Kotimaa Rikos

Pääkaupunkiseudun asuntomurroista epäiltyjä kiinni Puolan ja Ukrainan rajalla

Epäiltyjen hallusta löytynyt varastettu Lego-Porsche. Kuva Poliisi.

Pääkaupunkiseudulla tapahtuneista asuntomurroista epäiltyjä otettiin kiinni viranomaisyhteistyön avulla Puolan ja Ukrainan rajalla. Kiinniotettujen hallusta löytyi arvo-omaisuutta.

Helsingin poliisin rajat ylittävän rikollisuuden tutkintaryhmä on edistynyt tammikuun loppupuolella ja helmikuun alussa ilmenneen asuntomurtosarjan tutkinnassa. Sarjan yhteydessä tekijöiden epäillään murtautuneen ainakin 14 omakotitaloon, jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla. Kolme ulkomaalaista miestä on vangittu rikoksista epäiltynä poissaolevina. Heidät otettiin kiinni maanantaina 3.2. Puolan ja Ukrainan rajalla.

Henkilöiden jäljille päästiin poliisin omien tutkimusten sekä tapahtumiin liittyvästä ajoneuvosta tehdyn erinomaisen yleisöhavainnon perusteella. Epäillyt olivat ehtineet poistua Suomesta heidän henkilöllisyyksien selvittyä, mutta heidät tavoitettiin kansainvälisen viranomaisyhteistyön avulla Puolan ja Ukrainan rajalla Hrebenne -nimisen kaupungin rajanylityspaikalla 3.2. Kaksi epäiltyä luovutettiin Suomeen tiistaina 25.2. ja kolmas tullaan luovuttamaan saman viikon aikana.

Kiinnioton yhteydessä Puolan viranomaiset suorittivat autoon etsinnän, jonka yhteydessä autosta löydettiin paljon erilaista omaisuutta. Tarkemmissa tutkimuksissa autosta on jo nyt pystytty tunnistamaan varmuudella ainakin kolmen asuntomurron yhteydessä anastettua esinettä. Esineiden joukosta löytyi tällä kertaa muun muassa koruja sekä yhden asuntomurron yhteydessä anastettu ja asianomistajaperheen lapselle kuuluva hyvinkin näyttävä Lego-Porsche.

Helsingin poliisi on pyytänyt epäiltyjen autosta löytyneiden esineiden takavarikointia ja luovuttamista Suomeen, ja toivookin että myös Porsche päästään luovuttamaan kevään aikana takaisin oikealle omistajalleen. Poliisi on jo aloittanut omaisuuden tunnistamisiin liittyvät toimet ja ottaa yhteyttä myös muihin asianomistajiin heiltä viedyn omaisuuden palauttamiseksi.

Rikosasian tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pertti Soveliuksen mukaan asuntomurtojen yhteydessä anastetaan pääsääntöisesti helposti mukaan otettavaa ja realisoitavaa arvo-omaisuutta, kuten käteistä, elektroniikkaa ja koruja. Anastetun omaisuuden laatu vaihtelee kuitenkin kohtuullisen paljon.

– En nyt ainakaan tältä syömältä muista, että aiemmin tekijöiden mukaan olisi lähtenyt Legoja, vaikka ne hyvin arvokkaita ovatkin, Sovelius sanoo.

  • 154
    Shares