Eurooppa Rikos

Pakistanilainen raiskasi lomalla olleen pikkupojan saksalaisella leirintäalueella

Kuva Piqsels.

Pakistanilainen oli jo aiemmin kosketellut lapsia ja ahdistellut toistuvasti tyttöjä leirintäalueella. Lopulta hän sai raiskattua 11-vuotiaan pojan.

30-vuotias pakistanilainen keittiöapulainen työskenteli ravintolassa Regenbogen-leirintäalueella Ladbergenissa. Pieni poika oli lomalla vanhempiensa kanssa leirintäalueella.

Bild kertoo, että viime torstaina pakistanilainen raiskasi dortmundilaisen 11-vuotiaan pojan metsässä illalla.

Poika uskalsi kertoa äidilleen vasta seuraavana aamuna, mitä oli tapahtunut. Hieman myöhemmin poliisi pidätti pakistanilaisen epäillyn, ja hän on ollut vangittuna lauantaista lähtien.

Monet leirintäalueen asiakkaat uskovat, että raiskaus olisi voitu estää ennakolta. Pakistanilaisesta oli tehty vartijalle ilmoitus kaksi viikkoa aiemmin, mutta  mitään ei tapahtunut.

– Hän jahtasi aina tyttöjä, pani kätensä tyttäreni reidelle, eräs asiakas kertoo.

45-vuotias naisasiakas kertoo myös kohtaamastaan seksuaalisesta häirinnästä pakistanilaisen taholta.

Tilaa
Ilmoita
guest
61 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha 06

Kuvitelkaa uutinen näin päin: Associated Press of Pakistan kertoo, että viime torstaina saksalainen raiskasi karachilaisen 11-vuotiaan pojan jokirannassa illalla.

John Quiman

Tuohon tarvitsee jo venytellä kuvittelukykyä reilumman puoleisesti. Kunhan kuvan saa valmiiksi, onkin jatko helpompaa. Kyseinen saksalainen on kansanjoukkojen raivon kohde Pakistanissa, Saksan lähetystöä kivitetään pitkin oikeauskoisten maita ja Suomea myöten kansankirkot soittavat kirkokelloja. Eikä kauan kestä, kun kyseinen saksalainen on kivitetty oikeauskoisten tapojen mukaan. Sen jälkeen elotonta vedetään auton perässä pitkin katuja.

Eipä sen kummepaa. Sikäläisittäin ei mitään ihmeellistä.

Ilkka Forsten

Uutisen jatko-osa. Saksalainen kivitettiin ja ruumis häpäistiin torilla kansanjoukon hurratessa.

juha II

EU ajaa perin matalamielisellä ja poskisuutelijoiden raukkamaisuudella eurooppalaisten valkoisten kansakuntien kansanmurhaa ei pelkän murhanhimon takia vaan etenkin suurta sadismia harjoittaen!

Ellette tätä usko. Katsokaa mummu Merkelin pärstää!!

Ilkka Forsten

Per****e on tuttu mutta naamasta en ole varma.

Irmeli

Normaali sexual emergency. Ei rikosta. Tämä on islamofobiaa, rasismia ja vihapuhetta.

Ilkka Forsten

Nyyh, Saksa ei saa enää oikein paistettua pitaleipää. Surullista niin surullista…

Pelle Hemppainen

Pakistanista kuuluu kummia: 8-vuotias poika kusaisi islamilaisessa koulussa kirjaston lattialle ja nyt häntä uhkaa kuolemantuomio.
”A blasphemy charge in the deeply religious country can carry the death penalty.”
https://nypost.com/2021/08/09/8-year-old-boy-is-charged-with-blasphemy-in-pakistan/

Kata

Voi hyvä luoja…mutta kiduttamiensa poikien päälle kuseksimisesta Ruotsissa ei tuonut kuin pikku vankilareissun.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Katariina Pihl
Ilkka Forsten

Ei siinä ole mitään kummaa, siinä maassa on kaikki yhtä kus****a.

U. Kamutapsa

Paitsi p***a.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by U. Kamutapsa
Kaino-Vieno Huttunen

Mietin, mikä mahtaa olla syy siihen, että jahdataan kaikenikäisiä, kaikensukupuolisia ja kaikkien lajien edustajia. Ovatko onnistumisen mahdollisuudet sitten paremmat. Ei luulisi, koska Pakistanin väkiluku on kuitenkin 216,6 milj. Vai onko niin, ettei evoluutio ole edennyt yksitumaisesta pidemmälle?

Meri Kreikan

Pakistanin keskiälykkyysosamäärä on 84. jos populaa on noin paljon niin aika moni jää idiootin tasolle.

