Kolumnit

Pelastaako etnonationalismi Suomen kansan?

Yksittäisten ihmisten rajaaminen ja luokittelu eri etnisiin ryhmiin on hankalaa, eikä vähiten siksi, että se on katsontakannasta riippuen joko myönteistä (= positiivinen diskriminaatio) tai kielteistä (= rotusyrjintä) ja luokittelua soveltaa kukin omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisen etnisyys tunnustetaan tai jätetään tunnustamatta hyvin tapauskohtaisesti ja tulkinnat muuttuvat entistä kimuranteimmiksi, mikäli etnisyyden määrittelyyn otetaan mukaan rotuaspekti.

Karkeasti sanottuna etnisyys tai rotu ovat kovaa valuuttaa, mikäli niiden perusteella väitetysti (ei siis välttämättä faktuaalisesti) tapahtuu syrjintää. Keskusteluun nousevat tällöin uuskielisyydet, kuten rodullistaminen, erilaistaminen ja toiseuttaminen. Kyseisenkaltaisessa kontekstissa tulisi hyväksyä se, että eri etnisyyksiä on, jottei niiden mukaan tapahtuva jaottelu vaikuttaisi typerältä niissä tapauksissa, joissa niiden olemassaolo on keskeinen peruste kulttuurirelativistiselle ideologialle.

Vastaavasti painotetaan sitä, että etnisyys ja rotu ovat keinotekoisia viritelmiä kaikenlaista arvottamista sekä kategorisointia varten ja tosiasiassa millekään etnisyyksiin tai rodullisiin eroihin liittyvälle politiikalle tai laajemmin teoretisoinnille ei ole perusteita. Lyhykäisyydessään eri etnisten ryhmien olemassaolo samanaikaisesti sekä kielletään että tunnustetaan asiayhteydestä riippuen. Tämä on yksi suurimmista kaksoisstandardeista, joita nykyään vallitsee.

Nähdäkseni klassinen nationalismi ei liity etnisyyteen millään tavalla. Vaikka henkilökohtaisesti kaihdankin kaikkea kategorisointia, lienen näin ollen lähempänä ns. kulttuurinationalistia, koska mielestäni eri kulttuureja voidaan vertailla keskenään niiden edustamien arvojen mukaan. Etnisyyksiä sen sijaan ei voida, koska etnisyydet eivät inherentisti sisällä vertailukelpoisia elementtejä, kuten vaalimisen väärtejä arvoja ja moraalikäsityksiä.

Hajanainen joukko etnonationalisteja toki (parhaan käsitykseni mukaan) esittää, että ihmisen geeniperimään on kovakoodattuja ja käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä. Tosiasiassa kaikki ihmiset ovat muuttuvien elinolosuhteiden alaisia. Mikäli tunnustetaan, että suomalaiset etnisenä ryhmänä ovat oma entiteettinsä, täytyy tunnustaa myös se, että olemme – samoin kuin kaikki muutkin – ulkoisille ja kehitystä ohjaaville vaikutteille alttiita.

Etnonationalistit vaikuttavat olevan huolissaan siitä, miten käy suomalaisen kansan säilymisen, mikäli Suomessa asuu tai siihen sallitaan muuttaa muita kuin etnisesti suomalaisia ihmisiä. Koska olen pohjimmaisimmiltani nihilisti, katson, että suomalainen kansa on itse naulannut omat naulansa kollektiiviseen arkkuunsa ajautumalla vaiheittain aiemmin arvossa pidetyn perhekeskeisyyden ja suvun jatkamisen sijaan hedonistiseen, ääri-individualistiseen ja materialistiseen elämäntapaan.

Eri etnisten väestöryhmien olemassaolo tulisi yksiselitteisesti tunnustaa. Mikäli tämä ulotetaan koskemaan myös suomalaista kansaa, ei sen niin sanottuun eloonjäämistaisteluun vaikuta mitenkään muiden etnisten ryhmien muuttaminen ja osallistuminen suomalaiseen yhteiskuntaan, koska geneettinen perimä ei ole adaptoitavissa sitä kautta. Pahinta, minkä etnonationalistit ovat esittäneet tapahtuvan, on väestönvaihto, jonka allekirjoitan täysin empiiristen havaintojen pohjalta.

Tämä ei kuitenkaan niinkään johdu tai tule johtumaan suomalaisista poikkeavien etnisten ryhmien maahanmuutosta vaan kantasuomalaisten yhä ja edelleen jatkuvasta alhaisesta syntyvyydestä. Suomalaisten pariskuntien verraten alhainen lapsiluku on jokseenkin vakioitunut – joskin toki edelleen laskusuuntainen – yllä mainituista ja perhekeskeisyyden sekä yhteisöllisyyden sivuttaneista syistä, joita avaan mielelläni vielä tarkemmin.

Tarkalleen ottaen olen kirjoittanut samasta asiasta laajasti otsikolla ”Miksi suomalaiset eivät lisäänny?”. Lainattakoon sieltä hieman:

    ”Lisääntyminen kaikkinensa nähdään luonnolliselta tuntuvan elämänvaiheen sijaan painostavana ja kahlitsevana velvollisuutena, jonka toki voi valinnanvapauden nimissä jättää täyttämättäkin. Lapsen hankinta vaatii epäitsekkyyttä, koska kasvatustyössä joutuu tunnetusti tekemään uhrauksia suhteessa siihen, millaista elämä ja arki ilman lasta, varsinkaan vastasyntynyttä, on. Tällaiseen epäitsekkyyteen, joustoon ja nöyryyteen ei itsekeskeinen nykyihminen – individualisti, materialisti ja hedonisti – kovin herkästi taivu.”

Täydennän edellistä siten, että lisääntymättä jättäminen on aina ollut teoriassa mahdollista, koska juuri mitkään muut instituutiot kuin uskonnolliset liikkeet eivät ole lisääntymiseen painostaneet, mutta tämä aihepiiri taas sisältää paljon aspekteja koskien naisen asemaa kyseisissä liikkeissä, eikä liity laajempaan väestötieteelliseen keskusteluun. Niiden ulkopuolella korkeintaan paikallinen yhteisö nimitti yksin asuvia miehiä sekä naisia peräkammarinpojiksi tai ikipiioiksi.

Jokseenkin erilaista oli aikana ennen nykyisenkaltaista informaatiotulvaa kaikenkirjavine älylaitteineen, astangajoogineen, kansainvälisine sosiaalisine verkostoineen ja kaikin puolin todellisuudesta vieraantuneessa maailmassa, jossa yhteiskunnallisten asiakysymysten sekä teemojen ohi suosituimmat aihepiirit koskevat pääsääntöisesti jonkun tosi-tv-povipommin tuoreimpia edesottamuksia, ulkomaiden monarkkien perhe-elämää, viihdeteollisuutta yleisesti ja uusimpia teknologisia innovaatioita.

On puhtaasti poliittinen tavoite estää ei-suomalaisten etnisyyksien maahan pääsy ja yhteiskuntaan osallistuminen, mutta se ei turvaa etnisten suomalaisten jatkuvuutta tasan niin kauan, kun sen syntyvyys paitsi ei ole vakioitu, tämä vakio (viitattakoon tällä esim. suomalaisen perheen lapsiluvun keskiarvoa kuvaavaan indeksiin) on ollut pitkän aikaa laskusuuntainen ja tulee näillä näkymin jatkamaan laskuaan hamaan tulevaisuuteen saakka.

Haittamaahanmuuttoa pitää vastustaa kaikin keinoin ja lyhykäisyydessään aiemmin harjoitetun maahanmuuttopolitiikan virheet välttää, mutta tämän perusteena on turha takertua eri etnisyyksiin. Näin eksytään turhan helposti epäolennaisuuksiin, koska tärkeintä on kohdella kaikkia maahantulijoita yksilöinä. Schengen-alueen sisäinen työvoiman liikkuvuus esim. mahdollistaa – toistaiseksi ja puutteineenkin – nettoveronmaksajien muuton Suomeen, jolloin etnisyyskysymykset väestön sisäisen koheesion kannalta ovat toissijaisia.

Erityisesti Suomen kaltaisessa maassa etnonationalismi lepää tyhjän päällä, mikäli se valjastetaan poliittiseksi aatteeksi ja mikäli sillä pyritään jollain tapaa turvaamaan Suomen kansan, siis etnisten suomalaisten, olemassaolo. Mikäli aate nauttisi valtavirtaa, saataisiin muiden etnisten ryhmien kuin suomalaisten osuus maamme kokonaisväestöstä pudotettua nykyisestä sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, mutta tälläkään saavutuksella ei tulisi olemaan mitään tekemistä suomalaisen väestönosan säilyvyyden kannalta.

Olen kuitenkin pikkuisen sitä mieltä, että etnisyys on etnonationalisteille vastaava itseisarvo muiden kuin suomalaisten etnisyyksien kansamme keskuudesta poistamiseksi siinä missä etnisyys on itseisarvo kaikkea erilaisuutta sekä valtaväestöstä poikkeamista palvoville ksenofiileille, jotka ovat – tahallisesti tai tahattomasti – keskeisimpiä syyllisiä eri ihmisryhmien keskinäiseen arvottamiseen ja tämän luvalla sanoen kuvitteellisen arvohierarkian mukaiseen kohteluun.

Huomattavasti kaikkea rotujen sekä etnisyyksien parissa puntaroimista merkittävämpi ja suomalaisen kansan jatkuvuutta koetteleva tekijä on samanaikaisesti sekä hyvin laveasti että hyvin suppeasti määritelty yhteiskunnallinen asenneilmapiiri, eli se, millaiset arvot, ideaalit ja ihanteet nauttivat hegemonia-asemaa. Kehityskulkumme ei liene länsimaalaisittain millään muotoa ainutlaatuista, mutta tiivistän sen neljään pointtiin:

  1. Kansa irtaantuu luonnosta.
  2. Kansa vieraantuu juuristaan.
  3. Kansa yksinkertaistuu.
  4. Kansa degeneroituu.

Kansa käy ja on jo hyvän aikaa käynyt uusavuttomammaksi sekä lyhytnäköisemmäksi ja tavoittelee ylisukupolvisen tulevaisuuden sijaan enemmän tai vähemmän hetkellistä hyvinvointia tuottavia asioita, kuten menestystä, statusta, varallisuutta, urakehitystä, matkustelua, lemmikkieläimiä (toisinaan lasten korvikkeina) ja muuta materialistista hyvinvointia, kuten mielensä mukaista kotinsa viimeisimpää huutoa edustavaa sisustamista ja viihde-elektroniikkaa.

Palaten aiemmin linkkaamaani kirjoitukseen:

    ”Kaikessa on kyse ihmiskunnan aina sekä kaikkina aikoina lisääntyvästä sekä kehittyvästä itsetietoisuudesta, jonka johdosta vanhoja hierarkioita, normeja ja moraalikoodeja kyseenalaistetaan sekä pyritään kumoamaan, vaikkei niissä välttämättä inherentisti olisi mitään vahingollista.”

Loppuhuomiona pidän suomalaista kansaa ja kulttuuri-identiteettiä ylivertaisena suhteessa mihin tahansa muuhun verrokkiin. Meidän kulmakiviämme ovat aiemmin viitatun kansallisen koheesion säilyttämiseen liittyen keskinäinen luottamus, yhdenvertaisuus, yhteisymmärrys sosiaalisissa tilanteissa, rehellisyys ja lojaalius isänmaata sekä sen kansalaisia kohtaan.

Suomen kansan tulevaisuus on kuitenkin – ja valitettavasti – niin suuren yhteiskunnallisen mullistuksen käsissä, ettei tilanteen pelastamiseksi ole käytännössä mitään tehtävissä, ellei keinovalikoimaan uloteta pakkotoimia lisääntymisen osalta.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa