Kotimaa

Perinteinen 188 Kukkavirta -kulkue 22.8 Turussa

Seppele. Kuva via Terhi Kiemunki.

Marokkolainen terroristi Abderrahman Bouanane murhasi 18.8.2017 Turun kauppatorilla kaksi naista jumalansa nimissä ja haavoitti useita muita ihmisiä. Hän oli tullut turvallisesta Saksasta Suomeen turvapaikanhakijana. Hänen radikaalista käytöksestään ilmoitettiin poliisille, mutta vihjeeseen ei reagoitu.

– Viime vuosina kymmenissä jihadistisissa terrori-iskuissa ympäri Eurooppaa on kuollut viattomia sivullisia. Pohjoismaiden tilastoissa on ulkomaalaistaustaisten tekemät rikokset kasvaneet räjähdysmäisesti. Suomessa viime vuosina on suomalaisiin kohdistunut satoja seksuaalirikoksia ja pahoinpitelyitä sekä useita henkirikoksia ulkomaalaistaustaisten tekeminä. Media hyssyttelee ja valtiovalta vaikenee, Kansallismielisten liittouma ry:n tiedotteessa kerrotaan.

Järjestö kutsuu kansalaiset Turkuun Puutorille sunnuntaina 22.8.2021 klo 14 kunnioittamaan Turun terrori-iskun uhrien lisäksi  monikulttuurisuuden uhreja kaikkialla Euroopassa.

– Samalla haluamme osoittaa, että valkoisen elämä on tärkeä, eikä väkivallan uhreja saa enää arvottaa etnisyyden perusteella.

Hiljaisen kulkueen jälkeen kukat jätetään Aurajoen virran kuljetettavaksi. Ennen kukkien laskua on muistopuhe, jonka pitää Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki. Asiaankuuluvasta musiikista vastaa Korkki ”Sniper” akustisesti.

Järjestäjät edellyttävät kulkueeseen ja kukkien laskuun osallistujilta hyvää ja kunnioittavaa käyttäytymistä ja siistiä pukeutumista. Tilaisuus on päihteetön. Osallistujien tulisi tuoda mukanaan omat kukkaset.

Lisätietoa ja tarkennuksia tapahtumasta löytyy Facebookista.

Tilaa
Ilmoita
guest
10 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Työ, tuo tuttu sana

Iltalehti uutisoi:
Tutkimus: Suomalaiset karsastavat romaneja, somaleja ja muslimeja naapureina – ”Huolestuttavaa, jos asenteet niin jyrkkiä”
Tuon ”huolestumisen” sijasta eivät taaskaan uskaltaneet avata niitä syitä miksi noin on.
Millähän osuudella mahtaa esimerkiksi tuettua oleskelua, sosiaalista röyhkeyttä tai rikollisuutta esiintyä noissa ”karsastetuissa” ryhmissä ?

Ilkka Mänttäri

Jos Junes Lokka menee tuonne niin toivottavasti siellä on 100 kameraa katsomassa mitä poliisi tekee. Poliisin toiminta kun ei aina kestä päivänvaloa.

Ilmari

Toivottavaa ettei Lokka mene sinne.

Tomppa

Antifa kerää jo kiviä reppuihin, jotta voivat omalla tavallaan osallistua tapahtumaan.

Uplake

Eräskin kivireputtaja on syntynyt kultalusikka suussa kun on varakkaasta lääkäriperheestä, ikiopiskelijapojan ei ole koskaan tarvinnyt käydä töissä, on ollut aikaa sitten talonvaltauksiin ja muuhun ”fasisminvastaiseen” häiriköintiin.

juha II

Tänä vuonna polpo saattaa hyvin todennäköisesti pamputtaa ”ikävät ihmiset” selleihin, koska koko ”laiton kokoontuminen” aiheuttaa vain ”vihaa” ja ”pelkoa” monikulttuurisessa onnelassa niiden keskuudessa, jotka tänne ovat tulleet turvaan samanlaisista yhteiskunnista.

Kata

Saa nähdä onko junttikattilaorkka taas paikalla.Kuinka alkeellisia he ovatkaan!Ameeban aivot.
Ei siis saisi surra ja muistella tällaisella hirmuteolla tehtyjä omaisten ja ystävien sekä lähimmäisten poismenoa.
Moraalikato.

John Quiman

Ei saa muistella, koska se on rasistista, sillä se on totta, eikä suvakkien haluamaa tarinaa.

Kata

Sepäse!Mutta norskia sai muistella eilen.Sen muistaminen hyväksytään ja kauheaa olikin mutta ei Euroopan hirmutekoja eräiden toimesta.Kummallista….

Ilkka Forsten

Oliko ” Norski ” edes väärässä sen suhteen mitä silloin halusi vastustaa ? Ei ollut, mutta tätäkään ei uskalleta myöntää.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa