Kotimaa Politiikka

Paavo Väyrynen: Nato-kansanäänestys on järjestettävä nyt – ennen jäsenyyden hakemista

Paavo Väyrynen.

Paavo Väyrysen tiedote:

Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä käydyssä keskustelussa on ollut esillä kansanäänestyksen järjestäminen siinä vaiheessa, kun jäsenyyssopimus olisi eduskunnan käsiteltävänä.

Tällöin kysymys on ollut siitä, riittäisikö sopimuksen hyväksymiseen eduskunnan 2/3 määräenemmistö vai tarvittaisiinko lisäksi neuvoa-antava kansanäänestys kuten EU-jäsenyyssopimusta hyväksyttäessä. Vaihtoehtona kansanäänestykselle on esitetty laajat mielipidetutkimukset.

Kysymys mahdollisesta kansanäänestyksestä on tullut uuteen valoon, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö Svenska Ylen haastattelussa 30.3.2022 käytti jäsenyyshakemuksen jättämisen perusteena sitä, että kansan laaja enemmistö on mielipidetutkimuksissa ilmoittanut kannattavansa Suomen jäsenyyttä.

Viime aikoina suoritettujen mielipidemittausten luotettavuus on hyvin kyseenalainen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siellä käytävät taistelut ovat vaikuttaneet voimakkaasti kansan mielialoihin. Suomalaisia on peloteltu sillä järjettömällä väitteellä, että seuraavaksi Venäjä hyökkää Suomeen.

Toisaalta julkisuudessa kansalle ei ole annettu riittävästi tietoa siitä, mitä jäsenyys käytännössä merkitsisi. Kansalaiset eivät ole tietoisia mahdollisen jäsenyyden kielteisistä puolista, eivätkä sen hakemiseen liittyvistä riskeistä.

Omalta osaltani olen pyrkinyt tietoa antamaan muun muassa blogeillani ”Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä” ja ”Nato-jäsenyyden hakemiseen liittyisi suuria riskejä”.

Saattaa olla, että taistelujen taukoaminen Ukrainassa ja neuvottelujen käynnistyminen johtavat siihen, että suomalaisten kannatus Nato-jäsenyydelle hiipuu.

Tästä oli huolissaan myös Viron presidentti Alar Karis eilen Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussa. Hän ilmoitti kannattavansa Suomen jäsenyyttä. Viro ja muut Baltian maat toivovat Suomen tulevan Natoon huolehtimaan niiden puolustuksesta.

Jäsenyyden toteutumista ajatellen on hakemuksen jättämisellä ratkaiseva merkitys.

Jos jäsenyyssopimus on syntynyt ja jos se on ratifioitu kaikissa Naton jäsenmaissa, on eduskunnan vaikea olla sitä hyväksymättä, vaikka kansan enemmistö siinä vaiheessa olisi sopimuksen solmimista vastaan.

Kansalaisten tukea mahdolliselle jäsenyyshakemukselle ei voida mitata epämääräisten mielipidemittausten avulla. Se on selvitettävä järjestämällä kansanäänestys ennen hakemuksen jättämistä.

Kansanäänestyksen yhteydessä kansalle jouduttaisiin antamaan kaikki tarvittavat tiedot.

Keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä tuo ikävällä tavalla mieleen sen kampanjan, jolla Suomi vietiin aikanaan Euroopan unionin jäseneksi. Nyt aivopesu on vain monin verroin voimakkaampaa.

Seuraavassa Dissidentti-ohjelman jaksossa ”EU-Suomi maailmantalouden murroksessa” keskustelemme Susanna Junttilan kanssa niistä vaikeuksista, joihin Suomi on EU:n jäsenenä joutunut. Niiltä olisimme välttyneet, jos olisimme tyytyneet jäsenyyteen Euroopan talousalueessa ja Pohjolan yhteisössä.

Keskustelemme myös niistä pakotteista ja vastapakotteista, joihin Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut. Ne aiheuttavat suuria ongelmia sekä Euroopassa että koko maailmassa. Suomi joutuu niistä erityisesti kärsimään.

 

66 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
sinimustat eduskuntaan

Älkää missään nimessä ääestäkö persuja missään vaaleissa, persut kannattaa Natoa.

juu

Aikalailla kaikessa ”valtamediassa” IS, IL, kokoomuksen ja persujen lehti mukaan lukien. kielletty kokonaan keskustelu sodasta natosta jne..
On vain heidän totuus eikä kukaan saisi ajatella mistään omilla aivoillaan.
Siitä voi vaan miettiä että mikä kansanäänestys se olisi, se olisi median äänestys.

Rudi

Onneksi ei olla vielä siinä mallissa ettei voisi ajatella mitä haluaa. Se tietty sitten toinen asia että saako ajatuksiaan kertoa. Täytyy olla tälläisista foorumeista mielissään jossa vielä saa, se alkaa olla yhä harvinaisempaa herkkua. Joku muistaa varmaan tämän:”I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it,”

Ruupo Kustaa

Natoon otan Paavomaisen kannan, eli en ole puolesta enkä vastaan pikemminkin päinvastoin.

John Quiman

Paavon ääni ei kyllä enää kauas kuulu, mutta tykkää päästä lehtien sivuille ja uskomaan olevansa suuri vaikuttaja.

Elli-Juhani

Hyvä vaan, että Paavon ääni ei enää kuulu oikein minnekään.

Paavon ääni on viimeiset vuosikymmenet ollut selkeä ympäristö- ja mainehaitta.

Paavo on pilkahdus uumehtuneesta menneisyydestä tavjan ja erkin kanssa, joita vain todelliset menneen maailman ihailijat kaipaavat. Nykyihminen ei näitä enää kaipaa.

Pohdinto

Jos Suomi pyrkii liittymään natoon ja se aiheuttaa sodan Suomessa, niin natoon hinkuvat etulinjaan. Itse taidan jättää väliin, koska en ole natoon halunnut, eli sotaa Suomeen.

Jos Suomi kuuluisi natoon, Suomen tehtävänä olisi puolustaa viroa, latviaa ja liettuaa. Jokainen Suomalainen varusmies on vannonut sotilasvalassa puolustavansa Suomea, joten kuka sinne balttianmaihin sitten lähtisi?

”Venäjä varoittaa taas Ruotsia ja Suomea Natoon liittymisestä: vakavia sotilaallisia seuraamuksia
Venäjä on toistanut varoituksensa Suomelle ja Ruotsille Natoon liittymisestä.

– On selvää, että Suomen ja Ruotsin liittymisellä Natoon – joka on ennen muuta sotilasorganisaatio – olisi vakavia sotilaallisia ja poliittisia seuraamuksia, jotka muuttaisivat täysin suhteet näihin maihin ja edellyttäisivät vastatoimia, sanoi venäläisdiplomaatti Sergei Beljajev. Hän on antanut haastattelun venäläiselle Interfax-uutistoimistolle.”
(sitaatti ylen uutisesta)

odjfg

Puhevikaisia nuo venäläiskenraalit: sotilasorganisaatio kun siinä pitäisi lukea puolusliitto.

Deputinization

Itsehän tuossa just alla sanot: ”Tämä naton 5. artikla ei kuitenkaan velvoita, vaan antaa mahdollisuuden auttaa, eikä tarkoita välitöntä sotilaallista apua.” Se koskee myös suomalaisia, joten turhaan ruikutat. Ukrainan myötä nuo poliittiset ja sotilaalliset suhteet ovat mennyttä joka tapauksessa, joten niissä ei ole mitään hävittävää. Naton myötä saadaan ainakin paljon materiaalista ja tiedusteluapua. Länsiaseet ovat osoittaneet ylivoimaisuutensa Ukrainassa ja niitä me tarvitaan.

Pohdinto

Natoon pyrkimisellä myötä saamme todennäköisesti sodan Suomeen. Venäjä on useaan otteeseen uhannut Suomea sotilaallisilla toimilla estääkseen Suomen natoon liittymisen. Jos venäjä näin toimii, niin emme ole silloin vielä natossa. Jos tätä ei ymmärrä tai jostain syystä sisäistä, niin sille minä en voi mitään.

Kysymyksiä nato-kiimassa oleville

Nato-kiimaiset mikäli yli 60% suomalaisista kannatta notojäsenyyttä miksi vastustatte kansanäänestystä asiasta josta teille mieluisen mielipiteen pitäisi helposti voittaa?

Oletteko lukeneet 4 ja 5 artiklan nato sopparista? Jos ette niin niissä todetaan ettei mikään pakota lähettämään joukkoja saati kalustoa maahan johon hyökätty ja että jokainen maa päättää mitä lähettää avuksi. Mikäli liitymme natoon, venäjä vastaa tähän hyökkäämällä suomeen ja nato tekee suomelle oharit olette valmiita ottamaan vastuun asiasta?

Onko oma näkemykseni siitä että jos natoon olisi haluttu liittyä se olisi pitänyt tehdä saamaan aikaan kun viro, latvia ja liettua liittyivät natoon ja se juna on mennyt jo reilu vuosikymmen sitten miten ”väärin ajateltu”?

Pohdinto

Juuri näin, jokainen voi käydä lukemassa naton sivuilta tämän 5. artiklan.

Ns. 5. artiklan mukaan natomaa avustaa hyökkäyksen kohteena olevaa toista natomaata tarpeelliseksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien aseellinen voima, turvallisuuden ja palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi Pohjois-Atlantin alueella.

Tämä naton 5. artikla ei kuitenkaan velvoita, vaan antaa mahdollisuuden auttaa, eikä tarkoita välitöntä sotilaallista apua.

Moni pitää naton 5. artiklaa sataprosenttisena turvatakuuna, mitä se ei kuitenkaan ole.

Rudi

Väyrystä kannattaisi kuunnella natoasiassa ja olisi kannattanut kuunnella EU-asioissakin. Aika pitkälti kaikki EU:n harmit Suomelle ennusti Väyrynen jo aikaa sitten. Väyrynen ei todellakaan ole ollut kremlin miehiä kuten tuntemamme demarit, mutta Väyrynen on ollut tiukasti Paasikiven-Kekkosen linjan miehiä, ja sen linjan pitämällä Suomi on ryssän kanssa pärjännyt toisen maailmansodan jälkeen, ja sillä linjalla pärjäisi edelleen. Näytti siltä että Niinistö olisi tullut ymmärtämään kausiensa aikana mitä hänen edeltäjänsä ja puoluetoverinsa Paasikivi tälle junttikansalle yritti iskostaa päähän, mutta näköjään toisin kävi. Ei tästä nyt hyvä näytä heiluvan, ei turvallisuuden eikä taloudenkaan suhteen mikäli ei päättäjämme ota Suomen karttaa eteensä ja istu alas miettimään maailman epäoikeudenmukaisuutta. Helvatin huonot mannut on katajainen kansamme saanut asuttavakseen.

Rudi
Rudi

Täältä lisää Paten näkökantoja: https://www.paavovayrynen.fi

Rudi

Tuli näitä linkkiviestejä kaksittain kun ensimmäinen jäi ilmeisesti linkissä mainitun sukuelimen johdosta ylläpidon tarkastettavaksi ja myöhemmin ilmaantui hyväksyttynä. No kyllä bittitaivaassa/-heevetissä tilaa riittää.

Runtiti-pou

Väykkä haluaa suomalaisille ukrainalaisten kohtalon ja kohtelun

Pohdinto

Sehän on juuri päinvastoin, Paavo ei halua että Suomelle ei käy kuten ukrainalle.

”Venäjä varoittaa taas Ruotsia ja Suomea Natoon liittymisestä: vakavia sotilaallisia seuraamuksia
Venäjä on toistanut varoituksensa Suomelle ja Ruotsille Natoon liittymisestä.

– On selvää, että Suomen ja Ruotsin liittymisellä Natoon – joka on ennen muuta sotilasorganisaatio – olisi vakavia sotilaallisia ja poliittisia seuraamuksia, jotka muuttaisivat täysin suhteet näihin maihin ja edellyttäisivät vastatoimia, sanoi venäläisdiplomaatti Sergei Beljajev. Hän on antanut haastattelun venäläiselle Interfax-uutistoimistolle.”
(sitaatti ylen uutisesta)

John Quiman

Pelottelulle alistuja saakin alistua pelottelijan tahdolle seuraavat vuosikymmenet tai vuosisadat.

Pohdinto

Mielestäni on viisautta jatkaa rauhan tietä samoin kuin viimeiset 80 vuotta. Jos venäjä uhkaa sotilaallisilla toimilla, niin on typeryyttä olla kuuntelematta ja toimia juuri siten mikä mahdollisesti aiheuttaa sodan.

Bling Bling

Väyrynen pitäsi palsamoida ja lähettää Kremliin, se olisi win-win kaikkien kannalta.

Jallu

Paavo on näköjään liittynyt Tuomiojan ja Halosen porukoihin. Ei senttiäkään Natolle. Ryssän kätyrit ovat ryssän kätyreitä edelleen.