Ilkka Forsten

ööööö, nyt en ymmärtänyt.

Minäkö tyhmä, en ymmärrä?

Kirjoitan sitten hitaammin sinulle, vaikkapa aakkonen kerrallaan. Ensimmäinen on siis P. Huomenna kuulet seuraavan.

Ilkka Forsten

Älä pidä minua jännityksessä..

Ilkka Forsten

Tikapuuhermostolla varustetut lajit kuuluvat kastematoihin. Evoluutio päätti pysähtyä kokonaan tietyillä alueilla, sillä se koki seksuaalista ahdistelua ja pakotettiin elämään kastijaon tuomassa tasa-arvossa.

murre riepunen

Voi hyvänen aika, mille tasolle aikamme sivistysvaltiot ovat vihervasemmiston intoilun myötä ajautuneet suomi siinä mukana. Eikä suuntausta parempaan ole näkyvissä, päinvastoin.

Ilkka Mänttäri

Aika usein näistä tehdään ilmoituksia jotka eivät johda mihinkään. Noitavainoillakin oli yhteiskunnan silmäätekevien hyväksyntä ja pieleen meni. Ei tarvitse luulla että nykyinen poliittinen johto olisi jotenkin fiksumpaa.

John Quiman

Kun katsoo nykyisen poliittisen johdon täysin pähkähulluja puheita, ei voi muuta todeta kuin, että kauas on järki kadonnut ja ilmeisesti hyvin varhaisessa vaiheessa elämää.

U. Kamutapsa

Kauas järjet karkaavat, turhaan niitä tavoitat…

Ilkka Forsten

” Käy tuuli läpi pääni etelästä pohjoiseen.”

John Quiman

Eduskuntaan tulee varmaan ainakin väriä keskusteluihin, kun Turtiainen sai puolueensa kasaan. Aloitti eilen aamulla keräämään kannatuskortteja ja 5000 vaadittua kannatuskorttia oli kasassa saman päivän aikana. Mitä muistelen muiden korttien keräämistä, on se ollut viikkoja. Olisikohan Turtiaisella hyväkin kannatus. Ennätysaika vaaditun kannatuksen saamiselle tuli joka tapauksessa.

Valtamedia on ollut siitä hiljaa tähän asti. Mahtavatko tänään kertoa pikavauhdista uuden puolueen kannatuskorttien keräämisessä? Niillä on tapana olla hiljaa tai kuiskata sisäsivuilla uutisista, joita eivät halua ihmisten pitävän merkityksellisinä.

Eka Kettunen

Laajemmassa mittakaavassa voi huomata miten monessa Euroopan valtiossa turvallisuustilanne on romahtanut banaanivaltioiden tasolle.

John Quiman

Ennen eliitti katsoi vaatteista, että kuulutko parempiin ihmisiin. Nyt he katsovat ihonväriä, selaavat värikarttaa ja arvioivat paremmuuttasi. Värikartta on kuin uhrihierarkian taulukko. Paremmilla ihmisillä on tummempaa ja huonommilla vaaleaa. Jos lausuu uskottavan näköisesti suvakkien iskulauseita, nousee hyväksyttävyys.

Kaino-Vieno Huttunen

Miten tuo kuulostaa minun korvaani rasismilta valkoisia kohtaan. Silti vaikka antirasistien mukaan valkoisia ei voi syrjiä, koska nämä ovat etuoikeutettu rotu.

Ilkka Mänttäri

Ovat kuitenkin maailmassa vähemmistönä.

Lieväasteinen

Suvakeilla on omat intersektionalistiset säännöt:

1. Musta ei voi olla rasisti.
2. Nainen ei voi olla seksisti.
3. Homo ei voi olla heterofoobikko.

jne. jne. jne.

Kata

Niin totta!Miten järkyttävää mutta tähän on tultu!
Mutta jos meillä on darrasähköpyöräneitosia ja muutama hänen kaltaisensa maamme johdossa niin mitä voi odottaa kun on se uhri-ja suvaitsevaisuus perkuleet pääasia!
Jos vilkaisee tikkitokkia niin näitä samanlaisia hihhuleita on maailma pullollaan ja jokainen HALUAA olla tähti,tavalla tai toisella!Ilmeet sun muut vetimet kertoo että MINÄ olen maailman tärkein ja MITÄ MINÄ ajattelen!Ja ”pursotetut” huulet muikkis vaan…omg.
Ei sitä välillä usko mitä näkee….

Ilkka Forsten

Aikoinaan Dodge Dart tunnettiin nimellä ” darra ”, jos siihen laittoi remmiahtimen, siitä tuli pumppudarra. Onko siis olemassa pumppudarrasähköpyöräneitosia jotka esiinty TIK-TOK laatusivustolla ?

