Kotimaa Politiikka

Paavo Väyrynen: ”Palaan eduskuntaan kesäkuussa ja luovun keskustapuolueen jäsenyydestä”

Kuva www.paavopresidentiksi.fi
MEP Paavo Väyrynen ilmoitti tänään jatkosuunnitelmistaan.  Väyrynen palaa europarlamentista eduskuntaan ja aikoo muodostaa oman eduskuntaryhmän. Hän ilmoittaa myös luopuvansa keskustapuolueen jäsenyydestä ja kunniapuheenjohtajuudesta.

– Olen nyt päättänyt palata eduskuntaan alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti kesäkuun alkupuolella, Väyrynen kertoo tiedotteessaan.

– Muodostan oman eduskuntaryhmän. Toivon, että Kansalaispuolueen tilanne on siihen mennessä selkiytynyt siten, että se voisi olla Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä.
Eduskuntaan palattuani ryhdyn välittömästi johtamaan Kansalaispuolueen valmistautumista eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin.

Väyrynen ilmoittaa myös luopuvansa keskustapuolueen kunniapuheenjohtajuudesta.

– Kun en usko Keskustan enää palaavan aatteellisille ja poliittisille juurilleen, luovun asemastani sen kunniapuheenjohtajana.

Senioripoliitikko ei usko keskustapuolueen ajaman sote- ja maakuntauudistuksen tulevaisuuteen.

– Minulla ei ole enää mitään syytä edesauttaa sote- ja maakuntauudistuksen hyväksymistä etenkään sen jälkeen kun Keskusta jääräpäisesti jatkaa omaksumallaan uusliberaalilla linjalla. Sen vuoksi uudistus meni alusta pitäen vikaraiteille, eikä sen myöhemmästä korjaamisesta ole takeita.

  • 116
    Shares