Hakki

En halua natoa tänne, koska en halua olla sotimassa usraelin tarpeiden mukaan. En halua että usrael käyttää Suomea omiin sotilaallisiin tarpeisiinsa ja vaarantaa suomalaisten turvallisuuden.
En halua ”sotilaallista yhteistyötä” valtioiden kanssa jotka valehtelivat koko maailmalle Saddamin joukkotuhoaseista. Mielestäni rikollisten kanssa ei kuulu tehdä yhteistyötä ja vielä vähemmän alistua käskettäväksi.
Miksi meidän poliitikot haluavat tehdä niin?

odjfg

Jaa miten joutuisit vasten tahtoasi sotimaan jonkun tarpeiden mukaan? Nato on puolustusliitto. Mistä te saatte näitä käsityksiänne?

Juzzy

Jep. Jos oikeesti 60% suomalaisista kannattaa nato jäsenyyttä, niin ei olis vaikea järjestää kansan äänestys. Itse en kannata Natoa, seuraa ukrainan kohtalo. Tulee mieleen että kun liitytään eu:hun niin viinan hinta laskee, ruoka halpenee ja kaikki halpenee. Jos liitytään Natoon, niin kaikki kallistuu + plus sota venäjän kanssa. Sama koijari niinistö joka vei valheella suomen eu ja laittonasti euroon. Huutaako niinistö liposta apuun

Bling Bling

Kansa on jo mielipiteensä ilmaissut ja Suomi liittyy NATOon kansan mandaatilla. Kansanäänestystä ei jätetä pitämättä sen takia, että jonmpikumpi näkökanta olisi enemmistönä tai vähemmistönä, vaan sen takia, että se antaisi Venäjälle mahdollisuden vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin tavalla, jota voisi kutsua syötöksi lapaan ja se voisi olla viimeinen hetki, kun Suomi olisi suvereeni valtio.
NATOon liittyminen ei vaikuta mihinkään hintoihin mitenkään, mutta Suomen talous ja työllisyys yleisesti ottaen voi kyllä kohentua sen seurauksena. Mitä tulee Venäjän hyökkäykseen Suomeen, varmaa on vain se, että se tapahtuu, jos Suomi ei ole NATOn jäsen. Ja juuri siksi haemme NATOn jäseneksi.
Se, mitä on pääteltävissä kulissien takaisesta toiminnasta, antaa vahvan vaikutelman siitä, että Niinistö – yhdessä muun kriittisen henkilöstön kanssa – toimii nykyisessä tilanteessa juuri niin kuin pitääkin. Se itsessään voi tietysti olla jonkinlainen yllätys, mutta ei huonoon suuntaan.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Bling Bling
RTS

”Kansa on jo mielipiteensä ilmaissut ja Suomi liittyy NATOon” Sinun pitäisi lopettaa huumeiden käyttö. Kansa ei ole saanut mielipidettään ilmaista.

Jallu

Samaa mieltä. On oikeasti huvittavaa seurata näitä ”tosiasioihin” perustuvia väitteitä musta tuntuu henkilöiltä, jotka sanovat ettei se Nato tule kuitenkaan apuun, vaikka Suomi olisi Naton jäsen, kun Venäjä tänne hyökkää. Toisaalta USA, Naton pääsihteeri sanovat, että ei tuumaakaan (sanoisin mm) Nato-maata hyökkääjälle. Kysymys kuuluu: Kumpaa uskot, Naton takuita vai jotain MUTU asiantuntijaa? Minulla ei ole vaikeaa valita, ehkä näillä putin-uskontoisilla on.

kaasua, komissaari Haamu

Saksa ei tällä kertaa ollutkaan urkuri kuten viimeksi, vaan urkujen polkija:
”Koko maailmalle ja etenkin Saksalle tästä voi olla vain yksi seuraus: ei enää senttiäkään Venäjälle. Kyse on verirahasta, jonka avulla ihmisiä teurastetaan. Kaasu- ja öljypakotteiden on alettava välittömästi, Klitshko jyrähti.”

Puolueeton

PV: ”Suomalaisia on peloteltu sillä järjettömällä väitteellä, että seuraavaksi Venäjä hyökkää Suomeen.”
Tuo lause perustuu Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan ja sen tiedon leviämiseen kansalaisille ja median levittäämää huhuun hyökkäyksen syistä. Kuitenkin jopa Niinistö on monta vuotta todennut, että Suomeen ei kohdistu Venäjän uhkaa. Nyt hän on äkkiä kääntänyt takkinsa ja ajaa poliittisen eliitin tarpeita sitomalla Suomen entistä lujemmin typerää läntiseen liberalismiin, joka todellisuudessa on antiliberalismia tai EU-totalitarismia.
Niinistö on entinen kokomuuslainen ja näiden johdon amahyväisyys on tunnettua. Niinistö on yksi EU-jäsenyyden huijari ilman kansanäänestystä ja kansan hyväksyntää perustuslain määräämällä tavalla. EU on tullut Suomella kallimmaksi kuin talvisota, jos katsotaan velkatilastoa, joka EU-aikan näyttää vain pahenevan. https://eurojatalous.studio.crasman.fi/pub/Sis%C3%A4lt%C3%B6tiedostot/Graafit/2017/Artikkelit/Analyysi_20171127_PI_Kuvio2.png?c=svg2png
Niinistön toiminnan järjettömyyden voi havaita, koska Ukrainan sodan yksi syy oli Natoon liittymisen uhka ja toinen 6-7 miljoonan (17%) etnisen venäläisen asema Ukrainassa. Venäjä on jo ilmaissut, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole hyväksyttävä. Joten sodan vaara päin vastoin lisääntyy, jos Suomi uhkaa hakea jäsenyyttä. Voi olla, että ennen jäsenyyden hyväksymista Venäjä on miehittänyt Suomen ja vallanpitäjät vaihdettu. On aivan selvää, jos Venäjä olisi halunnut miehittää Suomen, Putin olisi sen jo tehnyt.

Deputinization

Aika monta syytä mennä natoon: 1939 ryssien uskottiin sinisilmäisesti noudattavan sen kanssa tehtyjä sopimuksia. Ei noudattanut. Afganistan, Tsetsenia, Tsekkoslovakia, Etelä-Ossetia Georgia täyttä rikollista imperialismia. Krimillä täyttä valehtelua, että siellä ei muka ollut venäläisiä sotilaita. Nyt sitten hyökkäys Ukrainaan ilman, että Ukraina ehti tehdä edes liikekannallepanoa ja taas täyttä valehtelua Venäjältä ja sotarikoksia pilvin pimein. Putin ja Venäjä jatkavat samaa neukkulan rikollista perinnettä, johon ei pidä luottaa ikinä!

Puolueeton

Venäjä on noudattanut Suomen kanssa liki 80 vuotta kaikkia tehtyjä sopimuksia hyvin. Tietenkään ei sen tarvitse noudattaa niitä sen jälkeen, kun Suomi on rikkonut yhteisiä sopimuksia anomalla Nato-jäsenyyttä.
Suomi on jo aloittanut rikkomukset tähän sopimukseen https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063 Tämä asetus tulee voimaan 27 päivänä heinäkuuta 1992.
Koska Venäjä tulkitsee Naton vihollisekseen, artiklan 4. kohta ainakin on esteenä Natoon liittymiseen. Jos liityntää haetaan Venäjä todennäköisesti sanoo sopimuksen irti ja siitä seuraa,…..
Sopimus on selkeästi Venäjän vaatima ja se on tärkeä. Yhteistyö ei ole sotilasliittoon ryhtymistä Naton kanssa, jota Venäjä pitää vihollisena, mihin riittää perusteeksi jo Ukrainan toiminta Naton kanssa.
”6 artikla
Sopimuspuolet kiinnittävät erityistä huomiota yhteistyön kehittämiseen Suomen ja siihen rajoittuvien lähialueiden Murmanskin, Karjalan ja Pietarin välillä.”

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Pekka Viherä
Runtiti-pou

Supmalaiset siis ampuivat Mainilan laukauksetkin…

Deputinization

Tuo sopimus ei rajoita millään tavalla Suomen liittymistä PUOLUSTUSLIITTOON. Venäjä on jo rikkonut tuon sopimuksen kohtia missä puhutaan ”vahvistaen noudattavansa tinkimättömästi oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksia ja perusvapauksia sekä kansallisten vähemmistöjen oikeuksia ja edistävänsä ihmisten välisiä yhteyksiä,” Ryssät osoittavat oikeusvaltion periaatteita pitämällä osaa omista kansalaisistaankin suusta syljettävinä hyönteisinä ja pettureina

Piikkilampaat

Kyllä näillekkin nilittäjille täällä kelpaa kelit, rahat ja vapaa liikkuminen.
Mutta voi, voi jos pitäsi mitenkään sitä puolustaa.
Teille ei ole muuta kerrottavaa kun että menkää sitten asumaan Pohjois-koreaan.

Hh1488

Ite eroan reservistä siinä vaiheessa kun Suomi liittyy Natoon. Ei kyllä muutenkaan ole intoa mennä puolustamaan tälläisitä marxistimaata

Hyvinvointi Suomi häviää

Mites jos meille tulee seuraavaksi presidentiksi eli armeijan ylipäälliköksi armeijaa käymätön henkilö? Eikö juuri silloin kannattaisi erota reservistä..
Väestö vaihtuu kemuihin ajan myötä, voi olla ettei syytä kohta enää puolustaa muutenkaan, ikävä kyllä.

SimoSilmuinen

No, mutta Paavo!

Juurihan sait tilaa esitellä väärää mielipidettäsi, joten mikä on syy, että sinun pitää avautua vielä kommentointiosiossa?

Menehän vaikka tarkistamaan onko kansallispukusi silitetyn oikein tai katso onko Supi syönyt naapurin kissan silakat.

Zardex

Ikävästi vaikuttaa, että käytännön tasolla, Suomi on jo tungettu tuohon Länsi-imperiumiin, eikä NATO liittyminen olisi teknisesti kovin merkittävä lisä-asia. Merkittävin se olisi juridisesti siten, että se hankaloittaisi pohjaa kumota ja mitätöidä laittomat Euro, EU ja Isäntämaa pers..lyt ja palauttaa itsenäisyys tällä tavoin.
Käytännön tasolla NATO, mutta vielä ikävämmin CIA elementit, ovat selvästi jo tunkeutuneet Suomeen ja tuskin päästävät irti helpolla.
Huomattavaa on sekin, että muutamia lakeja rikkovalla tavalla jo useita vuosia sitten Presidentinlinnan, Ritarihuoneenpuistikon viereinen kiinteistö myytiin järjestölle jonka tiedetään maailmalla ylläpitävän majoitusta Mossad agenteille. Ei ole Suomi siis kovin itsenäinen pitkään aikaan ollut.

Ei hyvä, ei hyvä

Minä eroin jo. Minulle riitti jo se tilanne että menivät tilaamaan nämä lentokyvyttömät kalkkunat ja nyt koko ajan kiihottavat puhetta NATO:sta. Myös aseiden toimitus Ukrainaan oli Suomen lakien vastainen teko ja Suomen johdon luokattomat lausunnot konfliktista olivat viimeinen niitti.

Kaikki tällasiet teot provosoivat itä-naapuria. Ja siinä vaiheessa kun sitä ärsytetään riittävästi meille käy huonosti. Suomalaiset, kuten Ukrainlaisetkin, kuvittelevat että NATO olisi joku suuri sotakoneisto joka takaisi rauhan. Mutta minkäs vahvuinen maataistelu-osasto sillä on? Montako miestä tai panssariajoneuvoa?

Ja paljonko me maksaisimme sille NATO:lle jos siihen liittyisimme? Montako miljardia vuodessa? On siis parempi erota järjestelmästä joka kurittaa suomalaisia veronmaksajia. Ja katsella vierestä kun ne kuvittelee olevanas osa jotain suurempaa ja hinompaa. Konfliktin sattuessa minä voin sitten vaikka kotirintamilla hoitaa pirttiviljelyä sillä aikaa kun innokkaimmat ovat rintamilla. Jonkun sekin on hoidettava.

Bling Bling

”Lentokyvyttömät kalkkunat” ovat ihmiskunnan edistynein ilma-ase ja nyt ne ovat myös Suomalaisten turvana. Aseiden toimittaminen Ukrainaan on myöskin täysin Suomen lakien mukaista toimintaaa. Puolustusliitto NATOn jäsenmaiden armeijoiden vahvuudet selviävät googlella n. sekunnissa, jos hidastelee haun kanssa. Ja viimeiseen epätietoisuuden aiheeseen, eli NATOn kustannuksiin Suomelle: muutamia kymmeniä miljoonia euroja vuodessa, joka vastaa hyvin tarkasti hyttysen kusta Saharan autiomaassa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Bling Bling
Jep

Kyllä, meidän suomen olisi tullut ehdottomasti hankkia venäjän suosittelemat hävittäjät. Venäjä näistä hävittäjistäkin varoitti, ettei niitä pidä hankkia, että ne on lentokyvyttömiä kalkkunoita jotka eivät niille mahda mitään. Kannattaa kuunnella venäjää asehankinnoissa.

Pohdinto

Yhdysvaltojen ilmavoimien komentajan mukaan F35 on kaikkien aikojen epäonnistunein ja kallein hävittäjä. Sillä on myös ylivoimaisesti kallein lentää, maksaa noin 10 euroa sekunti. Koneessa on myös ylivoimaisesti eniten vikoja, joka taas johtuu siitä että F35 on otettu käyttöön keskeneräisenä, koska rahaa kehitystyön loppuunsaattamiseksi ei enää myönnetty.

odjfg

Venäläisen kenraali Stolishnoja pectopahin mukaan he pystyvät tuhomaan kaikki F35 hävittäjät kalashnikovilla ja venäläisellä pers..npäristimellä ja tämä on se syy miksi venäjä ei halua suomen ostavan tuollaisia hävittäjiä, se on hienoa, että ystävällinen naapurimaa on huolissaan suomen puolustuksesta.

Deputinization

Heitätkö linkin missä tuo sanotaan, kun en löydä sitä?

Pohdinto

No luitko linkin?

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Marxismista puheenollen, lainaus Partisaanin kirjoituksesta ; ”Kulttuurimarxistinen ”sotilasliitto”

Naton virallisessa historiikissa todetaan, että sotilasliitto perustettiin vastustamaan eurooppalaista nationalismia ja edistämään Euroopan ”integraatiota” eli liittovaltiokehitystä. Kun Nato terroripommitti nationalistista Serbiaa 1999, sotilasliiton j..talainen komentaja Wesley Clark kommentoi operaatiota seuraavasti: ”Euroopassa ei ole enää sijaa etnisesti puhtaille valtioille. Se oli todellisuutta ehkä 1800-luvulla, mutta nyt siirrymme 2000-luvulle. Tämä on monirotuisten valtioiden aikakausi.”

Nato osallistuu nykyään avoimesti homo- ja monikulttuurisuuspropagandan levittämiseen. Tasan vuosi sitten myös paljastui, että Nato oli teettänyt Sanna Marinin tilauksesta ”naisviharaportin”, jossa pääministeriimme kohdistunut kansalaiskritiikki luokiteltiin merkittäväksi kansalliseksi turvallisuusuhaksi.

Perussuomalaiset ovat valmiita luovuttamaan Suomen ulkopolitiikan ohjakset sionistiselle järjestölle, jolle väestönvaihto, homolobbaus, globalismi ja antinationalismi ovat korkeimpia arvoja. ”

Jep

Niin tuon partisaanin oletko koskaan kysynyt minkä maan partisaaneja nuo tyypit joiden ainut tehtävä on persujen pitäminen pois hallituksesta ja venäjän sotillaallisten etujen ajaminen j..talaisilla homokeppihevosilla ovat?

Runtiti-pou

Tuokin on parempi kuin kuolla pian Venäjän hyökkäyksessä

Bling Bling

Minä puolustan kyllä sinuakin, jos tiukka paikka tulee. Mutta kun hommat on hoidettu ja ryssä on lannoitteena, tulen ja kysyn sinulta, että miltä tuntuu olla suomalainen.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Bling Bling
odjfg

Marxilaiset suomessa ja venäjällä ovat ehdottomasti Natoa vastaan kumman maan joukkoihin sinä kuulut?

juu

Kansanäänestykset on täysin turhia, koska media vaikuttaa niin paljon ettei ihmiset edes tiedä mistä äänestävät.
Ei meille missään asiassa anneta puolueetonta tietoa.

Hh1488

Demokratia on kuoleman uskonto.

Maila Laukas

Vihervasemmiston valtaan valitsemalta kannata mitään tällaista kysyä. Höynäytettiin jo vappusatasella, joten kertoo jo jotain ajatuksen juoksusta… Sama koskee armeijaa käymättömiä pikavippityttöjämme, joiden substanssiosaaminen ja kompetenssi luokkaa ”kaupan kassa”. 🤦🏻‍♂️

Puolueeton

Kaikki kansanedustajat katsovat Yleä ja lukevat Hesaria, mutta kansalaisista enemmistä katsoo Yleä, mutta vain osa edes tietää mikä Hesari on. Molemmat ovat samalla tavalla aivopestävissä. Siksi äänestys voisi olla hyödyksi.

otto suni

Suomi on jo onneksemme polttanut sillat Unkariin moittimalla Orbanin politiikkaa ja väittänyt Unkarin olevan diktatuuri. Samalla tavalla Suomi on suhtautunut Turkkiin mikä on tällä hetkellä USA:n ulkopuolella ainoa todellinen sotilasmahti Natossa. Viron presidentit ja pääministerit ovat olleet vuoden 1995 jälkeen ainoastaan CIA:n sinne asettamia. Esim. Ilves kuuluu samaan ryhmään kuin Georgian entinen presidentti Shakasvili eli CIA:n asettama ja valvoma!
Suomessa ei ole puolueetonta tiedonvälitystä ja siksi kansaa on helppo pettää! Kokoomus on paras esimerkki äänestäjänsä jo 90-luvun alusta asti pettänyt puolue ja Sauli Niinistö esimerkillinen globalisti. Suomalaisten etu ei merkitse mitään vaan USA:n vasalliksi on päästävä ja hyökättävä Moskovaan.
Paavo Väyrynen on aivan oikeassa, kansanäänestys on voitava järjestää mikäli todellinen intressi on olemassa Natoon liittymisestä, mitä kylläkin epäilen. Suomessa on kokonaan kriittinen keskustelu pyritty estämään ja siten todellinen hyöty/haitta arviointi puuttuu! Mediaan luottaminen on aivan sama asia kuin sdp:n ”vappusatanen”!
Ajattele ensin ja vasta sitten toimi!
Otto Suni

Puolueeton

Eikö eliittiä voisi pelotella vaikka ankarilla tuomioilla, jos Venäjä ei hyväksy Nato-hakemusta?
Ukrainan sodasta on levitettu valeuutisia venäläisten sotarikoksista, jolla voi olla merkittävä vaikutus maan puolustuskykyyn, käpykaartiin voi pyrkiä paljon väkeä. Media on ampunut omaan jalkaansa.

Jep

Niin ainakin venäjällä kaikki tosiuutiset on valtion/sotasalaisuuksia. Meinaatko ihan oikeasti, että tämä sota olisi ensimmäinen jossa ryssä ei olisi tappanut ja huvikseen raiskannut vauvasta vaariin siviilejä minkä ehtii? Että olisi joku käännekohta historiassa? Ja meinaatko, että suomalaiset lähtee käpykaartiin sen takia, että ryssä on ryssä ja toimii juuri kuin ryssä on aina toiminut? Voisko teikäläisiä pelotella jollain tuomiolla vaikka ukrainaan siviiliksi lähettämisellä sellaiselle alueella jossa vielä on ryssiä niin saisitte kokea venäläistä vapautta?

Deputinization

Unkarin vaalien jälkeen Orban tuskin on enää vallassa.

otto suni

Se nähdään tänään illalla. Arvostan Orbania siksi että hän haluaa turvata Unkarin kansan oikeudet päättää kuka on oikeuttu asumaan Unkarissa. Miksi Suomessa me joudumme maksamaan sotilaskuntoisten ympäri Eurooppa lorvehtivien rotumuukalaisten ylöspidon ja kestämään heidän tekemänsä rikokset. On hyvä olla hyveellinen kun on selvinnyt joutumatta pahoinpidellyksi!
Otto Suni

Deputinization

Orban on ryssien kätyri ja siksi en arvosta häntä.

otto suni

Miten kävi eilen? Kansallisvaltioissa oman kansan etu on ylitse kaiken muun ja siksi Orban valittiin ylivertaisella enemmistöllä jälleen. Tuntuu ilmeisesti Hesarin lukijoilta aivan ”kauhealta” kun kansa äänesti jälleen väärin! Ylenanto on myös järkyttynyt ja sen kyllä huomaa kun samalla yritettiin Buchan kaupunkia koskevalla propagandalla saada kansa Orbania vastaan.
Pidät ilmeiseti edesmenneitä presidenttejämme kuten Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen kaikkia ”ryssän kätyreinä” kun olivat asiallisissa väleissä suurvaltanaapuriimme Venäjään. Usko USA:n apuun kohtasi aikanaa Etelä-Vietnamin hallinnon, USA:n aikaisempi liittolainen Saddam Hussein lynkattiin ja Afganistanin johto ja armeija jäi ilman tukea!!
Luottamus USA:han on samaa kuin uskoa Aku Ankkaan!
otto suni

Jep

En kannata äänestystä koska partisaanin, mv-lehden ym. lehtien toimittajille ei jäisi naton haukkumiselta aikaa perus-suomalaisten säälittävään mollamiseen ja tai vaikka verensiirtoa kannattavien ”maanpettureiden” paljastamiseen.

Tuumailija

Ei tule mitään kansanäänestystä. Tässä Ano tuo hyvin esille mitä Vanhanen todella puhuu. Huom. Vanhanen ei mainitse sanallakaan natoa vaikka kyse on koko ajan siitä ja siihen liittymisestä, miksi edes koko rahaa polttavaa konklaavia (koordinaatiryhmä) laitetaan kasaan, kun asia on jo periaatteessa päätetty eikä kansalla ole siihen sanomista?
https://www.youtube.com/watch?v=Kb_o4ymyYLc

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Tuumailija
SinimustaFani

Muista äänestää joka vaaleissa Nato vastaista puoluetta ei siis persuja. Sillä päästään eroon Natosta.