Kata

😀 On on ja paljo!

Ilkka Forsten

Suuntaan heti sinne…Lääh puuh..

Kaitsu

Aivan selvästi on tekijä ollu korkeasti koulutettu rakettiaivokirurgi ja euroopan kipeästi kaipaama työvoimapulan paikkaaja ja jos tapaus olisi sattunut suomessa, niin tekijä olisi varmasti vihervasemmiston kantavia voimiakin vielä.
Munista hirteen vaan moinen elukka.

Ilkka Forsten

Kvanttifysiikan tohtori ei löytänyt omaa per****ään vaikka haki kaksin käsin. Oli siis kokeiltava piltin tarakkaa metsän siimeksessä. Nyt suosituksissa lukee uutena nimike pedari, joka tarkoittaa ainakin Suomen hallitukselle pelastettavaa ja hädänalaista siirtolaista. Pedari on lyhenne sanoista PEDAGOGIRIKASTUTTAJA.

Suopi nähhä millon hää tulloo yksityiskonneella helesinkii ? Kysyn vuan jotta ehin kattoo ees vilaukselt niin tärkiee nerova.

Jane Tarzan

Ei tällaisille elukoille riitä vankila vaan kuolema.

Ilkka Forsten

P*****stä olet sinä tullut, ja p****een sinun pitää palaamaan.

Kata

Siinäpä se keittiöapulainen…varmaan sössöä sapuskaan ja lapsia…r#¤%”=Aan!
Niin inhottaa että tuskin saan taas nukuttua.
Miten tämä kaikki saa vain jatkua?Miksi?Lapsiparat!Miettikää näitä meidänkin tuhottuja elämiä ja kaikkia muita,yhden sukupolven lapsia!Mitä he mahtavat ajatella päättäjistä kun ymmärtävät aikuisina mitä heille annettiin tehdä suvaitsevaisuuden nimissä,vaieten asioista kuten olis käynyt meilläkin ilman Lokkaa.
Varmaan mielenterveysongelmia monella koska tuskin on terapiaa,ainakaan tarpeeksi!
Ei helevetto.

John Quiman

Suvakki tietää hyvinkin mitä seurauksia on mokomasta suvaitsevaisuudesta tullut. Eivät kuitenkaan pistä tikkua ristiin sen estämiseksi, vaan keskittyvät salailemaan ja puolustelemaan. He siis kannattavat kaikkia rötöksiä ja nauttivat siitä mitä tapahtuu.

Mirkku

Jos nauttivat, ovat sairaita ja kuuluvat suljetulle osastolle loppuiäkseen.

Ilkka Forsten

Jos osasto on jo nyt suljettu, ei sinne voi viedä ketään. Nykyaikana ei ole kapitaalia ylläpitää mitään joutavaa, rahan on riitettävä Afrikan kaivo nimiseen hankkeeseen, siis siihen mikä aloitettiin jo joskus 1950 luvulla Ambomaalle. Niin, eikä Biafran nälänhätäkään ole hellittänyt samassa ajassa, sillä pieni mutta sitkeä kansa on jaksanut kuljettaa leipäkuorman jos toisenkin abdullahille, mikä näkee oikeudekseen lisätä ruokittavia aina kun stondis on edes puolillaan.

Se onkin tosi rakkautta, sillä hän voi sanoa omistamalleen halkorahtarille että, ” kaksin kerroin sulle tahdon antaa sen.” Kyllähän sitä suomalainen löysällä… Ainoakin tavoitteli vanha kääppänä venhosta käsin, ja kaksin käsin..

Lieväasteinen

Ennen kuuluivat suljetulle, nykyään eduskuntiin ja hallituksiin.

Ilkka Forsten

Jakamattomat ihmisoikeudet, muista jakamattomat ihmisoikeudet. Niitä ei ole jaettu meille, olemme paarialuokka joka ylistää verotusta ja suvaitsee feodaaliruhtinattarien mielivallan.

John Quiman

Sellaista se on, kun ihmisarvomme on niin köykäistä, että se ei paljoa paina viherfasistien ja muiden ns. suvaitsevaisten hallitsemassa maailmassa.

Ilkka Forsten

Tähän sopii hiukan muunneltuna se mitä George Washington sanoi ennen itsenäistymiseen johtanutta taistelua. ” Olen pannut merkille että ne jotka puhuvat eniten itsenäisyydestä, ovat vähiten valmiita tekemään mitään sen eteen.”

John Quiman

Jos on joskus vetänyt jotain kerhoa tai muuta toimintaa, on varmasti kokenut, miten porukkaa on hyvin vaikeaa saada tekemään jotain asioiden eteen. Haluavat toisten tekevän, tulevat kyllä valmiille.

Pelle Hemppainen

Euroopassa oli vastavoima kaikelle sellaiselle, joka käytti valtapyrkimyksiinsä sekä kommunismia että kapitalismia. Kyseisen vastavoiman maine tuhottiin. Itse pääsin jyvälle tästä, kun tutkin paitsi käytössä olevaa rahajärjestelmää (ihmiskunnan epäoikeudenmukaisin instrumentti) ja toisaalta aloin kiinnostumaan vaiennettujen totuuskäsityksistä.
Voi todeta, että monessa suhteessa yhteiskunnat elävät valheessa. Siten myös meille syötetty historia on valhetta.
Nykymuotoisen, vielä erillisistä valtioista koostuvan Euroopan tuhoaminen on joidenkin intressi. Osaltaan se tehdään paitsi kansakuntien moraalia rapauttamalla, myös vaihtamalla väestöä tuomalla massoittain nimeltä mainitsematonta, poliittisesti indoktrinoitua fanaattista ainesta, jota suojellaan uskonnonvapauspykälin.

Kata

Totta,totta!
Pientä heräämistä kuitenkin mutta onko liian myöhään,niin Euroopassa kuin USAssakin.
Voi olla että valhe on jo liian pitkällä.

Ilkka Forsten

Kaivavat Ohisalon ja Marinin luut haudasta häpäistäkseen ne, niin siinä käy. Turha odottaa että Mannerheimintielle nousee Ohisalon ratsastajapatsasta joka käydään kukittamassa prideviikon kunniaksi laulaen samalla gumbayaa.

Kata

https://www.theguardian.com/world/2021/aug/09/1000-year-old-remains-in-finland-may-be-non-binary-viking-researchers-say
No muuta ko meilä oli nonpinaa(tti)risia jo ammoisina aikoina eikoo kivvaa?Kyllä nyt on tyttölöisten suut makiana ko tämmöstä warrioria löytyy. 😀 Marssille uutta intoa voi mahoton!

John Quiman

Paitsi, että tuo tutkimus kuuluu niihin feminististyyppisiin hutkimuksiin.

https://twitter.com/swanoftuonela

Sitä paitsi, jos tuo olisikin ollut kromosomeiltaan sekä että, ei se todistaisi mitään muuta kuin, että on ennenkin ollut kromosomivirheitä. Tämä ei liittyisi mitenkään sateekaariajatteluun, kuten transuselityksiin jne.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

Kuuluiko Kippari Kalle suomen alkuheimoon, hän oli pinaatin suuri ystävä.

Lieväasteinen

Juu. Ratsastaa kuin Mannerheim ja sitten kävelee kuin Ahtisaari…

Lieväasteinen

”…nousee Ohisalon ratsastajapatsasta…”

Tuo on sangen mielenkiintoinen ajatus. Ratsastaa voi eri tavoin eikä välttämättä hevosella… Huom. Tarkoitin vain polkupyörää.

ro1

Elukoita nuista pakaraporarien maista riitää,Eikö valkolainen enää ymmärrä mitä alkeellisia kädellisiä maahansa päästää!Tämäkin köökiapilen toimii juuri niin kuin kotimaassaan vai voi!!!

John Quiman

Vääräuskoiset ovat vapaata riistaa.

puominlaskija

Pojan äidin olisi pitänyt kertoa tuo asia ensin ns. kylänmiehille ja vasta seuraavana päivänä poliisille. Tai kenties toiset vangit hoitavat hemmon.
”valikoimaton monikulttuurisuus ei valikoi uhrejaan”

Kata

Noin olisi pitänyt tehdä!

John Quiman

Poliisi tekee aika vähän ja tuomioistuimet ovat nykyään sellaisia, että ”ymmärtävät” ja väheksyvät tapahtunutta, jotta tuomio olisi mahdollisimman vähän haittaa tuottava uhrihierarkian huipulla oleville.

Ilkka Forsten

Oli kuukeri sortua erheeseen, painoi muu väki joukolla per****een.

juu

Kyllä noille kelpaa mikä vain. Jopa yleltä tuli aikanaan dokkari jossa hiukan puolustelevasti näytettiin, kuinka jossa bussissa on joku pikkupoika jota bussillinen miehiä raiskaa.
Varmaan tänä päivänä kyseistä dokkaria ei saisi enää näyttää.

Lieväasteinen

Noita ei ohjaa pää, vaan alapää.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa