Kolumnit

Parempaa ja vihreämpää turvapaikkapolitiikkaa

Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen tempaus alkaa olla jo perin juurin käsitelty asia, joten siihen ei ole tarvetta palata sen suuremmin. Tapaus itsessään kielii kuitenkin huomattavasti laajemmasta yhteiskunnallisesta trendistä, jossa vihreät ja vihreitä ideologisesti lähellä olevat tahot ovat johtajistonsa suulla asettaneet itsensä maallisen lainsäädännön yläpuolelle kaikessa vankkumattomassa moraalisessa ylemmyydentunnossaan. Kannuste tulee siis tilanteista, joissa oma moraali ja voimassa oleva laki ovat törmäyskurssilla.

Touko Aalto ja kaksoisstandardit.

Kansalaistottelemattomuus vaikuttaa kuuluvan vihreiden keinovalikoimaan toteuttaa puolueen tavoiteohjelmaan sisällytettyä maahanmuuttopoliittista osiota, josta on pari napsausta tämän kirjoituksen artikkelikuvasssa. Tätä voidaan kutsua erään kilpailevan vihervasemmistolaispuolueen johtajan klassikoksi – joskin kiistellyksi sellaiseksi – noussutta lausumaa vapaasti mukaillen erilaiseksi sekä luultavasti myös hieman paremmaksi ja vihreämmäksi turvapaikkapolitiikaksi.

Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Touko Aalto, lainsäätäjä, nimittäin kauhisteli eilen keskiviikkona YLE Puheen iltapäivälähetyksessä, kuinka nykyhallituksen turvapaikkapolitiikassa näkyy yhä perussuomalaisten ja erityisesti Jussi Halla-ahon kädenjälki, joka on tietysti vallan hirveää, ja jonka panttivankeina keskusta ja kokoomus hänen väittämänsä mukaan ovat. Aallon ja vihreiden ihanne olisi viranomaisten passiivisuus, viimeisen sanan antaminen kansalaisaktivisteille ja/tai avoimet rajat.

Toisin sanoen vihreät haluavat mahdollisimman vähän kontrollia ja enemmän spontaaniutta. Vihreä turvapaikkapolitiikka on mallia laissez-faire.

Nykytilanne, jossa juuri ulkomaalaislaki on saatu aikaan parlamentaarisen prosessin kautta, ei mitä ilmeisimmin miellytä. Koska kansalaiset ovat olleet kaikkina aikoina niin tyhmiä, etteivät ole äänestäneet vihreitä pääministeripuolueeksi, oikeuttaa tämä oikeuden ottamiseen omiin käsiin. Tätä tarkoittaa moraalinen ylemmyydentunto, johon jo alussa viittasin.

Vihreillä ja vihreitä ideologisesti lähellä olevilla tahoilla on myös maaginen kyky neutralisoida, eli rumemmin sanottuna valkopestä heidän tai heidän eturyhmien toimintaan liittyviä vääryyksiä. Kun ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemistä rikoksista uutisoidaan sekä keskustellaan, on selkäydinreaktio muistuttaa, että kantasuomalaisetkin syyllistyvät rikoksiin. Kun Jussi Halla-aho kirjoitti Facebookiin Aino Pennasesta, alkoivat oikeamielisyyden airueet elämöidä Halla-ahon rikostuomiosta.

Mikä funktio tuollaisella on? Ei mitään, koska jossain joskus tapahtunut vääryys ei missään olosuhteissa oikeuta lisää vääryyttä tai lievennä vääryydentekijöiden syyllisyyttä. Ilmeisesti väärintekemisestä huomauttamaan pitäisi aina löytää näennäisesti täysin synnitön henkilö, mutta kuten todettua, eivät vihreät korvaansa kallista edes maahanmuuttoviraston saati poliisin suuntaan, mitä tulee palautettaviin turvapaikanhakijoihin ja lainvoimaisiin maastapoistamispäätöksiin. Moraalinen ylemmyydentunto puhuu.

Vihreiden kestostrategia, jossa merkittävää osaa näyttelee esittäytyminen humanitaarisen oikeamielisyyden sanansaattajina, on vaatia lisää esimerkiksi kiintiöpakolaisia sopivasti, muttei kuitenkaan liikaa. Siksi tavoiteohjelmassakin mainitaan turvapaikkakiintiön “moninkertaistaminen”, eikä mitään eksaktia lukumäärää, joka on toisaalta perusteltua siksi, että maailman pakolaistilanne elää jatkuvasti. Vaatimusten perustaminen ympäripyöreyksiin kuitenkaan ei ole järin vakuuttavaa.

Vihreissäkin toivon mukaan tiedostetaan, että rajojen avaaminen ja nykyisin voimassa olevan ulkomaalaislain mukaisen turvapaikanhakuprosessin lopettaminen johtaisi kansantaloudellisesti kestämättömään tilanteeseen, joka ei ole kenenkään etu. Vihreidenkin luulisi tiedostavan sen, ettei mm. Lampedusa Italiassa varsinaisesti kukoista, vaikka monikulttuurisempaa paikkaa saa oikein toden teolla hakea.

Vihreät poimivat poliittisia irtopisteitä vaatimalla sopivissa yhteyksissä aina vain lisää resursseja humanitaariseen avustustoimintaan, mutta pidättäytymällä antamasta konkreettisia lukuja vaatimustensa pontimeksi. Tämä olisi heidän hyveellisen toimintastrategiansa kannalta turmiollista, sillä lukujen avulla asiantuntijat kykenisivät laatimaan kustannusarviolaskelmia, peilaamaan niitä todellisiin käytettävissä oleviin resursseihin ja muodostamaan näin johtopäätöksen ehdotusten toteutuspotentiaalista.

Jatkuva sekä paatoksellinen kansalaisten omatuntoon vetoava syyllistäminen ja resurssien nyhtäminen vaikka kiven kolosta on vihreiden näkemys vastuullisuudesta sekä pitkäjänteisyydestä. Kansainvälisen vastuun loputon peräänkuuluttaminen on kuin rikkinäisen gramofonin pyörittämistä. Sen varjolla uskotaan voitavan vaatia mitä tahansa ilman, että vaatimusten kohteilla, eli kansainvaelluksen vastaanottavilla eurooppalaisvaltioilla olisi mahdollisuutta vedota yhtä lailla kansallisiin oikeuksiinsa.

Ulkomaalaislain ja turvapaikkaprosessin uskottavuutta koetellaan jatkuvasti. Jos luottamus viranomaisia kohtaan rapautetaan lopullisesti paitsi kantaväestön myös maahanmuuttajien keskuudessa niin mikä on lopputulos? Omasta mielestäni se on jotain, joka ei todellakaan ole toivottavaa tai ainakaan parempaa kuin nykyään vallitseva asiaintila.

Shares

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset