 syntyneen Abdul Aziz Nayef Dbeisan Al-Bodourin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rikoksen epäillään tapahtuneen 12.11.2018 Oulussa.

Rikoskomisario Markus Kiiskisen mukaan epäiltyä rikosta tutkitaan omana juttuna, yhteyksiä aiemmin esille tulleisiin turvapaikanhakijoiden suorittamiin seksuaalirikoksiin ei ole hänen mukaansa tiedossa. Tapaus on siis jatkoa Oulussa ulkomaalaisten suorittamien lapsiin kohdistuneiden järkyttävien seksuaalirikosten sarjaan.

Seksuaalirikoksen uhri on 15-vuotias suomalainen tyttö. Poliisi ei tiedota asiasta tällä erää enempää.

Oulussa poliisilla on nyt jo 12 epäiltyä pakolaisten aiheuttamaan raiskausaaltoon liittyen. Epäillyistä 11 on vangittu. Erillisiä tapauksia on kaikkiaan viisi, ja kaikki uhrit ovat lapsia.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset